torstai 25. huhtikuuta 2019

Kohti kurssia ja Kangasniemeä

Kun pääsiäinen koittaa, kevät voittaa. Ja totta totisesti näin kävi. Eri hienoista keleistä saimme nauttia pitkien pyhien ajan. Päivät ovat edelleen hyvin lämpöisiä ja aurinkoisia. On ollut ilo ulkoilla ja lenkkeillä Hipsulin kanssa. Isäntä näki jo sammakonkutua lähipurossa. Valkovuokot kukkia rehottavat. Linnut konsertoivat. Kaikensorttisia pörriäisiä lentelee. Kevät on upeaa aikaa!


Näin lämpiminä päivinä Hippu on uskaltautunut
kahlailemaan ojissa. Tassut saavat viilennystä.

Meidän pääsiäinen sujui mukavissa merkeissä. Paljon oli touhua mutta kivaa sellaista. Keravalta saapui kummipoikani yökyläilemään ja ohjelmaan kuului mm. leffareissu. Lankalauantaina juotiin kakkukahvit sukulaisten kesken. Hippu oli niin kovin iloinen kaikista näistä kohtaamisista. Rapsutuksia ja hellyttelyjä sille sateli solkenaan. Ehdimme pyhien aikana myös kyläillä isäni ja hänen vaimonsa luona. 

Yökyläilijän sylissä kelpasi köllötellä.

Ensi viikolla huhtikuu vaihtuu toukokuuksi ja vietämme vappua. Mitenkään tuota hauskaa juhlaa väheksymättä meidän huippuhetki tulee kuitenkin olemaan mökkikauden avaus Puulaveden rannalla. Auton nokka suunnataan loppuviikolla kohti nelostietä ja Kangasniemeä. Sitä ennen tulee tehdä muutamia hankintoja möksälle ja kaivaa varastosta esiin mökkikassit. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, melko ristiriitaisin tuntein palaan taas Puulalle. Olen viime päivinä muistellut paljon Typyä. Sen kuolemasta toipuminen ottaa aikaa ja voimavarojani paljon enemmän kuin olisin itsekään uskonut. 

Mutta ennen vappua ja mökkireissua osallistun Hipsukan kanssa koirahierontakurssille! Se tulee varmasti olemaan mielenkiintoista. Miten kurssi meni, jäikö oppi päähäni, miten vietämme vappua; näistä lisää ensi kerralla!

10 kommenttia:

  1. No nyt se kaevattu mökkireessu on sittä jo nuin lähellä! :) Niivvuan kevät tulj ja kaekki kevväänmerkit on jo näkyvissä, ja kesännii. Ensmäset leskellehet tiälä ilimestynnä vasta nyt.
    Koerahieronta kuulostaa tosj mahtavalle! Siitä(hhii) kuullaan mielellään. Ja teejjän mökkireessusta. Toevottavasti siät suosii teetä sielä mökillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat viileni mutta toivottavasti tuleva viikko ja viikonloppu ovat poutaisia. Mökillä on kaikenlaista puuhaa talven jäljeltä ja poutakelit tekisivät touhuista kivempaa. Mutta Puulalle siis loppuviikosta suunnataan. Näin se talvi taas hujahti!

      Aurinkoista vappuviikkoa ja Hipsulta muiskuset ihanalle Iivarille!

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Oikein riamullista möksäreissua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kuomat. Tuntuu miltei hassulta, että ihan kohta ollaan taas möksällä. Aina lokakuussa, kun mökki laitetaan talvipakettiin, tuntuu että kevääseen on taas kamalan pitkä matka.

      Leppoisaa alkanutta viikkoa teille ja Hipulta isot terkut!

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Hauskaa ja onnistunutta mökkeilyä teille. Ja juu, koirahierontakurssi olisi tosi mielenkiintoinen kokemus. Uteliaana odotellaan mitä siitä saadaan lukea täällä blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirahierontakurssi oli mielenkiintoinen. Ja sujui hyvin arvosanoin. Ihan kiitettävää en anna itselleni enkä Hipulle. Kivaa oli joka tapauksessa. Loppuviikosta suuntaamme sitten mökille. Sitä on odotettu!

      Mukavaa ja auringonpaisteista viikkoa teille! Hipsulilta isot muiskut Párekille.

      Hipun emäntä

      Poista
  4. Hienoa, kun tekin pääsette avaamaan mökkikauden. Mukavaa mökkeilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tämä on aivan mahtavaa. Talvi tuntui niin pitkältä. Nyt on kuitenkin taas käsillä mökkikausi ja sen avaus. Hippu riemastuu varmasti, kun hoksaa, minne taas tultiin.

      Keväisen aurinkoista ja iloista vappuviikkoa teidän laumalle toivottelee Hippu ja emäntä

      Poista
  5. Koirahierontakurssi kuulostaa mielenkiintoiselta! Jäämme odottamaan raporttia sieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raporttia on tulossa. Kurssi oli mielenkiintoinen ja sieltä tuli paljon hyviä vinkkejä. Hipulla oli paikka paikoin hieman keskittymisongelmia... mutta kivasti kurssi meni.

      Mukavaa ja letkeää vappuviikkoa teille ja Hipalta isot terkut!

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.