Omille teille

Kokeilimme menneenä viikonloppuna uutta ulkoilutustaktiikkaa isokorvien kanssa. Typsyllä menokenkä vipattaa ja se tykkää haukkua ihan kaikille vastaantuleville koirille (on siis remmiräyhääjä). Pimu taas tykkää haistella ja nuuskutella joka puskan ja puunjuuren ja tämä hidastaa matkaa. Lisäksi; Pimu ei ole remmiräyhääjä kuin isoille, mustille koirille mutta nyt Typy on saanut lietsottua vanhankin räksyttämään miltei kaikille nelijalkaisille, joihin lenkkipoluilla törmätään. Joskus pinna remmin toisessa päässä tahtoo kiristyä, ei mahda mitään.

Päätimme siis lähteä sunnuntaina lenkille eri suuntiin, minä ikäneidon kanssa ja isäntä riiviön kera. Treffit sovittiin läheiseen metsikköön lenkin puolimatkaan. Alku oli kuin kivireen vetämistä. Pimu kääntyi tuon tuostakin vilkuilemaan taakseen ja pysähtyi ihmettelemään missä isäntä ja Typy ovat. Minä hoputan, komennan, käsken, maanittelen, kerjään ja anelen Pimulia liikkumaan eteenpäin. Vanha taas katselee minua hämmentyneen näköisenä, että mikä tämä homma oikein on. Missä kaveri?

Kun matkamme puoliväli saavutettiin, alkoi Pimun askel olla jo lennokkaampaa. Se malttoi myös haistella ja nuuhkia heinänkorsia, kantoja, puunrunkoja ja pellon reunalla kököttäviä multakasoja. Nyt ei enää katseltu taakse. "Ei ne sieltä näytä tulevan" taisi Pimuli tuumata ja keskittyi hajumaailman antimiin. Isäntä soitti väliaikatietoja, sillä hän oli jo tapaamispaikalla odottamassa yhdessä Typyn kanssa. Meillä matka kesti vähän kauemmin.

Ja soololenkkien saldo: Typyllä oli jalat viipottaneet kuten ennenkin, mutta muut koirat oli päästy ohittamaan ilman räyhäämistä, herkkujen voimalla. Pimukin tuntui nauttivan olostaan alkukankeuden jälkeen. Ei ollut kukaan (= Typy) tönimässä ojaan ja tuuppimassa pois edestä. Sai haistella rauhassa mielenkiintoisia hajuja ja räksyttäminenkin unohtui. Hienoa, ei ihan turha kokeilu!

Loppumatka tehtiin yhdessä koko poppoo. Pimulla ei ollut hidastelusta tietoakaan. Typy mesoi kaikille vastaantuleville koirille ja välillä ikäneito yhtyi huutosakkiin. Mutta taidamme silti toistekin "jakaa" koirat ja reitit. Ehkäpä se ajan myötä tuottaa tulosta ja yhteisetkin ulkoreissut olisivat seesteisempiä, meille kaikille.

Synttärijuhlissa tapahtui: varas iski!

Pimun synttäreitä juhlittiin aamuun asti, kirjaimellisesti. Maljoja nostettiin itseoikeutetusti päivänsankarille mutta myös remontoidulle kodillemme, pikkujoululle sekä Suomen itsenäisyydelle. Juhlakalu sai mukavia lahjoja, jotka pääosin olivat syötävää. Niistä riitti jaettavaksi myös Typylle.

Mitähän seuraavaksi tarjoillaan...

Pimun synttärikakun kolmetoista kynttilää sai kunnian puhaltaa emäntä ja Pimu katseli tapahtumaa hetken aikaa erään juhlavieraan sylissä. Mutta Pimu ei ole sylivauva, ei ole ollut sitä koskaan, joten aikansa rimpuiltuaan vanha neiti laskettiin lattialle odottamaan omaa kakkuannostaan. Pimulle annostelin kakkua vähän reilumman palan kuin Typylle ja tämä ei tainnut miellyttää pikkumonsteria. Se nimittäin varasti erään juhlijan lautaselta kakkupalasen, kaikkien vieraiden sekä isännän silmien alla! Eikä varastelu tähän loppunut. Uusintana viime vuodesta, Typsy kävi nuolemassa myös voirasiaa... Varsinainen epeli! Ja miten nopea, sillä kukaan juhlaväestä ei hoksannut kakkuvarkautta kuin vasta kakun syöjän ihmetellessä, mihin pala lautaselta oli kadonnut. Onneksi kakkua oli sen verran runsaasti, että siitä riitti uusi annos varastetun tilalle. Typy kävi ylipäätään juhlien aikana sen verran ylikierroksilla, että muutama ylimääräinen iltalenkki tuli tehtyä. Näin vältyttiin mattopyykiltä ja vieraiden sukat säilyivät kuivina. Pimu malttoi ottaa välillä nokosetkin vaikka pysytteli kyllä menossa mukana aina emännän nukkumaanmenoon saakka.

Näin on juhlittu taas kerran meidän ikäneitoa. Pimu kävelee nyt upouusissa valjaissa, jotka annoimme sille lahjaksi. Juhla-ateriaksi Pimuli nautti lenkkimakkaraa. Vieraat viihtyivät, nauru raikui ja vähän laulukin. Rapsuttelijoita riitti ja huomiota sateli tasapuolisesti molemmille isokorville. Otamme siis uusiksi taas ensi vuonna!

Ps. Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille!

Malja päivänsankarille: Pimu 13 vuotta!

Kolmetoista vuotta sitten syntyi Siuntiossa beaglepentue, johon kuului kolme narttua ja yksi uros. Narttupennuista suurimman vaikutuksen meihin teki Hessin Iines, joka sai sittemmin kutsumanimekseen Pimu. Ja niin tammikuussa 1999 haimme kotiin meidän ensimmäisen yhteisen koiran emmekä varmasti silloin tienneet, miten paljon iloa tämä pikkubeagle meille vielä toisi.

Paljon Onnea synttärisankari Pimulle!

Oli synkkä ja myrskyinen iltapäivä...

Näille piti...



Vietimme eilen ensimmäisen adventin iltapäivää Rajasaaressa. Tuuli ja sade vihmoi meitä mutta sinnikkäästi talsimme saarta ympäri ja Typy innostui myös leikkimään muiden puistokävijöiden kanssa. Hyvät juoksut saatiin aikaan etenkin kaksivuotiaan beagle-tytön kanssa, joka oli samanlainen tohottaja kuin meidän Typsy. Pimu tyytyi haistelemaan vanhan arvokkuudella sellaisia koiria, joiden se katsoi olevan jollain tapaa kiinnostavia. Ei kiinnostaville-tapauksille se antoi kipakat lähdöt. 



...vähän räyhätä.



Haikailen jo kovasti pakkasen ja lumen perään, sillä sadekelit tietävät isokorvakaksikon suihkukeikkaa joka lenkin ja ulkoilun jälkeen. Plääh... se kun on tahtojen taistelua etenkin Pimulin kanssa. Mutta olipa säät mitä tahansa, tulevana lauantaina juhlitaan meidän ikäneitoa ja joulukin on jo ovenraossa!

Eikä loppua näy

Sitä luulisi, että kun koiranpentu oppii sisäsiistiksi, ei erilaisten eritteiden siivoamista enää sen jälkeen tarvitsisi tehdä. Lukuunottamatta mahdollisia ripulitauteja. Mutta turha luulo ainakaan meidän huushollissa.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Typsyys oli lirauttanut pissit olohuoneen matolle. Syyllinen on sikäli selvä, että Pimu ei ole kuseksinut sisälle kuin reilut 11 vuotta sitten. Eilen töistä kotiin palattuani ovella hyökkäsi vastaan näpäkkä pas...an haju ja sieltähän ne löytyi keittiöstä. Yksi kasa matolla, toinen lattialla. Tällä viikolla on siis taas mattopyykätty. Tästä eilisen episodin syypäästä ei ole täyttä varmuutta. Typy luikuili eteisen kenkäkaapin alle piiloon, kun kauhistelin suureen ääneen kodissamme leijaillutta "tuoksua". Toisaalta Pimuli on sontinut sisään silloin tällöin, sillä sen ruuansulatus pelaa joskus paremmin kuin hyvin ja eilen olin normaalista töistäpaluuajastani noin puolisen tuntia myöhässä. Vanha neiti ei ehkä pystynyt enää pidättelemään. Ja siitä saan syyttää täysin meitä omistajia, jotka olemme luoneet melkein minuutintarkan aikataulun sille, koska tyttöset pääsevät työpäivinä iltapäivälenkille. Jo reilu viiden minuutin poikkeama saattaa olla kohtalokas ja mattopyykkishow on valmis. 

Olipa syyllinen kumpi tahansa, en usko siihen, että minkäänlainen kurinpalautus tai toruminen näissä tilanteissa auttaa. Mitä sitä jälkikäteen saarnaamaan, syyllistä olisi pitänyt torua heti tekohetkellä. Vaikka pistääkin vihaksi se, että edelleen saa siivota aikuisten koirien sotkuja, kerron isokorville, että vahinkoja sattuu. Ja kiitän taloyhtiömme hyvin toimivaa pesutupaa ja siellä olevaa järkälemäistä pesukonetta, jossa voi ja saa pestä isonkin maton.