perjantai 14. lokakuuta 2022

Olipa upea kirjasto!

Täällä valmistaudutaan jo huomiseen ja siihen, että suuntaamme kohti Kangasniemeä. Meillä on edessä mökkiviikko Puulan rannoilla. Isäntä lomailee koko viikon ja minä torstain sekä perjantain. Etätyöt sujuvat myös pienestä punaisesta tuvasta käsin, joten alkuviikon teen töitä. Lomia kun ei ole kovin paljoa kertynyt, kun aloitin vasta tammikuussa uudet hommat. 

Tiistaina Hippu aloitti syksyn lukukoirailut naapurikirjastossa. Siellä on remontti valmis ja kirjasto avautui syyskuussa. Ja miten hienolta siellä näytti! Hyllyjen sijoittelu eri tavalla kuin ennen, lattian uusi maalipinta sekä kattojen nykyaikaiset lamput toivat valoa ja raikkautta tilaan. Kaikki oli hyvin selkeää ja helppokulkuista. Lastenosasto oli vaihtanut paikkaa aikuisten osaston kanssa. Tämä ratkaisu vaikutti hyvin fiksulta. Hilpuselle kävi muutama lukija lukemassa koiratarinoita ja rapsuttelijoita riitti runsain mitoin. Meillä oli hyvä retki!


Yleensä kuljemme naapurikirjastoon autolla. Mutta nyt isäntä kuskasi meidät sinne ja kotimatka taittui linja-autolla, kahdella sellaisella. Hipun kanssa on niin helppo reissata myös julkisissa kulkuvälineissä. Se pysyy tyynenä ja rauhallisena. Jälkimmäisessä bussissa matkusti toinenkin koira. Hilpu ei ollut moksiskaan. 



Kävimme keskiviikkona Hilpusen ja Myttöskän kanssa katsomassa lampaita. Menneenä kesänä ja näin syksyllä kävimme moikkaamassa niitä harmittavan harvoin. Olimme paljon mökillä kesäaikaan ja sadesäällä villakasat pysyttelevät katoksensa suojissa. Hyvä, kun keskiviikkona kävimme. Isäntä  havainnoi torstain päivälenkillä, että aitaus oli tyhjä. Lampaat oli viety talven viettoon muihin maisemiin. Näin aina lokakuun puolivälissä tapahtuu. Toivotamme näille hauskoille kamuille mukavaa talvea!


Mitä lampaat edellä, sitä Myttö perässä.
Maan antimet maittavat kaikille. 


Hippu tähyilee peltomaisemia. 


Olemme siis viikon verran huussin tyhjennyksessä, polttopuusavotassa, grillin äärellä, saunan lämmössä, kirja kourassa glögimukia pidellen ja sienimetsässä. Toivotan koko meidän poppoon puolesta kaikille Teille mukavaa tulevaan viikkoa 🍂🍄 Kuulumisiin taas, kun lokakuu kulkee jo loppusuoraa.

6 kommenttia:

  1. On helppoa käydä eri paikoissa, kun koira suhtautuu asioihin rauhallisesti ja luontevasti. :) Ihanan maanläheisiltä kuulostavat mökkipuuhanne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipun ja Mytön kanssa on tosiaan helppo liikkua. Aina ei ole auto käytettävissä ja johonkin pitää päästä. Onneksi bussi- ja junamatkustaminen sujuu likkojen kanssa hienosti.

      Mökillä oli kivaa ja siitä kirjoittelen lisää tänään illalla.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Onpa hienoa, että kirjastonne on remontoitu eli melkein kuin ihan uusi. Siellä kelpaa lukukoiran vierailla! Mukavaa syyslomaa ja lokakuun loppua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasto on hieno ja siellä kelpaa lukukoirankin käydä. Valoa riittää ja avaruutta, vanha tunkkaisuus on poissa.

      Hienoa ja hyvää syksyn jatkoa teidän laumalle toivottaa Hippu, Myttö ja emäntä

      Poista
  3. Voe että...teellä on sielä varmaan oekeen ihana ja rentoottava lomaviikkoo! Kuulumisija viikovvarrelta ootellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyslomaviikko oli rennon mukava ja puuhattiin sitä, mitä jaksettiin. Toki pakollisetkin kuviot on hoidettava, kun mökki laitetaan talviteloille. Nyt odotellaan, että kevät taas saapuu.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.