keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Syksyn taikaa

Mökillä painittiin. Pihalla ja sisällä. Miksi isokorvat pistävät pelit pystyyn usein meidän sängyssä... Sitä karvan määrää... huh. Ja peitot ja tyynyt myllätään pitkin sänkyä sekä lattiaa. Mutta hauskaa oli! Typpyrä ja Hipsu leikkivät eri hienosti ja ainakin Hipulle nuo leikkihetket ovat ihan parasta. Siitä on aivan ihanaa, että Typy huomioi sen.

Missä pää, missä häntä, missä isäntä...

Pois alta, tyynyt ja peitot. Tässä painitaan nyt!

Suppilovahveroita ei saatu kerätyksi. Ne, jotka silmiin osuivat, olivat kuivuneet pystyyn. Vettä ei siis Puulalla ole satanut ja sitähän nuo sienet vaatii. Toivottavasti lokakuussa saamme suppiloita kotiin vietäväksi ja pakastimeen. Vene kiepsautettiin nurin ja kesäkukkaset on pistetty kompostiin. Aitan terassi laitettiin talvikuntoon ja pihan tiskauspaikka jää odottamaan ensi kesää. Syksyisin tiskaan saunassa.  

Kuikat treenasivat lähtökuvioitaan ja mäyrä mennä hötkötti tien poikki, kun ajelimme kirkonkylältä kohti mökkiä. Muutamilta lähimökeiltä loistivat iltaisin valot, joten emme olleet lahden ainoita syysmökkeilijöitä. Syysmökkeily on ihan oma lajinsa. Siihen eivät kaikki ryhdy eikä kaikilla mökeillä ole siihen edellytyksiä. Ei meidänkään mökillä varmaan usean mielestä olisi, sähköä kun ei tosiaan tule ja vesi kannetaan järvestä sekä tuodaan ruuanlaittoa varten kaupungista. Mutta syysmökillä on myös aivan oma taikansa. Ja sitä taikaa en ainakaan minä löydä mistään muualta. 


6 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar28. syyskuuta 2016 klo 20.08

    Ihanat isokorvat!!
    Syysmökkeily on tosiaankin ihan erityistä. Pimeät illat ovat tunnelmallisia ja sähköttömyys tekee mökkeilystä aitoa mökkeilyä. Vietätte mahtavaa syksyä Puulalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, syysmökkeily on erityistä aikaa. Etenkin nautin siitä, miten hiljaista mökillä syksyisin on. Kynttilöitä poltetaan ahkerasti ja onneksi meillä on vähän sähkövalojakin, jotka toimivat aggregaatin voimalla.

      Tytöt lähettävät muiskuterkkuja ihanalle Párekille!

      Leppoisan mukavaa loppuviikkoa toivotellen
      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Ilosen näköstä männöö tytöellä :) Ollappa paenikaverj! Vaekka kyllä myö Jamin kansa joskus paeniks heetettään. Vuan seon isompi minuva ni ee oo oekeen tasaväkistä se. Onse varmaan mahtavata olla mökillä näen syksyaekaannii. Oma tunnelmasa sielä on.Mukavata loppuviikkoo sinne ja pusuja tytöelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime aikoina Typy on kovasti intoutunut peuhaamaan Hipun kanssa. Onhan Typpyrä isompi kuin Hippu mutta hienosti Typy osaa ottaa kokoeron huomioon.

      Kyllä on mukava juttu, että pääset välillä Jamin kanssa mylläämään. Jami varmasti osaa leikkiä mallikkaasti. Typy ja Hippu lähettävät sinulle Iivari muiskuterkut ja toivotamme täältä sateisesta etelästä leppoisaa loppuviikkoa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Myös minun mielestäni syysmökillä on aivan ihanaa. Meille tulee sähkö, mutta muuten ei ole mukavuuksia. Vielä pitää päästä saunaan ja nauttimaan syksyn kirpeydestä.
    Meillä Eka pistää yksinkin aina sängyn ihan hyrskyn myrskyn. Se rakastaa siellä meuhaamista ja viimeisin villitys on kaivautua patjan ja petauspatjan väliin "luolaan". Siellä aloitetaan yöunet ja jossain vaiheessa siirrytään taas toiseen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi iso ilo syysmökkeilyssä on juuri tuo sauna. Kun ilmat ovat jo viileät ja saattaa olla sateista, saunassa on mukavaa istuskella.

      Ekalla on ihan samanlaisia kujeita kuin meidän Typyllä. Sekin kaivautuu peittoihin ja patjojen alle. Makuupussikin on mukava paikka. Hippukin on jo hoksannut peitossa nukkumisen autuuden. Taitavat nämä kaikki isokorvaiset rakastaa sänkyjen möyhimistä.

      Isot terkut ihanalle Ekalle ja mukavaa loppuviikkoa teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.