maanantai 12. elokuuta 2019

Kesälomamuistoja ja ensitapaaminen

Palaan vielä meidän hienosti sujuneeseen kesälomaan laittamalla tänne Pieneen Suureen Beagleen pari kuvaa loman varrelta. Loma teki tehtävänsä. Olemme levänneitä ja valmiina syksyn touhuihin ja puuhiin. Hippulin jalka on terve ja kunnossa. Se on loistojuttu ja iloitsen siitä, ettei tapaturmassa käynyt hullummin. Seuraavan kerran palaamme Puulalle syyskuussa.

Olemme taas isännän kanssa töissämme, joten Hipulla koittaa myös arki. Mutta kovin kauaa sen ei tarvitse enää yksin aikaansa viettää. Pikkusiskon kotiintulo kun lähestyy. Kävimme eilen katsomassa pentuja. Voi, miten pieniä ne olivat. Olin jo ehtinyt unohtaa, miten pikkuisia beaglevauvat ovatkaan. Kovin suloisia oli koko seitsemän pennun lauma, kaikki muuten tyttöjä. Vauhtia riitti ja siinä sai kyytiä niin emännän sukat kuin isännän sortsien lahkeet. Hipun sisko on valloittava. Toivottavasti osaamme antaa sille kaiken parhaan tulevassa elämässä ja kodissa.

Berliinissä kävimme mm. eläintarhassa.


Paljon oli nähtävää Saksan pääkaupungissa.


Mökillä tehtiin perinteinen saariretki.
Söimme eväitä ja kävimme uimassa. Hippukin
pääsi Puulaan isännän uittaessa sitä Retkisää
oli lämmin ja upea.


Pimun, Typyn ja Nupin hauta. Typyn kuolemasta
tuli 29.7. kuluneeksi kymmenen kuukautta.
Selvisin talvesta ja olemme uuden edessä. Emme
koskaan unohda Typyä ja haudalla palaa liki taukoamatta
kynttilät, kun olemme Puulan rannalla. Uskon,
että Typsykkä iloitsee tuolla jossain siitä, että Hilpu
saa kaverin. 

4 kommenttia:

  1. Minäpä oon kuule sitämieltä että se Typy järjesti tuon Hipun siskon tulon... ku näkj mitenkä työ sitä vielä ikävöettä <3
    Kesä on kohta männy ja syksy oottaa uksen takana. Kyllä on teelle tulossa ilonen syksy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kaunis ajatus, että Typy junaili pikkubeaglen tulon meille. Uskon, että Typsykkä tuolla paremmilla metsämailla nyt ollessaan hyväksyy uuden kaverin ja on meidän kaikkien puolesta onnellinen ja tyytyväinen. Isäntä toivoo, että pikkukaveri toisi minullekin lohtua, koska olen surrut Typyä niin kovin paljon.

      Meidän syksy sisältää ilon hetkiä ja niistä suurimpana tuo pikkukoiran tulo kotiin. Mökillekin mennään vielä ja jouluhan on hienoa aikaa. Toivomme teillekin sinne Savon sydämeen mitä parhainta tulevaa syksyä! Hippuselta isot muiskut valtakunnan vilosofille.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Meillä on samansuuntaiset aatokset kuin Iivarilla. Eihän kukaan täältä maan päältä lähtenyt kokonaan katoa. On vain muuttanut olomuotoaan.
    Teille tulee todella vilkasta, kun pikkuhauva asettuu taloksi. On siinä Hipulla ihmettelemistä ja iloa - kuten isäntäväelläkin ;) Meitäkin jo jännittää, että minkä näköinen kaunotar sieltä tuleekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia tulee varmasti riittämään, kun saadaan pentu kotiin. Jo pelkkä sisäsiistiksi opettaminen on oma urakkansa mutta selviämme siitä varmasti. Ollaan kolme koiraa saatu yhteiskuntakelpoisiksi kaikin puolin, joten uskon että onnistumme tälläkin kertaa.

      Hippu tulee olemaan varmasti alkuun mustasukkainen. Ihmettelisin, jos ei olisi. Meitä jännittää isännän kanssa hurjasti nähdä, miten Hilpu ottaa pikkutytön vastaan.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.