Olisikohan Pimuli niin fiksu, että kosti Typylle sen viikonloppuna tekemän pissitempauksen. Vanhus oli nimittäin maanantaina jättänyt Typsykälle haisevat terveiset sen ruoka-alustalle. Pimulla oli mahavaivoja ja tiesin, että poissaollessani se tekee koiruuksia. Mutta olipa paikan valinnut, joten ajattelin josko ikäneito sympatiseerasi minua ja isäntää ja päätti näpäyttää Typyä. Oli tietysti mukavaa, että sontaläjä oli helposti siivottavissa eikä tarvinnut alkaa taas mattopyykille.
Eilen katkaisin työpäiväni hakemalla kaverukset seurakseni toimistolle, sillä jouduin tekemään pidemmän päivän. Näytti kyllä siltä, että tytöillä oli tylsää. Emäntä vaan pläräsi paperikasoja ja hakkasi tietokonetta. Onneksi varastosta löytyi kokouksiin tarkoitettuja keksejä, joista uskalsin antaa keksit toimistobeagleille. Eihän ihmisten keksejä niille saisi antaa mutta nyt oli kyseessä spesiaalitapaus. Sitä paitsi, koska tytöt olivat vieraanani työmaalla, olivat ne ilman muuta oikeutettuja kokouskeksiin vaikkei kokousta pidettykään. Kaikkia vieraita tulee kohdella tasapuolisesti, eikö! Luulen, että kaverukset löysivät keksien lisäksi myös muita herkkuja, sillä ne kiersivät työhuoneesta toiseen kaivellen roskakoreja. Onneksi keittiön roskikset ovat oven takana ja se ovi oli visusti kiinni.
Lauantaina emäntä ottaa irtioton arjesta ja suuntaa Pasilaan heiluttamaan tukkaa Nightwishin tahtiin. Sunnuntaina on isänpäivä ja onnittelenkin jo etukäteen omaa isääni; terveisiä sinne Espanjan auringon alle! Pimun synttärijuhliin on tänään tasan kuukausi aikaa ja kutsut on lähetetty. Ja uskallan luvata, että niissä kekkereissä tarjotaan paljon parempia herkkuja kuin kokouskeksejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.