keskiviikko 21. elokuuta 2019

Töissä taas

Hipun kesäloma päättyi ja starttasimme syksyn lukukoirailut naapurikirjastossa. Lukijoita oli mukava määrä ja rapsuttelijoitakin riitti. Hilpurista on kasvanut hyvin luotettava ja hieno lukukoira. Kotikirjastomme lastenosasto on remontissa pitkälle syksyyn saakka. Mutta naapurissa käydään tuttuun tapaan joulun alle asti.

Lukukoirailu on mukavaa.

Minulla ystävieni kanssa oli hauska ja helteinen Varsovan reissu. Nauroimme välillä mahat kippurassa vedet silmissä ja hiki virtasi liki 30-asteen kuumuudessa. Kaupunki yllätti minut todella positiivisesti. Siisti, helppokulkuinen, edullinen, hyvää ruokaa ja paljon nähtävää. Emme alkaneet ahnehtimaan vaan kiertelimme ja katselimme ennakkoon suunniteltuja paikkoja. Varsova on niin suuri kaupunki, että neljässä päivässä siitä ei voinutkaan ehtiä näkemään kuin ripauksen. Hotellimme sijaitsi oivalla paikalla keskustan kupeessa.

Ainoan miinuksen Varsovalle annan palvelualttiudesta ja -kulttuurista. Siinä on vielä hiomisen varaa. Hippuselle, pikkupiigelille ja isännälle toin tietysti tuliaisia. Hilpu sai peuran kinttua ja hirven sarvea. Pikkuiselle ostin lelun. Tuliaiset näyttivät olevan mieleisiä sekä isännän että Hipun mielestä. Pikkutyttö saa omansa, kun haemme sen kotiin. 

Varsovassa kävin mm. Chopin-museossa.

Isäntä oli vienyt Hipun lauantaina Rajasaareen. Emme ole koko kesänä käyneet siellä. Mökkireissut ja muut tekemiset ovat korvanneet Rajasaaren retkiä ja Hilpuhan ei välitä uimisesta. Saarella oli ollut melko rauhallista eikä Hippunen ollut intoutunut kovinkaan riehumaan. Kaksikon reissu oli jatkunut Rajasaaresta Vantaalle Tikkurilaan. Siellä esiintyi Oopperan tähdet, jonka kokoonpanoon kuuluivat mm. Tarja Turunen ja Pentti Hietanen. Vaikka väkeä oli ollut hurjan paljon, olivat isäntä ja Hippu mahtuneet hyvin sekaan. Ja rapsuttelijoita, niitä riitti kuulemma konserttipaikallakin. 

Sontakasakierähtelijä.

Sunnuntaina Hilpu oli järjestänyt isännälle tekemistä hankkiutumalla pesukuntoon. Kotikoirapuistossa oli ollut hyvältä haiseva kasa, johon isokorva oli antautumuksella hieronut itseään. Isäntä viestitti Varsovaan Hipun haisevan niin kamalalle, että meinaa oksennus tulla. En voinut sille mitään, että minua hymyilytti viesti kovasti. Meidän ihana Hippu, sontakasapyörijä. 

Kun seuraavan kerran kirjoittelen tänne blogiin, meidän perheessä on taas neljä jäsentä. Tuntuu liki epätodelliselta, että kohta meillä kotona on Hipsulle pikkusisko. Kaveri ja uusi laumanjäsen. Voitte uskoa, että jännittää jo niin kovasti, että tuskin nukun tulevat yöt. 

6 kommenttia:

  1. Hauskaa, että sekä emännällä, että Hipulla isännän kanssa oli mukavaa tahoillaan. Palvelijatar ei ole Varsovassa käynyt, mutta tunsi vuosia varsovalaisen naistutkijan, joka kutsui monesti kotikaupunkiinsa käymään. Ei vain tullut sinne lähdettyä ja sittemmin tämä nainen päätyi rankkaan ratkaisuun ja päätti elämänsä oman käden kautta sydänsurujen vuoksi. Surullista.
    Hihi, Hippu järjestikin isännälle mukavaa puuhaa järjestämällä sulotuoksut turkkiinsa. Ja nyt sitten odotellaan pikkulikan saapumista lauman jatkoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa surullinen ratkaisu päättää itse oma elämäntaipaleensa.

      Hippunen rakastaa hajuissa pyörimistä mutta ei ole sitä hetkeen tehnytkään. Nyt päätti tempaista oikein kunnolla ja isäntä yökkäillen oli hangannut shampoolla Hippusta puhtaaksi. Minua kyllä nauratti...

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Koirien mieleiset tuoksut harvoin ovat samoja kuin ihmisten mielestä hyvät hajut. :D
    Ihanaa, että pikkusisko saapuu pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, mitä kamalampi lemu sen hauskempaa on pyörähtää siinä. Toivon, ettei Hipsun pikkusiskosta tule samanlaista sontakasoissa kieppujaa.

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Ilonen loma tekköö hyvvee immeesille. Ja mikäpä ettee nelj´jalakasillehhii.
    Ja ilostahan seon sehhii ku suapi kierähtee jossae mehevässä aeneksessa. Jostae syystä immeenen ee siitä ilahu :)
    Ompa nyt jännee ootella niitä teejjän koeravaavva juttuja...koeta keritä tänne ies yks kuva laettoo jos et muuta kerkijä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että tuo ystävien kanssa tehty reissu teki minulle todella hyvää. Vaikka tietysti isännänkin kanssa on ihanaa reissata. Ja nelijalkaisten. Mutta nautin kovasti Varsovasta ja ystävieni seurasta. Olen hyvin onnekas, että minulla on tuollaisia ihmisiä elämässäni.

      Hippu on kyllä todella innokas kierimään kaikenlaisissa pahoissa hajuissa. Raadot on ihan ykkösjuttu. Mutta tämänkertainen oli jotakin muuta kuin raato, johon Hippuli itsensä selälleen heitti... yök.

      Kunhan pikkuneiti saadaan kotiin, lupaan laittaa tänne kuvan. Ja paljastan tietysti nimenkin.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.