torstai 25. lokakuuta 2018

Synttäripäivä, jota ei tullutkaan

Typy olisi täyttänyt tänään yhdeksän vuotta. Paljon onnea Typy, sinne parempaan paikkaan. Olin ostanut koira-aiheisen kakkukoristeen ja isännän kanssa mietittiin lahjaideoita. Typsy lähti luotamme aivan liian aikaisin. Ja sitä on hyvin vaikea ymmärtää ja myös hyväksyä.

Hautasimme Typyn syyslomalla mökille Puulan rannalle. Laitoin hautaan sen mukaan mökkipannan ja pentuaikaisen lelun. Kuten teimme Pimunkin kohdalla. Jätin sunnuntaina haudalle yhden lyhdyistä palamaan ja lisäsin kukkien kaveriksi kanervia. Eihän ne talvea tule säilymään mutta halusin tehdä näin. 



Meillä oli hieno syysloma vaikka mieli oli viikon aikana ajoittain hyvinkin maassa. Saimme tehtyä polttopuita, erityisestu isännän ansiosta, tulevia mökkikausia varten. Suppilovahveroita oli metsässä valtavasti ja saimme niitä mukavan saaliin talven varalle. Sää ei parempi olisi voinut olla. Ainostaan yksi päivä viikosta oli sateinen. Muuten saimme nauttia raikkaan aurinkoisista ja kauniista syyspäivistä. Mökkivanhus on nyt talviteloilla ja jäi odottamaan meitä. Keväällä taas nähdään!


Loman jälkeen olemme palanneet töihin. Hippu peri Typyn lukukoirailut sekä koti- että naapurikirjastossa. Näin kirjastot halusivat ja kyllähän se meille passasi hyvin. Suuntasimme siis alkuviikosta molempiin paikkoihin. Hippu on vielä harjoitteluvaiheessa mutta hienosti se suoriutui molemmista työkeikoista. Ajan myötä siitä tulee loistava lukukoira, josta Typy olisi varmasti ylpeä. 

Seuraavassa kirjoitelmassani kirjoitan Typsykän lähdöstä sen viimeiselle reissulle. Siitä on nyt hiukan aikaa ja uskoakseni pystyn siitä kertomaan ilman musertavaa tunnevyöryä. 


6 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar25. lokakuuta 2018 klo 16.15

    Kauniilla paikalla on Typyn viimeinen leposija. Vedet tuli silmiin tuota kuvaa katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy on nyt paikassa, jota se rakasti kovin paljon. Oli ehdottoman selvää, että sen tuhkat lasketaan mökkirannalle.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Hippu, olet niin lutusen näköinen, just sopiva lukukoiraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On tässä vielä opiskeltavaa mutta uskon, että minusta tulee mainio lukukoira.

      Hippu

      Poista
  3. Hippu on varmasti yhtä hyvä lukukoira, kunhan pääsee hommaan kunnolla käsiksi. :)
    Typyn hauta näyttää kauniilta, vaikka se liian aikaisin tapahtuikin. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, vielä pitää vähän totutella ja tutustua kirjastoihin. Itse lukijat Hippu osaa jo ottaa melko rauhallisesti vastaan. Kaikkia nurkkia ja hyllynalusia vaan pitäisi vielä päästä kaivelemaan ja haistelemaan.

      Hautapaikka on kaunis vaikka itse sanonkin. Katsottiin tuo kohta tonttia parhaaksi, kun hautasimme chinchillani Nupin.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.