tiistai 22. joulukuuta 2020

Kohta meillä on joulu!

Viikko on käynnistynyt jouluvalmisteluja tehden. Ostimme kuusen tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin ja sunnuntaina siinä roikkuivat jo koristeet. Yleensä olemme koristelleet kuusen vasta aatonaattona. Kinkku on sulamassa ja odottaa pääsyään uuniin. Ja sinne se pääseekin huomenna heti joulutorttujen jälkeen. Lahjat ja joulukukat on hankittu. Osa jo käyty jakamassakin. Myös laatikot ja kalat odotttavat jääkaapissa syöjiään.

Minulla alkoi loma ja isäntäkin voi heittää vapaalle tämän päivän jälkeen. Hän lomaileekin loppiaiseen saakka. Itse teen muutaman työpäivän joulun ja vuodenvaihteen välissä. Aion nauttia näistä lomapäivistä sekä joulusta rennosti ottaen, kirjoja lukien, herkkuja syöden ja glögiä nauttien. Telkkarista katsotaan ainakin Agatha Christien tarinoita. Isokorvien kanssa ulkoillaan. Tänne etelään ei valkeaa joulua tule mutta metsässä on kiva käppäillä ilman luntakin. 



Vaikka elämme poikkeuksellista joulua koronapandemian vuoksi, ei se meidän joulun viettoon juuri vaikuta. Olemme jo vuosia, omasta tahdostamme, viettäneet jouluaaton sekä joulupäivän kotona meidän oman pienen perheen kesken. Sukulaisia tervehdimme tänäkin aattona puhelimitse. Ainoastaan tapaninpäivän kahvit äitini ja hänen miehensä luona jäävät tänä jouluna väliin. Aatonaattona käymme isännän isovanhempien haudalla. Siihenkään ei tämä viheliäs tauti vaikuta. Ymmärrän toki, että usealle tämä joulu saattaa olla harmillisen erilainen ja läheisiä ikävöidään kovasti. Toivottavasti ensi joulua jokainen pääsee taas viettämään haluamallaan ja rakkaimmalla tavalla. 

6 kommenttia:

  1. Hyvin samalla lailla menee meidänkin joulu, kahden Palvelijattaren kanssa rennosti elellen. Haudoille viedään Airamin LED-kynttilät pojan kanssa. Ne palavat uskomattomat 30 päivää! Tämä on jo kahdeksas joulu, kun sellaiset laitamme. Aina ovat toimineet hyvin.
    Leppoisaa ja kotoisaa joulunaikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotijoulu on meille se mieluisin tapa viettää joulua. Rennosti otetaan mekin ja nautitaan vapaasta.

      Nuo LED-kynttilät onkin hyvä idea! Pitääpä laittaa muistiin. Haudoille en ole sellaisia hoksannut viedäkään.

      Ihanaa joulua teille toivottelee Hippu, Myttö ja emäntä

      Poista
  2. Hyvää joulun aikaa teille! Kuulostaa, että olette valmistautuneet jouluun hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluvalmistelut on nyt tehty ja on aika nauttia tästä hienosta ajasta. Joulu on meille hyvin tärkeä juhla.

      Oikein lämmintä ja leppoisaa joulua teille!

      Hippu, Myttö ja emäntä

      Poista
  3. Kuulostaa tosj ihanalta Joolulta tuo teejjän :)
    Oekeen hyvvee ja lepposata Jooluva teejjän sakille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hyväksi havaitulla kaavalla mennään. Ollaan vietetty aikoinaan joulua sukulaisten kanssa mutta viime vuodet olemme halunneet pyhittää tämän juhlan viettämällä sitä keskenämme.

      Iloista ja mukavaa joulun aikaa teille toivottaa Hippu, Myttö ja emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.