perjantai 4. lokakuuta 2019

Sisko ja veli

Meillä on tällä kohta päättyneellä viikolla ollut paljon iloista ohjelmaa. Lokakuu on siis käynnistynyt mukavissa fiiliksissä ja tunnelmissa. Myttönen kasvaa hurjaa vauhtia. Ihan kohta se jo hyppää sohvalle. Ruokahalu on kunnossa ja herkut maistuvat. Niitä toki annetaan säästäväisesti.

Myttö saa samoja makupaloja kuin Hippuli: peuraa, hirveä, kurkkua ja porkkanaa. On helpointa tarjoilla molemmille samoja herkkupaloja. Ja se on myös reilu peli. Myttö syö tietysti penturuokaa. Eikä ole tarkoitus, että se täysikasvuisena alkaisi syömään Hipulle tarkoitettuja allergiaruokia. Mutta sen olemme päättäneet, että Myttökin saa mahdollisimman luonnonmukaista sapuskaa, jossa on vain yhtä eläinperäistä proteiinin lähdettä ja mahdollisimman vähän lisäaineita yms. Haluamme ennaltaehkäistä sitä, että siitäkin tulisi niin kurjasti allerginen kuin Hippu on.

Olemme käyneet moikkaamassa lampaita. Kohta ne
jättävät laitumensa, kun syksy etenee. 

Lukukoirakeikka naapurikirjastoon sujui entiseen malliin. Lukijoita oli kiva määrä ja rapsutuksia tuli reilusti. Hippu otti kaikki huomionosoitukset onnellisena vastaan. Kirjaston lämmin vastaanotto jaksaa ilahduttaa joka kerta. Tunnen, että Hippunen tekee tärkeää hommaa ja olemme kovin tervetulleita.

Tässä kuunnellaan hevostallin tarinoita.

Keskiviikko-iltana puin lämpimästi päälle ja pistin Hipun remmin päähän. Läksimme läheiseen koirapuistoon, jonne olin sopinut tapaamisen Hipun veljen kanssa. Somemaailma on ihmeellinen. Twitteristä löytyi tämä kyseinen velipoika, Winston. Vaihdoimme Winstonin emännän kanssa viestejä ja sovimme tapaamisen. Winston on koulukoira ja työskentelee Turussa. Aivan uskomaton sattuma on se, että Winston kyläilee täällä Etelä-Suomessa säännöllisin väliajoi. Ja miltei meidän naapurissa!

Sisarukset Winston ja Hippu.

Sisaruksilla oli lämpöinen jälleentapaaminen. En tiedä, muistaako ja tunteeko koirat omat sukulaisensa. Mutta hienosti Winston ja Hippu tulivat juttuun. Kaksikossa on myös selvästi havaittavissa samaa ulkonäköä. Tapaamisemme oli kaikin puolin oikein mukava. Toivottavasti näemme uudestaan. Winston tekee hienoa ja tärkeää työtä koulukoirana. Siihen hommaan ei kaikki sovi. Ei myöskään lukukoiraksi, joten tämä sisaruspari on melkoisen fiksuja ja upeita biigeleitä!

Ps. Oikein hyvää Eläinten päivää kaikille meidän blogikamuille sekä Kilpille, Escolle ja Risulle.

6 kommenttia:

  1. Kyllä on sisko ja velj niin samannäkösijä ettee äkkipiätään erota kuvasta kumpiko on kumpi :)
    Viksuja kaverija ku on toenen kirjastossa ja toenen koolussa virassa! Mitenkään lie sisarussarjan muut? Onko yhtä oppineeta nehhii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksikko oli kyllä selvästi samaa sukua. Niin kovasti olivat saman näköisiä. Winston on oikein mukava beaglepoika.

      Hipun ja Winstonin kasvattajalta kuulin, että yksi sisaruksista toimii syöpäkoirana. Joten ainakin kuudesta pennusta kolme on kasvanut "työkoiriksi".

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Onpa uskomaton sattuma, että veli löytyi ja että hän "työskentelee" vielä noin samalla alalla! :D Kuvasta on kyllä vaikea sanoa, kumpi on kumpi, sen verran on samaa näköä!
    Roni on pari kertaa nähnyt myös siskoaan ja äitiään ja tapaamiset ovat olleet todella riemukkaita, mutta onko syy sitten sukulaisuudessa vai siinä, että äiti ja sisko ovat narttuja, niin on vaikea sanoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljen löytymisellä oli näppinsä pelissä myös kaksikon kasvattajalla. Hän kertoi, kun kävimme Myttöä katsomassa, että Hipun yksi velipoika toimii koulukoirana. Ja olin huomannut Twitterissä koulukoira Winstonin, joten hoksasin, että kyseessä on Hipun veli. Näin siis sisarukset löysivät toisensa.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Jopas oli mukava sattuma, kun Winston-veikka löytyi. Kyä ootte kaikki niin viksuja ja nättejä/komeita. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Winstonin ja Hipun tapaaminen oli oikein mukava. Kaksikko tuli hyvin toimeen keskenään ja ei niistä nopeasti katsottuna kyllä erota, kumpi on kumpi. Winston on toki isompi kooltaan, kuten urokset tuppaa olemaan.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.