keskiviikko 10. elokuuta 2022

Loma loppui mutta mökkeilyt ei

Tervehdys taas Teille kaikille! Kesälomat ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Olemme isännän kanssa palanneet tällä viikolla töihin. Koska kelit ovat kuitenkin ainakin täällä Etelä-Savossa varsin mainiot, jäin Hilpan ja Myttösen kanssa möksälle etätöihin täksi viikoksi. Isäntä palailee Puulan rannoille perjantaina ja sunnuntaina matkaamme koko poppoo takaisin kotiin. 

Mustikkaa, mustikkaa...

Kesälomamme sujui mukavissa merkeissä. Kävimme päiväreissuilla Mikkelissä ja Pieksämäellä. Teimme saariretken tutulle saarelle. Olemme saunoneet (myös Myttö) ja uineet. Koirat ovat toki vähemmän lotranneet järvessä kuin me ihmiset. Luin paljon ja isäntä pakersi ristikoiden ääressä. Lisäksi hän väkersi meidän vanhempaan aittaan toisen, isomman ikkunan sekä teki portin, josta pääsee autolla ulos ja sisään tänne aitojen sisäpuolelle. Tähän mennessä aidan virkaa toimitti verkkoviritelmä. 

Päiväretkellä Mikkelissä.
Oli hellepäivä.

Loma päättyi isännän osalta ystävien kanssa vietettyyn mökkiviikonloppuun Naantalissa, kuten niin monena edellisenäkin kesänä. Me isokorvien kanssa saimme vieraaksemme hyviä ystäviäni eli vietimme perinteikkään tyttöjen viikonlopun. Grillasimme, saunoimme, uimme, kippistelimme kesälle ja kävimme kirkonkylällä kaupoilla ja lounaalla. Hippu ja Myttö olivat tietysti mukana. En muista, koska olisin viimeksi nauranut niin paljon kuin noina päivinä. Keskustelimme myös vakavia ja olen valtavan kiitollinen näille naisille kaikesta siitä ymmärryksestä ja tuesta, jota heiltä saan.

Uitetut (uimassa käyneet) biiglet
saarireissussa.

Hippunen ja Myttönen ovat jatkaneet mustikoiden syömistä. Joka ilta ne käyvät noukkimassa iltapalan tuolta mustikkapuskista. Aamulla näin muutaman puolukankin, paikassa johon aurinko paistaa aamusta iltaan. Joten syksyllä likat siirtyvät siis niihin. Tuo kaksikko on leikkinyt ja riehunut paljon yhdessä. Molemmista huomaa, että ne voivat hyvin ja Hippu on kuin toinen koira, jos miettii viime kesää. Myttö ottaa usein nokkaunia laiturilla tai isojen kivien päällä rannassa. Hilpu on ahkera grillaus- ja ruuanlaittokaveri. 

Tämä kesä oli järjestyksessään toinen, kun tämän möksän virallinen omistaja ei pystynyt tänne enää tulemaan. Se ei ole enää tulevaisuudessakaan mahdollista ja asia on kovin surullinen. Samalla olemme nöyrän kiitollisia siitä, että meillä on lupa ja mahdollisuus olla täällä niin paljon kuin haluamme. Tätä haluaa myös äitini. Joten palaamme mökkeilemään vielä syksymmällä ainakin parina viikonloppuna. Ja mökkikauden päättää syysloma lokakuussa. Sitä ennen nautiskelemme kuitenkin vielä tämän viikon näistä ihanan kesäisistä päivistä, syömme mustikoita ja pulahdamme Puulaan.

8 kommenttia:

  1. Kesäloma se loppui täälläkin ja on palattu arkeen, kyllä sitä lomailua olisi hyvin voinut vielä muutaman viikon lisää jatkaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomaa voisi jatkaa aina loputtomiin...lottovoittoa odotellen. Toki arjessakin on kaikkea kivaa mutta se tuppaa helposti lomalla aina unohtumaan. Mukavaa alkavaa syksyä teille!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Beaglet tuntuu olevan tosi eri kokoisia, säkä vaihtelee jopa yli kymmenen senttiä ja painokin saman verran. Minkä kokoisia omasi ovat, mikä on pienin ja suurin jonka tiedät? Ei ole pakko kertoa jos siltä tuntuu. Oma beaglepoika on kohta 3v, ja aika suuri biigeli, 44cm ja 19kg..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän neljän beaglen painot ovat olleet 11-15 kilon välillä. Nuo meidän likat ovat kaikki olleet Typyä lukuun ottamatta melko pienikokoisia biigeleitä. Uroksethan ovat kaiketi yleensä isompia, näin olen ainakin itse havainnut.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Meilläkin alkoi arki taas! Tsemppiä arkeen teille :)

    terveisin Hima ja emäntänsä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä teille myös sekä iloista kohta alkavaa syksyä!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Ihanaa, että mökki saa elää kuitenkin kesämökin elämää, vaikkei omistaja enää pääsekään siitä nauttimaan. Ja ihanaa, että te ja koirat saatte nauttia siellä olostanne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, olemme todella iloisia ja kiitollisia siitä, että mökkivanhus on käytössämme. Se kun on meidän lempipaikkojamme ja tärkeä sellainen.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.