torstai 13. elokuuta 2020

Lomalta takaisin kaupunkiin ja PR-hommiin

Olemme palanneet kotiin kaupunkiin. Itse aloitin työt jo mökiltä käsin viikko sitten. Isäntä palasi sorvin ääreen toissapäivänä. Olen etätöissä. Miten pitkään, se selvinnee lähipäivinä. En pistä ollenkaan pahakseni vaikka voisin työskennellä kotikonttorilla vaikkapa vuoden loppuun saakka. Täällähän ne parhaat työkaveritkin ovat, Hippu ja Myttö!

Paiskittuani pari päivää möksällä töitä, saimme isokorvien kanssa perjantai-iltana vieraaksemme iloisen rempseän ystäväporukkani. Perinteinen tyttöjen viikonloppu päätti reilun viiden viikon mökkireissumme ja mikäpä olisi ollutkaan parempi tapa se lopettaa. Saunoimme, grillasimme, kilistelimme maljoja ja nauroimme välillä vedet silmissä. Lauantaina piipahdimme kirkonkylällä ja kävimme mm. lounaalla rantaravintolassa. Isäntä mökkeili ystäviensä kanssa Naantalissa ja sielläkin oli ollut hauskan rempseä meininki. 


Tyttöjen viikonloppuna riitti menoa ja meininkiä.
Välillä piti kerätä voimia.

Kaiken kaikkiaan meillä oli hieno, rentouttava ja leppoisa mökkiloma. Vaikka taustalla kummittelikin alkuloman ikävä episodi, josta olen varmasti jo tarpeeksi teille kertonutkin. Säät olivat vaihtelevat, kuten Suomen kesään kuuluu. Saimme kuitenkin pääosin nauttia lämpimän aurinkoisista päivistä. Uimassa tuli käytyä usein, joka on minulle se miltei mieluisin tekeminen mökillä. Teimme useita saariretkiä Hilpun ja Myttösen kanssa. Olo on levännyt ja onnellinen. Tietysti myös haikea, sillä olisin voinut jäädä vielä möksälle. Nauttimaan kauniista luonnosta, sen rauhasta ja niistä pulahduksista Puulaan.

Saariretkillä ihailtiin Puulaa ja
sen rantoja.

Meidän kaksijalkaisten lisäksi myös Hippua kutsui työt. Syksy aloitettiin pr-hommilla. Vantaan kaupunki osallistuu Lasten ja Nuorten Säätiön Read Hour-kampanjaan. Minuun otettiin yhteyttä, josko Hippu voisi osallistua kampanjaan yhdessä paikallisten julkkisten kanssa. Suostui ilolla pyyntöön, kun Hilpuri pääsee taas edistämään tärkeää lukemisen asiaa. 

Kuvauksissa kirjastolla.


Tiistaina suuntasimme kirjastolle videokuvauksiin. Ne sujuivat hienosti ja olin äärettömän ylpeä Hipusta. Se toimi kuvauksissa tottelevaisesti ja kuvaaja sai kameralle hyvää materiaalia. Siitä koostetaan video, jonka ensi-ilta on keskiviikkona 2.9. Lupaan linkittää videon tänne blogiin, kun se on julkaistu. Ja jos seuraatte Twitteriä, haettehan sieltä Lukukoira Hipun. Lataan videon myös sinne. Hauska sattuma videon julkaisupäivään liittyen on se, että samana päivänä meillä on syksyn ensimmäinen lukukoirakeikka. Mutta saapa nähdä, toteutuuko se, jos koronatilanne tästä nyt pahenee. 

Isäntä keräsi saaressa mustikoita.
Kaksikko seurasi tarkkana putsaus-
operaatiota.


Niin, tästä se elokuu etenee kohti syksyä. Nyt käppäillään taas pääosin kotikulmilla. Mutta mökille palaamme varmasti pian. Lokakuussa on perinteisesti syysloma, jolloin möksäkausi päättyy. Mutta siihen on vielä onneksi pitkästi aikaa. Pieni Suuri Beagle aktivoituu jälleen enemmän näin kesälomien päätyttyä. Hienoa, jos jaksatte olla matkassamme mukana. Toivotamme Hilpusen ja Myttösen kanssa oikein aurinkoisen kesäistä elokuun jatkoa kaikille teille 🌻🐶🌞.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa aikaa olette viettäneet mökillä. Eikä hassummalta vaikuta kotoilukaan. Hippu on oikea videotähti! Ihan varmasti lukijoita riittää jonoiksi asti, kunhan ei korona tule sotkemaan suunnitelmia.
    Me odotellaan innokkaina videota tänne hienoon blogiinne! Muiskuja tytöille Párekilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiskusia takaisin päin meidän tyttösiltä komealle Pàrekille! Mökillä on yleensä aina mukavaa, paitsi kaatosateessa. Toivottavasti päästään lukukoirahommiin, kun keväällä se loppui lyhyeen kuin kanan lento tuon pahuksen koronan takia.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Innolla ootellaan sitä vilimijä! :) Hieno homma tuommonen.
    Vaekka loma onnii takana ni muistot siitä on aena matkassa. Ja seoroovan reessun ootus.Mukavata kotj´elämätä mukavan lomaelämän jäläkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari, kyllähän täällä kotonakin on välillä mukava olla. Täällä on erilaista puuhaa ja ihmettelyä kuin Puulan rannoilla. Minäkin vähän jännitän, millainen siitä filmistä oikein tuli...
      kohta se sitten nähdään.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Teil on kyl ollu hianoista hianoin loma, Tytöt. Hippu edustaa upeesti lukukoiria. Mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein oli hieno ja hauska loma, kaikesta huolimatta. Olen kyllä hyvin ylpeä Hipusta. Niin upeasti se jatkaa Typyn tassunjäljissä ja on ammattilainen työssään.

      Muiskuterkkuja sinne meidän likoilta!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.