keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Kuhan päitä ja muuta mökkimukavaa

Ollaan jo toukokuun loppumetreillä. Viikonloppua vietimme Haukivuoressa mökkeillen. Tämä oli Myttöselle ensimmäinen kerta, kun se kyläili isäni ja hänen vaimonsa möksällä. Mytöllä riitti paljon ihmeteltävää ja kummasteltavaa. Se seurasi ihmisväkeä kuin hai laivaa. Ripakinttu oli mukana ruokahommissa, saunan lämmityksessä ja löysipä se kalanperkuupaikankin. Sieltä se kantoi mökin pihaan pari kuhan päätä sekä nahkoja. Nämä löydöt kiinnostivat myös Hilpuria. Kuivia käppäniä päät ja nahkat jo olivat mutta viskasin ne silti jätepönttöön. Ei ne ihan soveliasta ruokaa meidän likoille ole.

"Siinä syntyy salaattia... saadanko kurkkupalat?"

Säät eivät mökkeilyä suosineet. Vettä ja räntää satoi, oli kylmä. Onneksi mökissä oli lämmintä ja lämmin tunnelma koko reissussa. Oli kiva käydä Haukivuorella ja isokorvat nauttivat tietysti, kun saivat vapaasti kirmailla. Myttö kävi saunomassa. Hilpu piipahti morjestamassa naapureita. Me isännän kanssa nautimme ylenpalttisista tarjoiluista ja hyvästä seurasta.


Mökkipainit ennen päiväunia.

Hipun työvuorot naapurikirjastoon on syksyn osalta sovittu. Työrupeaman on tarkoitus alkaa syyskuussa. Toivottavasti näin käy. En uskaltanut vielä elokuuksi sopia lukukoirailujen aloitusta näiden poikkeusolojen vuoksi. Ja saattaahan tuo syyskuu ja koko syksy mennä vielä mönkään. Mutta olisi eri hienoa, jos Hippu pääsisi taas kuuntelemaan tarinoita. Uskon, että sitä on jo ikävöity lukijoiden suunnalta.

Eilen päivälenkillä näimme tyttösien kanssa, kun lammasaitausta kunnostettiin. Siellä oli ruokakehikot nostettu esiin ja heinää ajettiin nurin. Aidan vierustoja tutkittiin ja vesisäiliö oli tuotu paikalle. Tämähän tietää sitä, että koronaviheliäinen ei ainakaan lampaiden tuloa estä. Jäämme siis ilolla odottamaan, milloin määkivät kaverit saapuvat. Olemme etunenässä niitä tervehtimässä. Aurinkoista helatorstaita teille kaikille, voikaa hyvin ja kuulemisiin taas ensi viikkoon!


12 kommenttia:

  1. Mukava reissu olikin teillä! Tuo mökkipainikuva on vallan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkipainit ovat aina välillä paikallaan. Kaiken muun touhun ja ilon keskellä.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Teil oli toimelias reissu, Tytöt. Myttö teki herkkulöytöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myttönen tekee usein kaikensorttisia löytöjä. Osa herkullisia, osa taas ei...

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Mökkireissut on ihan parasta! Ja toivottavasti tosiaan lukukoirahommat jatkuvat syksyllä, tarvetta olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on Sylvi. Mökkeily on huisin hauskaa ja ihan parasta. Osataan koko porukka arvostaa, kun syksyt ja talvet nyhjötetään kaupungissa.

      Toivottavasti päästään taas syksyllä hommiin.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Hyvä Hippu, työvuorolistat onkin hyvä tehdä syksyä varten valmiiksi. Aika sen sitten näyttää, ollaanko silloin jo kaikki yhdessä työpaikoilla vai uudelleen eristyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä ajoissa lyödä nuo työvuorot lukkoon. Pystyn minäkin varailemaan omasta työkalenteristani ajat tälle tärkeälle harrastukselle. Toivottavasti syksyllä päästäisiin jo normaalimpaan elämään.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  5. Kuhan päät kuulostavat todella herkulliselta! Ainakin niissä olisi kiva kieriä, vaikkei niitä ehtisikään syödä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myttö myös kieri niissä kuivakoissa päissä. Ja onneksi ne olivat jo kuivuneita raatoja. Muuten turkki olisi tuoksunut aika karsealle. Outoja ovat kyllä ainakin beaglein ruokamieltymykset. Raaka kalan pää maistuisi erittäin hyvin.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  6. Kuhan näetä kuhan päetä... kuomat tuossa eillä jo sen sanohhii että nuissa oes jo mukavata kierijä :)
    Mökkipaenikuva on kerrassaan hieno. Ja samoen kuulostaa koko teejjän reessu olleen. Kohta sitä jo tarkenoohhii paremmin ku kuulema lämpijjää ilimat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä päissä ehdittiin kieriä. Hippu tyytyi onneksi vain haistelemaan vaikka yleensä se on meillä se, joka kierii jos jonkinlaisissa hajuissa. Myttö löytää kyllä kaikenlaista eksoottista suuhun pantavaa. Onneksi joku muu elukka oli ehtinyt kalvaa päät puhtaiksi ennen kuin Myttöskä löysi ne.

      Nyt tarkenisi hyvin mökillä. Vihdoinkin! Kohta me mennään taas kohti Kangasniemeä.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.