torstai 19. maaliskuuta 2020

Kevät etenee ja korona myös

Perjantaina näimme isokorvien kanssa kevään ensimmäiset leskenlehdet. Eilen kävimme vielä varmistamassa, että näimme oikein. Tuntuu kovin hullulta, että maaliskuun puolivälissä kukkii jo kevätkukkaset. Mutta niin ne vain törröttivät ojan reunalla, muutama leskenlehti. Kevät on upeaa aikaa. Kohta taitaa olla se hetki, että parvekevalot pakataan laatikoihin odottamaan marraskuuta.


Synttärisankaritar syö peurankorvaa. 

Kuten edellisessä kirjoitelmassa kerroin, ostimme Hippuselle synttärilahjaksi uudet valjaat nimikyltin kera. Tänään aiomme kokeilla Mytölle aikuisten valjaita. Se on tähän saakka kulkenut Typylle aikoinaan hankituissa pentuvaljaissa, jotka palvelivat myös Hippua. Myttö perii nyt Typyltä sen aikuisvaljaat. Myttö täyttää tämän kuun 30. päivä yhdeksän kuukautta! Aika on kiitänyt kuin siivillä. Myttö ei ole enää vauva vaan leikki-ikäinen viikari.

Olemme nyt molemmat etätöissä kotona, isäntä ja minä. Isäntä etäilee pääsiäiseen saakka ellei Suomen hallitus toisin suosittele. Minulla määräys kestää ensi viikon loppuun mutta luulen, että  minäkin paiskon töitä kotosalla pääsiäispyhiin saakka. Etätöistä puhutaan nyt kovasti. Itse olen tehnyt jo vuosia keskimäärin päivän viikossa töitä kotikonttorilla. Tiedän kollegoita, joita hieman ahdistaa olla kotona hommissa. Etenkin, kun tämän povataan jatkuvan vielä liki kuukauden päivät. Virtuaalietäkahvitaukoja on ilmestynyt kalenteriini.

Hippu poseeraa uusissa valjaissa.
Pikkusiskokin vilahtaa taustalla. 

Näin koirien omistajana pidän itse kovasti etätyön antamista mahdollisuuksista järjestellä työpäivä haluamallaan tavalla, huomioiden toki palaverit ja kokoukset. Eikä tarvitse surra ja murehtia sitä, että koirille tulee pitkä päivä keskenään kotona. Joka päivä katkaisen työt lähtemällä Hipun ja Mytön kanssa ulos. Ei ole järkevää istua koneen ääressä kahdeksaa tuntia putkeen. Ja nyt kun isäntäkin työskentelee kotoa käsin, otamme hänet tietysti mukaan ihmettelemään vaikkapa niitä leskenlehtiä.

Pysyttehän kaikki terveinä! Laittakaa telkkari, radio ja sähköiset mediat välillä kiinni. Korona-uutisten jatkuvasta seuraamisesta kun voi tulla ahdistavakin olo. Tarttukaa kirjaan, pistäkää levy soimaan, käykää kävelylenkillä ulkosalla tai soittakaa kaverille. Aurinkoista loppuviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Joka tuutista tulloo korona-asijata ja immeeset huolestuu vuan enämpi ja enämpi. Toesaalta hyvä ja toesaalta huono. Vuan tämän mukkaan pittää männä nyt.
    Etätyöllä on puolesa, sannoo nuor emäntähhii ku jootu sehhii semmosta tekemmään. Meejjän huushollissahan tuota ee tarvita ku ee mittää töetä tehä. Kuhampaan kotosalla kuljaellaan :)
    Kevät etenöö toellaannii vuan ee tiälä vielä piästä leskellehtijä kahtelemmaan. Ee kuitenkaa kaavvan mäne siihen :)
    Terveetä päevijä sinne ja mukavija etäpäevijä kansa! Ja tytöelle etämuiskuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Likat kiittää etämuiskuista!

      Täällä tosiaan etäillään ja kuka yksin tietää, minne saakka... mutta näin nyt mennään. Toivottavasti tauti haihtuisi pian pois ja tulisi mahdollisimman vähän vahinkoja.

      Aurinkoista viikonloppua teille! Nautitaan tästä kevään valosta ja siitä, kun luonto herää.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Ihan ekaks, lämpimät onnittelut ihanalle Hipulle! Kyä etätyöt on kivoi niin ihmisille ku lemmikeille, kerrassaan käheetä. Meilkin iskä tekee etänä töitä, äippä ny pyärii aina meijän jalois, ku hän on jo eläkkeellä. Terveitä päiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu kiittää teidän onnitteluista. Ja lähetämme kaikki täältä koko teidän pesueelle isot terkut. Uskon, että lemmikkien omistajille etätyöt passaavat paremmin kuin hyvin. Meillä ainakin on näin. Ei paljon parempia työkavereita voisi toivoa kuin omat karvakuonot!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Onnea Hippu-kaunottarelle ja terveiset suloisele Mytölle. Hienoissa valjaissa ovat kumpikin.
    Täällä oli aurinkoinen hieno aamupäivä, sitten ollaan saatu pari lumikuuroa ja nyt taas paistaa. Lumi on vielä maassa, vaikka osa pian sulikin pois.
    Mukavaa etäilyä teille ja jatkuvaa terveyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Párek ja Palvelijatar! Nuo valjaat eivät varmaan olleet Hipun mielestä se parhain lahja, voiton vei peurankorvat ja hirviherkut. Mutta kyllä noissa kelpaa nyt tepastella.

      Kevät on täällä. Ihania aurinkoisia päiviä on riittänyt ja valoa lisää. Viikonloppuna kuulemma vähän kylmenee mutta tuskin sentään enää talveksi muuttuu. Pysykää terveinä ja leppoisaa viikonvaihdetta teille!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.