tiistai 24. marraskuuta 2020

Pikalumi

Viikot luiskahtaa vauhdilla ja joulukuu koputtelee kohta ovella. Ei me mihinkään olla karattu vaikka blogikirjoittelussa tulikin luvattoman pitkä tauko. Oikein mukavaa, että olet täällä lukemassa kuulumisiamme 😃.

Meidän päiviin ei mitään erityisiä tapahtumia sisälly. Tasaista arkea kuljetaan ja yritetään olla piittaamatta loppusyksyn harmaudesta ja vesisateista. Terveinä olemme pysyneet ja se on hienoa. Aurinkoisiakin päiviä on ja niistä nautitaan isokorvien kanssa metsälenkeillä. Ja saatiinhan me vajaa viikko sitten valkea maa tänne eteläänkin, hetkeksi ⛄. Myttö oli hyvin iloinen lumesta ja sillä oli valtava vauhti ulkona. Viime talvena lunta ei ollut ja Myttöskä ei päässyt siinä mylläämään. Nyt maassa oli sen verran lunta, että sitä pystyi kaivelemaan ja nuuskuttelemaan. Hippuliakin kiinnosti kovasti, mitä lumi oikein oli allensa kätkenyt. 

Lunta ja aurinkoa.

Huomenna meillä on jännittävä päivä 😬. Vien Mytön eläinlääkäriin ja se steriloidaan. Toivon, että operaatio sujuu mallikkaasti . Myttöskä on reipas likka mutta tiedän, että minua jännittää isosti tuo sen leikkaus. Kuten kaikki operaatiot, joita meidän biigleille on tehty. On kuitenkin järkevää jo ihan terveyssyistä tehdä tuo toimenpide. Ja koska äitiä Myttösestä ei olla suunniteltu tehtävän, on sterilointi hyvä asia. Pidättehän peukut ja tassut pystyssä meidän ihanalle pikkuriiviölle! 

Maa on taas paljas. Päivälenkillä
tähyiltiin metsässä.

Niin, ensi viikolla saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Hipulle ja Mytölle en hankkinut omia kalentereita, sillä Hippunen ei voi niissä olevia makupaloja syödä. Koirulit saavat joka aamu pienen herkkupalan ilman kalentereita. Isännälle mietin jo kiivaasti joululahjaa. Koska olemme tekemässä muutamia isoja kodinhankintoja loppuvuodesta, on niissä lahjaa kerrakseen meille molemmille. Mutta jotakin aion tuolle meidän perheen kaksijalkaiselle karvanaamalle kuitenkin hankkia 👨. Itse toivon, että kamala koronatauti vihdoinkin hellittäisi ja siihen löytyisi ehkäisykeino. Pääsisimme taas tapaamaan ystäviä, lukukoirailemaan kirjastoon ja tekemään niitä kaikkia mukavia juttuja, jotka nyt ovat pannassa. 

6 kommenttia:

  1. Tänään on Myttönen sitten sterkattu ja mehän toivotaan peukut pystyssä, että kaikki on onnellisesti ohitse ja paraneminen jo täydessä vauhdissa. Muiskuja Párekilta Mytölle ja kaikkea hyvää ja mukavaa koko teidän laumalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Párek ja Palvelijatar! Myttönen toipuu operaatiosta, vielä muutama päivä mennään varmaan aika hiljaiseloa. Mutta kaikki hyvin.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. No nyt seon operaatijo sittä ohi, toevottavasti onnellisesti.
    Vielä sitä lunta tulloo että piäsöö myllemmään kunnolla. Toevon aenahhii sitä teelle :) Ja tietennii nyt paranemista Myttöselle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Iivari! Onnellisesti on tosiaan leikkaus ohi. Toipumiseen varataan reilu viikko aikaa. Hiljakseen voimat taas palautuu ja olo kohenee.

      Alkaa tämä vesisade tympimään, joten lumi olisi kyllä enemmän kuin tervetullutta.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Toivottavasti Myttö on jo toipumaan päin operaatiosta. <3 Eihän ole kivaa olla leikkauksessa, mutta elämä on helppoa sen jälkeen, että kyllähän se kannattaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamut, kyllä täällä jo pikkuhiljaa olo paranee. Otetaan rauhallisesti tuleva viikko ja Myttönen saa rauhassa toipua tästä koettelemuksesta.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.