Ei se koskaan lopu, ikävä

Käykääpä katsomassa Beaglemaista menoa-blogista piirustus meidän rakkaasta Pimusta. Blogin ylläpitäjä Inkku on ikuistanut piirroksen muodossa meidän ikäneidon ja olen otettu tästä Inkun hienosta eleestä. Kovasti kiitoksia, Inkku! Ihan valtavan mukava juttu.

Minulta on muutamat ihmiset kysyneet, joko ikävä alkaa hellittämään. Olen vastannut, että en koskaan lakkaa ikävöimästä Pimua. Suurimman surun yli pääsee ja elämä toki jatkuu mutta ikävä ei lopu koskaan. Ja ikävöin minä myös poismenneitä kaksijalkaisia; serkkutyttöä, mummoa, enoa. Eikä ikävä kai pahasta ole ja pystyn elämään sen kanssa ihan mallikkaasti.

Isännällä on kevään aikana tehtävänä nikkaroida Pimun tuhkalle uurna. Laitoin kaksi Pimun pentuaikaista lelua jemmaan ja ne laitetaan uurnan kanssa hautaan. Sinne samaan, Puulan rannalle, jonne on jo haudattuna meidän edesmennyt chinchilla-herra Nuppi. Pimu olisi aikoinaan kovasti tykännyt leikkiä Nupin kanssa mutta valitettavasti herrasmies oli sen verran pienikokoinen ettei leikit riehakkaan beagleneitosen kanssa oikein onnistuneet. Mutta toukokuussa, kun mökkikausi taas avataan, pääsevät Pimu ja Nuppi vihdoinkin riekkumaan ja juoksemaan yhdessä, siellä paremmilla metsämailla.