tiistai 20. lokakuuta 2020

Mökkiä kiittäen kevättä taas jo odottaen

Tervehdys taas kaikki meidän lukijat ja PSB:n ystävät! Lomailimme viime viikon Puulan rannalla. Syysloma on se perinteinen reissu, jolloin mökki laitetaan talviteloille ja möksäkausi päätetään. Sunnuntaina oli haikeat tunnelmat, kun istuimme autoon ja läksimme kohti etelää. Kiitimme lämpimästi Kangasniemeä, Puulaa sekä eritoten meille niin rakasta ja tärkeää mökkivanhusta. Hienosti se jaksoi meitä taas palvella. Toivotimme sille hyvää talvea ja pyysimme sitä säilymään vahingoitta ja ryhdissä. Keväällä taas tavataan 💗.


Mennyt mökkikausi jää meille ikuisesti mieliin hyvin erilaisena mökkikesänä. Olimme tänä vuonna mökillä enemmän kuin koskaan. Harmitusta aiheutti Hipun saama käärmeenisku, joka vaati lääkärireissun Jyväskylään. Lisäksi ikävät ihmiset naapurinnaapurista nostivat valtavan mielipahan ja pelon uhkaillessaan meidän isokorvia sekä meitä kaksijalkaisia. Pääosin meillä oli kuitenkin iloinen, mukava ja leppoisa mökkikausi. Saariretket. Kaupunkireissut Mikkeliin, Pieksämäelle ja Jyväskylään. Helteiset päivät, sauna ja virkistävä Puulan vesi. Päivätorkkuja kylki kyljessä koko lauma. Lukemista, grilliherkkuja, metsäkäppäilyjä ja ihana naisjoukko viikonloppuvierainamme. Tyyni järvi ja kuikat, jotka lipuivat lahdella. Niissä riitti ihailtavaa ja ihmettelyä. Mytön ensimmäinen mökkikesä, ensimmäiset uimareissut, ensimmäiset saariretket. Upeita muistoja kaikki nämä.


Palatakseni syyslomaan, Hippuli ja Myttönen nauttivat mökkeilystä täysin siemauksin. Yhteisiä leikki- ja juoksuhetkiä riitti. Välillä syötiin puolukoita ja nuuskittiin rantakiviä. Kävimme sienireissussa ja keräsin valtavan kasan suppilovahveroita. Kangasniemellä on muutama luontopolku. Heti loman alkuun kävimmekin kiertämässä Suurolan luontopolun. Reitin varrella on myös lintutorni, jonne isännän kanssa kapusimme. Sikäli hupaisaa, että olemme mökkeilleet Kangasniemellä vuosikausia mutta koskaan ennen emme ole tuolla luontopolulla käyneet. Reitti oli melko helppokulkuinen ja sää suosi. Muita retkeilijöitä ei näkynyt.


Tällä mökkikauden päättävällä reissulla ohjelmassa on levon lisäksi vakiopuuhia. Isäntä kaatoi nurin ison kuusen, josta saatiin polttopuuta. Linnunpöntöt ja huussi tyhjennettiin. Kukkaruukut myös. Yhden iltapäivän puhalsin lehtiä lehtipuhaltimella. Pihakalusteet on laitettava talven ajaksi suojaan, kuten myös mökin sekä aitan terassien kalusteet. Vene on kiepsautettava nurin  ja laiturin portaat irrotettava. Kaikki jäätyvä eli pesuaineet yms. on muistettava pakata kotiin lähteviin kasseihin. Lisäksi laitan Typyn, Pimun ja Nupin haudan talvikuntoon. 


En muista, milloin meillä olisi ollut tällainen syysloma, että mökkiä olisi tarvinnut lämmittää niin vähän kuin nyt piti. Alkuloma oli varsin lämmin lokakuun sääksi. Vasta loppuviikosta ilma kylmeni mutta emme heränneet yöllä mökin lämmitykseen. Sitä on nimittäin miltei joka syysloma tehty. Puulan vesi oli kymmenasteista. Isäntäkään ei enää halunnut noin viileään veteen mennä. Mutta vesi on usein lokakuussa vain pariasteista. Iloitsimme myös poutaisista päivistä, joita riitti. 

Hippu asettui etualalle odottamaan omaa 
muikkuannostaan.

Hipun ja Mytön syysloman taisi kruunata perjantai-iltana paistamani Puulan muikut. Myttö söi elämänsä ekaa kertaa muikkuja. Hipullekin niitä annoimme, sillä niitä sen vatsa kestää. Toki molemmat saivat suolattomat annokset ja sopivan suuruiset sellaiset. Saariretkeä emme enää tehneet, sillä useana päivänä tuuli puhalsi napakasti. Oli parempi jäädä rantaan. Aitamittaukset on suoritettu ja isäntä miettii talven aikana aidan toteutusta. Hankaluutta aiheuttaa se, miten laajalle alueelle haluamme aidan vetää. Lisäksi maasto mökin ympärillä on kivikkoista ja epätasaista. Uskon vakaasti, että isäntä keksii kuitenkin järkevän ratkaisun. 

Jäämme nyt odottamaan kevättä ja paluuta Puulalle. Sitä ennen edessä on joulu ja monta muutakin mukavaa asiaa. Toki tämä maailmanvitsaus, korona, pitää vielä varmasti pitkään tiukassa otteessaan kaikkia meitä. Mutta koitamme pysyä terveinä ja nauttia kaikista kivoista asioista, arjesta ja juhlasta. Varmasti paremmat ajat ovat edessä. 

4 kommenttia:

  1. Kyä teil oli onnistunnu kesä, semmonen sopivan puuhakas, ja onneks noista kärmyläisistä ja ikävistä naapureistakin selvisitte. Joulun jälkeen voi sitten taas ootella Puulaan kevättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kesä ja mökkikausi meillä oli vaikka muutamia ikävähköjä sattumuksia tiellemme osuikin. Kyllä pitkän kerrostalotalven jälkeen on aina ilo päästä järven rannalle, vapauteen ja luonnon keskelle. Olemme hyvin onnekkaita, että meillä on tuo mökkimahdollisuus elämässämme.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Lukiessa teidän mökkeilystä ja rakkaan paikan saattamisesta talvikuntoon tulee elävästi mieleen omat mökkeilyt Karkkilassa. Voi niitä aikoja! Lohduttavaa on, että mökki tontteineen päätyi mukavan nuoren opettajaperheen omistukseen. Asuvat ihan vieressä, joten paikka on hyvässä hoidossa, omistuksessa ja valvonnassa.
    Hippu ja Myttö ovat tosi onnekkaita, kun saavat elää hyvää elämää teidän kanssanne ja nauttivat luonnossa juoksentelusta upeassa paikassa. Hienoa syystalvea teille kaikille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea juttu, että mökillenne löytyi omistajat, joiden huomaan mökki oli hyvä ja levollinen olo jättää.

      Olemme kaikki onnekkaita, että meillä on tuo mökkivanhus. Vaikkei se virallisesti meidän olekaan, olemme saaneet käyttää sitä ja olla siellä niin paljon kuin haluamme. Olen hyvin kiitollinen tästä. Hippu ja Myttö nauttivat mökillä olosta ja se on kivaa vastapainoa tälle kaupunkielämälle. Kevättä siis odotellen!

      Hienoa loppusyksyä teille ja voikaa hyvin!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.