sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Leikkisiä likkoja

Huomenna käännetään kalentereista helmikuu esille. Olemme saaneet nauttia harvinaisen hienoista talvisista keleistä täällä etelässäkin, Yleensä kun lumisia maisemia saa katsella vain uutiskuvissa pohjoisemmasta Suomesta. 

Nyt peuhataan!

Hippunen ja Myttönen iloitsevat lumesta. Jokaisella ulkoilureissulla ne intoutuvat juoksu- ja painikisoihin. Koirapuistossa ollaan käyty liki päivittäin. Siellä tyttöset pääsevät kirmailemaan vapaina. Joskus puistoon sattuu myös joku muu karvakuono meidän likkojen lisäksi. Silloin syntyy yleensä joukkoleikkejä, joihin sekä Hippu että Myttö ilolla osallistuvat. Pehmeässä lumessa myllääminen on hyvää liikuntaa. 

Myttö ja aarre.

Koronarokotteita taitaa odottaa kovasti jo koko kansa. Saapa nähdä, milloin tässä sellaisen saa. Muutamilta tuttavilta ja ystäviltä olen kuullut, että alkaa olemaan jo turnausväsymystä tämän koronan vuoksi. Kohta vuoden verran ollaan oltu vähillä tapaamisilla, harrastukset ovat hyllyllä ja uutiset kertovat taukoamatta tautitilanteen uusimmat käänteet. Toivottavasti jaksamme kaikki vielä sinnitellä. Minä toivon vahvasti, että kesällä olisimme taas tavallisemmassa elämässä, siinä vanhassa tutussa ainakin melkein. 

Hippu katselee ohikiitäviä hiihtäjiä.

Ajattelin tänään ottaa osan jouluvaloista pois. Parvekkeella olevat valot saavat vielä jäädä, kuten myös tähti makuuhuoneen ikkunassa. Viime viikolla kuuntelin jouluradiota. Isäntä nauraa tälle "joulueroahdistukselleni". En haluaisi millään vielä luopua jäljellä olevista joulun merkeistä. Joulutähtikin kukkii suurella innolla. Mutta ehkä on nyt luovutettava. Ja pakastimessa on joulutorttuja paistettavaksi ja keittiön kaapissa glögiä niiden seuraksi, jos erotuska käy mahdottomaksi 😁.

10 kommenttia:

  1. Beagle-tytöt on niin ihania kuvissa, toisiaan leikkiin haastamassa :) Mytön ilme aarteen kanssa on paljon puhuva. Lumessa tulee tosiaan huvi ja hyöty samalla, ja onhan se ihanaa, puhdasta ja kaunista monien kuratalvien jälkeen.

    On kyllä ollut uuvuttavaa, reilu vuosi täysin ilman tapaamisia (jos ei ulkona naapurille huikattuja kuulumisia lasketa) ja täysin ilman kyläilyjä, ei yhtään mahdollisuutta hengähtää missään lomalla... Työyhteisökin jäi etäyhteisöksi maaliskuussa, työttömyyden myötä kokonaan historiaan vuodenvaihteessa.

    Terkut leikkisille likoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myttö rakastaa noita löytämiään aarteita. Kepit ja risut kannettaisiin sisälle saakka ja se suostuu luopumaan niistä painostuksen alla vasta ulko-ovella. Joskus niitä kulkeutuu rappukäytävään saakka, josta nakkaan ne salaa ulos.

      Terveisenne on välitetty meidän kaksikolla ja täältä lähetetään muiskuset ihanalle Arttu-herralle. Olen samaa mieltä, että melko uuvuttava tämä korona-aika on ollut. Kurja kuulla työttömyydestäsi. Toivotan jaksamista ja voimia tulevalle keväälle. Voikaa Artun kanssa hyvin!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Upeita talvisia kuvia tytöistä!
    Nyt ollaan helmikuussa ja aurinkokin yrittää puskea esille pilvien takaa. Vielä on hentoista paistamista ja vain lyhyitä hetkiä, mutta päiväthän pitenee vauhdilla.
    Meillä on vielä joulusta jäljellä valot parvekelyhdyssä ja sähkökynttelikkö työhuoneen ikkunalla. Kaipa ne juhannukseen mennessä korjataan kesälepoon ;)
    Heleää helmikuuta kamut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät pitenee ja se on mukavaa. Aamutelkkarissa sanottiin, että ensi viikolla täällä etelässä päivä on jo puolisen tuntia pidempi tähän päättyvään viikkoon verrattuna.

      En vielä kerännyt jouluvaloja pois... jospa tulevana viikonloppuna.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Mahtavaa, että teilläkin on siellä lunta, jossa myllätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta riittää nyt ja reilusti. On tosi hauskaa, että täällä etelässäkin on kunnon talvi. Kura- ja vesikelejä on riittänyt ihan tarpeeksi.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Hilipeetä helemikuuta teelle! Että on sittä somat tytöt sielä peohoomassa lumessa :) Onse vuan mukavata että lunta on.
    Meellä on sevverran jooluva jälellä että on havuranssi uksempielessä vielä. Kyllä kaet sitä nyt pittää piästee jo joolusta irti. Eehän tässä oo ennee ku ykstoesta kuukaatta uuteen jooluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, eihän tässä ole seuraavaan jouluun enää vuottakaan. Meillä nuo jouluvalot jäi poiskorjaamatta. Ehkä huomenna tai sunnuntaina sitten...

      Lunta on paljon ja siinä on ilo riehua. Myttö on erityisen onnellinen tuosta valkeasta maasta. Se kun ei ole vielä koskaan ennen tällaista talvea kokenut.

      Iloista talvista helmikuun jatkoa teille myös!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  5. Jep jep, Tytöt, lumi on ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä parhautta on lämmin järvivesi johon pulahtaa, talvella runsas lumi. Nyt kyllä kelpaa lumileikkejä pelata!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.