perjantai 15. toukokuuta 2020

Pehmot metsässä ja biiglet parvekkeella

Kävin eilen kirjastossa palauttamassa kirjoja sekä hakemassa varauksiani. Miten mukava olikaan piipahtaa siellä! Vaikkakin vain eteisessä. Tutun kirjastovirkailijan kanssa vaihdettiin kuulumisia ja toivottiin yhteen ääneen sitä, että lukukoirailut päästäisiin syyskuussa aloittamaan. Koulut ovat palanneet normaaliin eloon. Museot ja ehkä ravintolatkin avautuvat kesäkuun alussa. Hiljalleen soudetaan siis korona-aalloissa kohti väljempiä vesiä. Hyvä niin.

Parvekkeella tulee hiki, joten välillä on
lähdettävä viilentymään vaikkapa eteiseen.


Sää on ollut kylmä ja sateinenkin. Kuitenkin aika ajoin aurinko on näyttäytynyt. Hilpu ja Myttönen tykkäävät makoilla parvekkeen sohvalla, kun on lämmin. Parvekkeelle paistaa koko päivän aurinko. Joskus ihmettelen sitä, miten kaksikko jaksaa paahtaa itseään sellaisessa kuumuudessa. Välillä ne poistuvat jäähdyttelemään vaikkapa eteiseen mutta hetken päästä palataan jo takaisin parvekkeelle. Mutta Myttöhän rakastaa myös saunoa. Tykkäävät siis lämpöisestä, nämä meidän isokorvat.




Läheisen ala-asteen koululaiset ovat tehneet lelumetsän lenkkipolun varteen. Puiden ja pensaiden oksille on ripustettu paljon erilaisia pehmoleluja. Joukosta löytyy sammakkoja, koiria ja pupuja. Yhdellä oksalla roikkuu lohikäärme, toisella istuu kissa. Lelukonklaavi on ihastuttava ja tuo hyvää mieltä. Hippu ja Myttö katselevat pehmoja hiukan kauempaa. Muuten saattaisi käydä niin, että kaksikko haluaisi ottaa jonkun elukoista matkaan mukaan. Voisimme jopa kantaa oman kortemme kekoon viemällä muutaman koirille hankitun pehmon tuon lauman joukkoon. Mitähän Hippuli ja Myttöskä siitä tuumaisivat...

6 kommenttia:

  1. Voi miten ihana idea, tuo pehmojen metsä! Hihi, juu, arvaan, että Myttö ja Hippuli haluaisivat innokkaasti asetella uuteen järjestykseen huo pehmot. Niin minäkin tekisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmometsä on tosiaan vaikuttava. Paljon hienoja pehmoja sinne on kerätty. Toivottavasti ne pysyvät siellä ja asetelman annetaan olla rauhassa. Toistaiseksi näin on onneksi ollut.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Juu, tommonen lelupuu oliskin kähee, Tytöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leluja on kerätty tuonne metsään iso määrä. Mietin, että on kyllä upeaa, jos lapset ovat omista pehmoistaan malttaneet noin luopua. Ne kun tuskin ovat enää leikkikelpoisia, kun ovat kastuneet vesi-ja räntäsateissa.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Meekäläesen toevepaekka oes tuommonen pehmomehtä! :) Tosin se ee kyllä ennee minun käännin jäläkeen oes entisellään :D Mukavata uutta viikkoo sinne teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu ja Myttö taitavat tuumailla samaa. On tuo aivan lempipaikka, pehmometsä. Remmit on pidettävä tiukalle, kun ohitamme paikan, hih...

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.