perjantai 10. tammikuuta 2014

Musta joulu

Sitä jouluyötä en unohda ikinä.

Kyllähän me olimme pitkin syksyä havainneet, että Pimulla alkaa vanhuus tekemään temppujaan. Maksa-arvot olivat jo toukokuussa 2012 syynissä ja viime lokakuussa, kun kävimme Pimun kanssa terveystarkastuksessa, löytyi vikaa myös sydämestä. Korkea urea-arvo viittasi mahdolliseen munuaisvikaan ja jalatkaan eivät toimineet moitteettomasti. Vaikka ei saisi manata, totesimme isännän kanssa murheellisina, että Pimu ei ehkä enää ensi kesänä ole kanssamme. Tein surutyötä jo etukäteen pitkin syksyä metsässä ja lenkkipoluilla, kun tirautin välillä itkut katsellessani rakasta vanhaa. Mietin, miten voin selvitä luopumisen aiheuttamasta kivusta.

Saimme viettää vielä jouluaaton Pimun kanssa. Ikäneito oli joulutouhuissa mukana mm. tehden kanssamme päivällä pitkän lenkin. Lahjapaketit avattiin ja Pimun paketeista paljastui herkkuja. Niistä vanhus nautiskeli sohvalla maaten ja toki tarjoilimme sille perinteiseen tapaan myös jouluruokaa. Nautimme rauhallisesta aattoillasta, joka sisälsi tietysti iltalenkinkin koirimusten kanssa. Valvottuamme todella myöhään, ryhdyimme valmistautumaan yöpuulle ja Pimu hipsi Typyn kera makuuhuoneesta olohuoneen puolelle. Toivotimme tytöille hyvät yöt ja suljimme makkarin oven.

Emme ehtineet vielä nukahtamaan, kun isäntä lähti pyynnöstäni katsomaan mitä olohuoneessa mahtaakaan tapahtua, sillä sieltä kuului vilkasta tassuttelun ääntä. Isäntä teki työtä käskettyä ja näki, että Pimulla ei ole asiat hyvin. Säntäsin olohuoneeseen ja näin Pimun makaavan lattialla massiivisen kohtauksen kourissa. Nappasin käteeni koirien lääkärikirjan ja katsoin epilepsiakohtauksen oireet ja toimenpiteet sen iskiessä. Tartuin puhelimeen ja soitin eläinlääkäriin. Tämän jälkeen nakkasimme nutut niskaan ja lähdimme kohti lääkäriä, joka onneksi on meiltä kotoa vain vartin ajomatkan päässä.

Kohtaus oli erittäin raju. Pimu sokeutui sen seurauksena. Vaikka kohtaus oli lääkäriin saavuttuamme alkanut hiukan hellittämään, oli se jättänyt ikäneitoomme peruuttamattomat jäljet. Pimu oli erittäin sekavassa tilassa. Tiesimme, että mitään ei ollut tehtävissä ja oli aika päästää Pimu vehreämmille mökkimaille. Kello 4.10 Pimun sydän ei enää lyönyt ja jätimme sille hyvästit. Eläinlääkäri epäili vahvasti Pimun kohtauksen johtuneen aivokasvaimesta. Neurologisia ongelmia oltiin epäiltykin jo joulukuun puolivälissä, kun olimme edellisen kerran käyneet tohtorin pakeilla.

Siitä, millaiset tuon jouluyön sekä sitä seuranneiden päivien tunnelmat ja olotilat meillä isännän kanssa oli, en pysty koskaan kirjoittamaan. Eikä se ole tarpeenkaan. Voimme surun keskeltä vain todeta, että Pimulla ei ole enää kipuja eikä kärsimystä vaan vanhus saa kirmailla nyt paremmilla lenkkipoluilla. Kiitämme Pimua sydämemme pohjasta sen uskollisesta ja hyvästä ystävyydestä. Toivottavasti se itsekin tiesi, miten paljon se tuotti meille onnea ja iloa miltei 15 vuoden ajan. 

Tänään haemme kotiin Pimun tuhkan ja hautaamme sen keväällä mökille Puulan rannalle.




8 kommenttia:

  1. Hirmu surullista D; * Taustalla Jose hyppäs just sohvalle ulisemaan*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, ihan hirmuisen surullista. Mutta onneksi kaikki kävi melko nopeasti eikä Pimu joutunut kärsimään pitkään. Voi sitä teidän Joséa... Typykin alkoi silloin jouluyönä ulisemaan, kun katseli Pimua, kun se oli sen kohtauksen kourissa. Paljon terkkuja ihanalle Josélle!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Yhtään ei teitä auta, että tiedän millaisessa tunnekaaoksessa vellotte. Meillä oli Pyryn kanssa samanlaiset tunnelmat. Meijän vanhukset, siellä ne nyt kirmaavat, onnellisina ja terveinä. Lohtuhalit teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta myötäelämisestä surussamme. Aika parantaa haavat vaikka nyt vielä tuntuu, että tämä irtipäästäminen on ihan kamalaa. Ja siellä ne meidän rakkaat vanhukset nyt viilettää vehreämmillä metsämailla. Typyn emäntä

      Poista
  3. Paljon voimia ja lohdutusta teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Mai. Onneksi on muistot, jotka kulkevat mukanamme ja Typykin omalta osaltaan auttaa surutyössä. Ei vaan etukäteen voinut uskoa, että ikävä voi olla näin raastavaa.

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Kyynel tuli silmään... Lohduton on varmasti olonne ilman ikäneidon läsnäoloa.
    Suuri osanotto ja voimia surutyöhön toivottavat Ava ja Ellu-beaglet emäntineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset osanotosta. Pahin on jo ohi mutta viimeksi eilen itkin ikävääni. Suru helpottaa ajan kanssa mutta ikävästä en pääse koskaan eroon. Typy on tuonut meille lohtua ja Pimusta jäi valtavan hyvät muistot. Elämähän jatkuu. Mukavaa talven jatkoa koko teidän pesueelle ja rapsutuksia ihastuttaville Avalle ja Ellulle! Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.