Marraskuu on tähän asti ollut sateinen ja hämärä. Mutta olemme ulkoilleet pitkillä lenkeillä ja biiglekaksikko on riehunut koirapuistossa. Korona jyllää ja hoivakodissa asuva läheinen sairastui alkuviikosta tähän ikävään kulkutautiin. Se pisti vierailukiellon päälle, onneksi puhelimet toimii. Ja onneksi hänellä on kaikki neljä piikkiä otettuina.
Vielä on vihreää nurmea, mitä popsia. |
Hippusella on jotakin vaivaa selässä tai takajaloissa. Se on hiukan valitellut oloaan, kun nousee makuulta ylös. Liekö tuo Mytön kanssa riekkuminen käynyt lihaksiin. Olemme antaneet Hipalle parina päivänä lääkettä. Näitä tällaisia "kipukausia" on tullut aika-ajoin ja ne kestävät muutamia päiviä. Emme ole lääkäriin Hippua näiden takia vieneet, sillä ruoka maistuu erinomaisesti ja käytös sekä liikkuminen on normaalia. Tarkkailemme tilannetta ja toki, jos kunto alkaa näyttää kehnommalta, varaamme ajan tohtorille. Mietin joskus, että Hippu on nyt seitsemän ja sen(kin) elämän varrelle on jo ehtinyt osua kaikenlaisia vaivoja. Onko terveitä koiria enää olemassakaan? Onko koirien jalostus viety liian pitkälle?
Onpa ikävä kuulla, että Hipulla on ollut kipuja. :( Terveimpiä koiria, joita tiedän, ovat vanhempieni edesmenneet ja nykyiset suomenlapinkoirat. Siinä on alkukantainen rotu, jossa on vielä paljon geneettistä vaihtelua. Toki rodunedustajat ovat yksilöitä, mutta nämä neljä narttu ovat sattuneet olemaan tervettä porukkaa. :)
VastaaPoistaToivottavasti hammaslääkäri sujui hyvin. :)
Näin olen kuullut, että suomenlapinkoirat ovat tervettä sakkia. Kuten myös suomenajokoirat. Beagleilla alkaa valitettavasti olla mm. välilevyongelmia sekä silmävaivoja. Onneksi näitä ei ole ollut meidän koirilla ja Pimuhan oli itse terveys!
PoistaHammaslääkärireissu meni hyvin ja nyt Mytöllä kiiltää hampaat kuin uudet.
Hipun ja Mytön emäntä