Harva meistä on rautaa, paitsi Pimu!

Kun me isännän kanssa vietimme hääpäivälomaa Tallinnassa, saivat Pimu ja Typy viipottaa Keravalla. Oli heitelty palloa, käyty lenkillä ja välillä oltiin otettu torkut. Typy oli toteuttanut vahtikoiran viettiään tarkkailemalla pihapiiriä ja oli kuulemani mukaan saanut muutaman haukkukohtauksen. Pimu taas ei turhia pärissyt vaan oli ollut oma, rauhallinen itsensä. Kiitimme keravalaisia tyttöjen hyvästä hoidosta ja toivomme, että ilo oli molemminpuolinen. Sillä isokorvat tykkäsivät varmasti olla pojanviikareiden kavereina mm. pihatöissä...



Kohta on Pimu kanttu vei...

Eilen oli vuorossa Pimun ultraäänikuvaus. Jännitys oli valtaisa, joten en nukkunut kuvausta edeltävänä yönä juuri silmäystäkään. Piruja ei saisi maalata seinille, mutta varauduin pahimpaan. Ties mitä sieltä maksasta löytyy ja mitä sille mahdetaan pystyä tekemään. Huh... Koska Pimu inhoaa eläinlääkärikeikkoja, ei ultraääntä ryhdytty tekemään ilman lievää rauhoittamista. Eläinlääkärin sanoin Pimulle annettiin "pieni tujaus" rauhoitusainetta ja hetken päästä ikäneito olikin jo unten mailla. Isäntä ei uskaltautunut ultraäänilaitteen viereen vaan kurkki ovenraosta. Minä kaivoin nenäliinan esiin ja kyyneleet pukkasivat silmiin jo ennen kuin operaatio aloitettiin. Mitenhän tässä käy...

Hyvin kävi! En miesmuistiin muista olleeni niin helpottunut, kun tohtori kertoi, ettei maksasta löydy mitään häikkää. Ei kasvaimia, ei laajentumaa, ei pintamuutoksia. Sydän, virtsarakko, perna ja munuaisetkin ovat mallikelpoiset. Diagnoosiksi saimme kaksi vaihtoehtoista, iästä johtuvaa maksavaivaa, jotka liittyvät joidenkin maksassa esiintyvien aineiden (vaikeita latinankielisiä nimiä!) "liikatuotantoon". Täyden varmuuden siitä, että maksassa ei ole vakavampaa, saisimme otattamalla maksasta koepalan, joka vaatisi Pimun avaamista vatsasta. Ja koska Pimulla ei ole mitään oireita, jotka viittaisivat johonkin vakavaan (neiti syö, juo ja liikkuu normaalisti), lääkäri ei moiseen avaamiseen suositellut ryhtymään.

Maksa-arvot tulevat tohtorin mukaan pysymään Pimulla korkeina lopun ikää. Mutta se ei vaikuta ikäneidon elämään eikä elämänlaatuun, vaiva on ns. hyvänlaatuinen. Erikoispöperöille lääkäri kehotti sanomaan piut paut ja jatkossa Pimu syö taas tuttuja sapuskoita. Ja tämä riemu aloitettiinkin heti, sillä poikkesin kotimatkalla ostamaan meidän urhoolliselle vanhukselle nakkipaketin. Se jaettiin yhdessä kotona odottaneen Typyn kanssa, joka kummasteli Pimun kaljuksi ajeltua vatsaa. Ja minä kummastelin, miten luulin Pimulla olleen asiat rempallaan ja itkeä tuhersin sen kohtaloa jo etukäteen. Sillä Pimuhan on rautabeagle!