tiistai 7. heinäkuuta 2020

Synttärikemuista Kangasniemelle

Tuuli puhaltaa kovaa järveltä päin. Aurinko paistaa mutta helteet ovat ohi. Toivon, että lämmin vielä palaa. Ei toki 30-asteisena mutta sellaisena sopivana. Olen ollut möksällä nyt viikon verran. Kaikki ne sovitut asiat, joiden vuoksi "jouduin" lähtemään tänne Kangasniemelle odotettua aiemmin, on hoidettu. Isäntä saapui eilen junakyydillä Mikkeliin, jossa olimme häntä Hipsun ja Myttösen kanssa vastassa. Koko lauma on taas koossa ja olemme aloittaneet tällä viikolla meidän yhteisen kesäloman 😊.

Emäntä avusti lahjapaketin avaamisessa
Hipun seuraillessa tarkkana vierellä.

Viime viikon tiistaina juhlimme Mytön 1-vuotissynttäreitä isännän vanhempien luona. Olin ostanut Mytölle lahjaksi kuivatun kalkkunankaulan sekä pari lelua. Lisäksi Myttönen oli jo aiemmin kesäkuussa saanut lahjaksi uuden fleksitaluttimen. Koska Myttö pureskeli hajalle synttäripäivää edeltävänä iltana sekä omat  valjaansa (Typyltä perityt) että Hilpulle synttärilahjaksi ostetut valjaat, sai pikkuriiviö ekstralahjana myös uudet valjaat. Hipulle ostettiin toki valjaat myös.

Kakkua kaksijalkaisille. Biigleille oli varattu
koirille sopivia herkkuja.

Juhlat sujuivat hienosti. Nautimme hyvää ruokaa raikkaiden juomien kera. Hilpulle ja Mytölle anoppini oli varannut makupaloiksi vesimelonia, porkkanaa sekä kurkkua. Hippu sai peurankorvan Myttösen pureskellessa lahjakalkkunankaulaa. Kaikki tarjoilut olivat oikein maistuvia 😋. Kiitos vielä kerran P & H!

Päivänsankari nauttii lahjastaan, kuvassa
myös lahjapehmot.

Kävimme Hipun kanssa viime viikolla eläinlääkärissä. Kyyn pureman vuoksi eläintohtori Jyväskylässä kehotti viemään Hipun verikokeeseen, kun puremasta on kulunut muutama viikko. Verinäytteestä katsottiin maksa- ja munuaisarvot, sillä kyyn purema saattaa aiheuttaa näihin sisuskaluihin vaurioita. Kaikki tulokset olivat hyviä, mikä oli valtavan iloinen uutinen. Ikävä tapahtuma ei siis jättänyt mitään jälkivaivoja meidän Hipsuselle. Hippu käyttäytyi eläinlääkärissä taas totuttuun tapaan hyvin rauhallisesti ja kiltisti. Olin niin ylpeä Hipusta. Jostain syystä olin kuvitellut, että Myttö tulisi tällä samalla lääkärireissulla rokottaa. Täyttihän sen vuoden. Mutta rokotuksen aika onkin vasta lokakuussa, jolloin pentuna saadut rokotukset vanhentuvat.

Hippu ja Myttö mustikoiden metsästyksessä.
Raakileetkin kelpaa. 


Meidän kesäloma sujuu suurelta osin täällä Puulalla. Pieniä päiväpiipahduksia aiomme tehdä Pieksämäelle ja kenties Jyväskylään. Ensi viikolla vietämme hotelliyön Mikkelissä, sillä meillä isännän kanssa on hääpäivä. Isokorvat lähtevät reissuun tietysti mukaan. Mikkelissä olemme käyneet lukuisia kertoja mutta reissut ovat rajoittuneet isoon ruokamarkettiin ja muutamaan pikkukauppaan. Nyt aiomme katsella kaupunkia hiukan laajemmin. Jännittävää on nähdä, miten Mytön sen elämän ensimmäinen hotellimatka sujuu.

Ettehän unohda meitä ja pysytte matkassamme mukana! Pieni Suuri Beagle rauhoittuu viettämään kesälomaa. Mutta kirjoittelen kuulumisiamme taas jossakin kohtaa tätä kuluvaa heinäkuuta. Mukavaa ja letkeää kesän jatkoa teille kaikille 🌻🍓.

8 kommenttia:

  1. Ompa ollunna huluppeet synttärit! :) Ja mikä ihana kuakku! Oljko iha omatekemä? Kommee on kyllä.
    Oekeen ihanata lommoo teelle! Kyllä myö käävvään aena kuikuilemassa että onko tullunna uusija juttuja. Nii ja oekeen hyvvee hiäpäevee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari! Loma on kyllä mukava juttu ja tätä on odotettu.

      Kakku oli kaupasta ostettu. Olen surkea leipuri. Koristeen ostin maaliskuussa Tallinnasta. Kakku oli oikein hyvää ja päivänsankari näytti tykkäävän kovasti kuivatusta kalkkunankaulasta.

      Oikein hienoa ja leppoisaa heinäkuun jatkoa ja muiskut meidän likoilta!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Tosi mukavan näköiset synttärikemut!
    Viettäkää hyvää, ansaittua lomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nautimme kyllä lomasta ja keräilemme voimia tulevaan syksyyn sekä talveen. Kemut olivat leppoisat ja me kaikki syötiin itsemme täyteen hyviä herkkuja.

      Iloista ja aurinkoista heinäkuun jatkoa teille toivottelee Hippu, Myttö ja emäntä

      Poista
  3. Hyvää lomaa! Mielenkiintoista olisi kuulla hotellissa yöpymisestä koirien kanssa? Miten koirat jäävät huoneeseen esimerkiksi aamupalan ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi, lomaa on kovasti odotettu ja siitä nyt nautimme täällä Kangasniemellä.

      Hotelliyö sujui hienosti koirien kanssa. Hippu on matkustanut pentuna laivalla mennen tullen Tallinnaan, kun vietimme Virossa lomaviikon. Koirat jäivät hyttiin ostosten ja ruokailumme ajaksi. Sekin meni hienosti. Kirjoitan seuraavassa kirjoitelmassani lisää meidän Mikkelin reissusta.

      Hauskaa ja letkeää kesän jatkoa toivottelee Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Hyvää lomaa ja myöhästyneet onnittelut Mytölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sari! Onnittelut välitetty meidän Myttö-neitokaiselle.

      Mukavaa ja aurinkoista kesän jatkoa toivottelee Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.