Lauantaina juhlimme päivänsankaritar Hippulia. Saimme vieraaksemme isäni vaimonsa kera. Hippu ja Myttö olivat enemmän kuin onnellisia nähdessään nämä tutut kasvot taas pitkästä aikaa. Oman lahjamme olimme antaneet virallisena synttäripäivänä. Vieraat toivat isokorville, myös Mytölle, herkkulahjoja. Kakkua emme tyttösille antaneet mutta Hippu sai kuivatun peurankorvan ja Myttönen lampaankorvan. Meillä oli oikein kiva ilta ja seuraavan kerran tapaamme mökkimaisemissa.
![]() |
| Kakkuhan pitää toki olla ja asianmukaisine koristeineen. |
Uusi lukukoirapanta istui oikein mallikkaasti Hipun kaulaan. Toivottavasti sille löytyy käyttöä taas syksyllä. Tuntuu tylsältä, että kirjastohommat ovat olleet tauolla näin pitkään. Toki siihen on täysin ymmärrettävä syy. Mutta Hilpu niin kovasti tykkää kuunnella lapsien lukemia tarinoita ja saa jakamattoman huomion osakseen. Joten toivon kovasti, että työt kutsuvat taas kesän jälkeen.
![]() |
| Päivänsankaritar sai lauantaina paljon rapsutuksia. Eikä Myttöäkään unohdettu. |
Kävin eilen Hipun kanssa eläinlääkärin pakeilla. Korvavaivoihin erikoistuneen sellaisen. Hipun korvatulehdus ei valitettavasti ole parantunut kolmen viikon lääkekuurista huolimatta. Joten totesimme isännän kanssa, että käynti erikoistohtorin pakeilla on paikallaan.
![]() |
| Juhlabeagle ja juhlaherkku. |
Olen aiemminkin todennut, että on melko vaikea löytää hyvää eläinlääkäriä ellei tiedossa ole esimerkiksi ystävien kautta jotakin suositeltua lääkäriä. Eilinen tohtori tuntui kyllä olevan asiantunteva ja tiesi, mitä tekee. Mutta hiukan hämmästelin, kun hän alkoi puuttumaan Hippusen ruokavalioon. Hän ei tuntunut käsittävän ollenkaan, että Hipun erikoisruuat (hirvi, peura, kenguru) on päätetty yhdessä suolisto- ja vatsasairauksiin erikoistuneen erikoiseläinlääkärin kanssa pitkällisen ruokakokeilun tuloksena. Eilinen eläinlääkäri käänsi asian siten, että me omistajat haluamme varta vasten syöttää kengurua Hipulle eikä se liity millään tavalla Hippusen suolistosairauteen. Erikoinen mielipide, jota kyllä hämmästelin.










