torstai 10. joulukuuta 2020

Yökyläilyä

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia aurinkoisista päivistä. Ja kun siihen lisää pienen pakkasen, on ulkoilukelit olleet ihanteelliset. Myttönen kulkee jo yhtä matkaa Hipun kanssa pitkiä lenkkejä. Joten pikkuriiviö on toipunut leikkauksesta miltei täysin. Vielä yritämme kuitenkin isommat riehumiset pitää aisoissa. Välillä se on hankalaa, sillä Myttö rakastaa leikkiä ja painia Hippusen kanssa. 

Hämärää on. Eikä luntakaa juuri maata
valaisemaan. Ulkoilu maistuu silti.

Lauantaina Myttö oli elämänsä ensimmäistä kertaa yökylässä. Isännän vanhemmat ottivat isokorvat yökyläilemään ja vierailu oli sujunut hienosti. On mielestäni tärkeää, että koirat oppivat olemaan hoidossa ja muuallakin kuin kotona meidän kanssa. Joskus kun hoitopaikalle on syystä tai toisesta tarvetta.

Hiukan meidän Myttönen oli jäänyt ihmettelemään, kun isäntä oli pistänyt kyläpaikan eteisessä oven kiinni eikä kaksikkoa huolittu mukaan. Itse mietin, malttaako Myttö nukkua vieraassa paikassa ollenkaan. Olemme pari kertaa piipahtaneet anoppini ja appiukkoni uudessa kodissa. Mutta paikka ei ole vielä kovin tuttu Hipulle ja Mytölle. Turhaan kuitenkin asialla päätäni vaivasin. Yö oli sujunut rauhallisesti ja Hipun läsnäolo toi varmasti paljon turvaa Mytölle. Isännän vanhemmat pitävät tyttösiä kuin kukkaa kämmenellä ja huolehtivat heistä paremmin kuin hyvin. Olemme kovin iloisia tästä.

Mytöllä on usein jokin risu tai keppi kannossa.
Kuten tänäänkin päivälenkillä.

Koronatilanne näyttää siltä, että emme pääse ainakaan alkuvuodesta vielä lukukoirailemaan Hipun kanssa. Aavistelen, että kirjastokeikat käynnistyvät seuraavan kerran vasta ensi syksynä. Harmittava tilanne mutta terveys edellä toki mennään. Onneksi lukukoiratyöt voi korvata vaikkapa reippailla lenkeillä! Hipulle ja Mytölle olen hankkinut joululahjat. Molemmat saavat herkkuja. Ja valtavasta jo olemassa olevasta leluvuoresta huolimatta myös lelut vaikka olin vielä syksyllä päättänyt toisin...😁.

6 kommenttia:

  1. Hyvät, tutut hoitopaikat ovat tärkeitä, koska mitenkään ei aina voi olla koirien kanssa. Pakosti tulee jotain menoja, joihin koirat eivät voi osallistua. Mukavaa, että teilläkin on tuollainen hyvä yökyläpaikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että tulee tilanteita joissa koirille pitää saada hoitopaikka. Joka paikkaan niitä ei voi ottaa mukaan ja mielestäni ei ole aina tarpeellistakaan. Meillä on kaksi luottohoitopaikkaa, joista olemme kiitollisia ja iloisia.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Ompa mukava että Myttö on hyvästi toepunna :) Kohta piäsöö kahelleen Hipun kansa riehummaan. Jos vaekka lunta vielä ravvaattaa ni johan on mukavata yhessä sielä temmeltee.
    Niin se äettii tuntuu aena sanovan että nyt piisoo lelut. Vuan sittä kuitennii aena jottae kottiin kantaa :) Ja eehän sitä toellaankaa tiijjä mittee se pukki tuopi... mukavata joolunootusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteiset riehumiset on jo aloitettu vaikka hiukan yritämme vielä toppuutella kaksikkoa. Harmi kun täällä etelässä ei ole lunta. Lumessa myllääminen olisi molempien isokorvien mieleen.

      Mukavaa joulun odotusta teille myös. Eihän siihen ole enää kuin viikko!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Tosi kiva kuulla, että Myttönen toipuu vauhdilla. Ja tuo, että isokorvilla on tuttu ja hyvä hoitopaikka ihan omasta joukosta, on vallan upea juttu.
    Onhan se harmi, että lukukoirailu on nyt tauolla, mutta uskotaan homman jatkuvan taas onnistuneesti aikanaan. Joo, ja lelujahan ei ole oikeasti ikinä liikaa. Meillä on viime aikoina uuden lelun saapuessa kadonnut yksi vanhimmista... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä karsin myös leluja aina uuden tullessa. Heitin viime viikolla viisi puoliksi raadeltua ja tuhottua pehmoa roskiin. Jouluna tulee uusia tilalle....

      Myttö on jo tervehtynyt täysin ainakin päällisin puolin. Toki ruma arpi on vielä mahassa ja näkyy paljaassa vatsassa. Lisäksi pitää vielä yrittää ottaa rauhallisesti, jotta sisäpuolella oleva haavat yms. ovat varmasti parantuneet.

      Leppoisaa loppuviikkoa teille!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.