Musta joulu

Sitä jouluyötä en unohda ikinä.

Kyllähän me olimme pitkin syksyä havainneet, että Pimulla alkaa vanhuus tekemään temppujaan. Maksa-arvot olivat jo toukokuussa 2012 syynissä ja viime lokakuussa, kun kävimme Pimun kanssa terveystarkastuksessa, löytyi vikaa myös sydämestä. Korkea urea-arvo viittasi mahdolliseen munuaisvikaan ja jalatkaan eivät toimineet moitteettomasti. Vaikka ei saisi manata, totesimme isännän kanssa murheellisina, että Pimu ei ehkä enää ensi kesänä ole kanssamme. Tein surutyötä jo etukäteen pitkin syksyä metsässä ja lenkkipoluilla, kun tirautin välillä itkut katsellessani rakasta vanhaa. Mietin, miten voin selvitä luopumisen aiheuttamasta kivusta.

Saimme viettää vielä jouluaaton Pimun kanssa. Ikäneito oli joulutouhuissa mukana mm. tehden kanssamme päivällä pitkän lenkin. Lahjapaketit avattiin ja Pimun paketeista paljastui herkkuja. Niistä vanhus nautiskeli sohvalla maaten ja toki tarjoilimme sille perinteiseen tapaan myös jouluruokaa. Nautimme rauhallisesta aattoillasta, joka sisälsi tietysti iltalenkinkin koirimusten kanssa. Valvottuamme todella myöhään, ryhdyimme valmistautumaan yöpuulle ja Pimu hipsi Typyn kera makuuhuoneesta olohuoneen puolelle. Toivotimme tytöille hyvät yöt ja suljimme makkarin oven.

Emme ehtineet vielä nukahtamaan, kun isäntä lähti pyynnöstäni katsomaan mitä olohuoneessa mahtaakaan tapahtua, sillä sieltä kuului vilkasta tassuttelun ääntä. Isäntä teki työtä käskettyä ja näki, että Pimulla ei ole asiat hyvin. Säntäsin olohuoneeseen ja näin Pimun makaavan lattialla massiivisen kohtauksen kourissa. Nappasin käteeni koirien lääkärikirjan ja katsoin epilepsiakohtauksen oireet ja toimenpiteet sen iskiessä. Tartuin puhelimeen ja soitin eläinlääkäriin. Tämän jälkeen nakkasimme nutut niskaan ja lähdimme kohti lääkäriä, joka onneksi on meiltä kotoa vain vartin ajomatkan päässä.

Kohtaus oli erittäin raju. Pimu sokeutui sen seurauksena. Vaikka kohtaus oli lääkäriin saavuttuamme alkanut hiukan hellittämään, oli se jättänyt ikäneitoomme peruuttamattomat jäljet. Pimu oli erittäin sekavassa tilassa. Tiesimme, että mitään ei ollut tehtävissä ja oli aika päästää Pimu vehreämmille mökkimaille. Kello 4.10 Pimun sydän ei enää lyönyt ja jätimme sille hyvästit. Eläinlääkäri epäili vahvasti Pimun kohtauksen johtuneen aivokasvaimesta. Neurologisia ongelmia oltiin epäiltykin jo joulukuun puolivälissä, kun olimme edellisen kerran käyneet tohtorin pakeilla.

Siitä, millaiset tuon jouluyön sekä sitä seuranneiden päivien tunnelmat ja olotilat meillä isännän kanssa oli, en pysty koskaan kirjoittamaan. Eikä se ole tarpeenkaan. Voimme surun keskeltä vain todeta, että Pimulla ei ole enää kipuja eikä kärsimystä vaan vanhus saa kirmailla nyt paremmilla lenkkipoluilla. Kiitämme Pimua sydämemme pohjasta sen uskollisesta ja hyvästä ystävyydestä. Toivottavasti se itsekin tiesi, miten paljon se tuotti meille onnea ja iloa miltei 15 vuoden ajan. 

Tänään haemme kotiin Pimun tuhkan ja hautaamme sen keväällä mökille Puulan rannalle.