lauantai 31. heinäkuuta 2021

Verikokeita, vieraita ja viimeisiä lomapäiviä

Olemme jatkaneet lomailua täällä Puulan rannalla. Sää on totisesti suosinut miltei koko mökkilomamme ajan ja uimavesi on ollut lämmintä. Hellepäivinäkin saunoimme. Mutta todella kuumina päivinä Myttö jätti löylyt väliin vaikka innokas saunoja onkin. Isokorvat tykkäävät kahlailla rannassa ja sitä ne ovat tehneet tälläkin viikolla. Ja nyt myös juoksu- ja painikisat luistavat, kun ei ole tukalan kuumaa.

Kuopion sairaalareissun jälkeen olemme Hipsun kanssa käyneet kolme kertaa Jyväskylässä eläinlääkärissä kontrollikäynnillä. Tulehdusarvo on ollut laskusuunnassa mutta ei ole edelleenkään normaalin rajoissa. Hipulla on päällä kaksi antibioottikuuria. Seuraava kontrollikäynti tehdään kotona etelässä. Syytä tulehdusarvon koholla oloon ei vieläkään ole löydetty. Kuopiossa ja Jyväskylässä asia ei ole selvinnyt laajoista tutkimuksista huolimatta. Katsotaan, mitä eläinlääkäri kotipuolessa toteaa. Aion varata ajan erikoislääkärille. On raskasta elää epätietoisuudessa ja olemme ymmällämme siitä, että selitystä Hipun vaivaan ei löydy. Sillä jossakin Hipsulla tulehdus on, kun kerran tulehdusarvo on koholla.



Hippu tarkkailee mökin pihaa ja
Myttö järsii käpyä.


Vaikka tämä Hipun tilanne on mietityttänyt paljon, on meillä lomalla ollut hauskoja ja kivojakin hetkiä. Ja niistä parhaimpana toki se, että Hippu on tervehtynyt hienosti. Mutta kävimme isäni ja hänen vaimonsa mökillä Haukivuorella, jossa oli oikein mukavaa. Täällä Kangasniemellä meillä on vieraillut anoppini ja appiukkoni sekä isännän lapsuudenystävä. Sekä Haukivuorella että täällä omalla mökillä Hippu ja Myttö ovat olleet riemuissaan näiden kaikkien lempi-ihmisten tapaamisista. 

Jyväskylän reissujen lisäksi olemme käyneet Pieksämäellä, huhkineet pihatöissä, kuunnelleet radiota ja tehneet ristikoita. Huussiakin on tyhjennetty ja isäntä on tehnyt pieniä nikkarointeja. En ole lukenut kirjan kirjaa täällä mökillä vaikka siitä niin kovasti haaveilin. En ole jaksanut enkä pystynyt keskittymään lukemiseen. Sen tilalla on ollut nyt muita tekemisiä ja kirjat saavat odottaa parempaa aikaa.

Heinäkuun on päättymässä ihan pian. Myös isännän loma alkaa olemaan loppumetreillä. Minä olen ihan virallisella vuosilomalla elokuun puoliväliin asti vaikka työvelvoitetta ei ole senkään jälkeen. Ensi viikon lopulla isäntä lähtee päättämään lomaansa Naantaliin. Me Hipan ja Myttösen kanssa saamme tänne Puulalle vieraaksemme hyviä ystäviäni. Vietämme taas perinteistä tyttöjen mökkiviikonloppua. Sen jälkeen palaamme kotiin. Ja kun Hipun terveysasiat on saatu siellä selvitettyä, voimme tyttösten kanssa vaikkapa palata mökkeilemään. 

Elokuussa Pieni Suuri Beagle heräilee mökkiunestaan ja kirjoittelen taas aktiivisemmin meidän kuulumisia. Kaikille meidän kamuille ja lukijoille toivotan koko meidän poppoon puolesta kauniin kesäistä alkavaa elokuuta, pysyttehän terveinä ja kuulemisiin taas 💖.

4 kommenttia:

  1. Hauskaa, että teillä on ollut hyvä loma. Uskomme, että syy Hippulaisen kohonneisiin tulehdusarvoihin löytyy. Se, että ne ovat hiljalleen normalisoitumassa on hyvä merkki. Hienoa elokuuta, terveyttä ja hyvää mieltä teille kaikille. Tytöille muiskut Párekilta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että Hippu on ollut paremmassa kunnossa, vaikka onkin kurja, ettei vaiva ole selvinnyt. Mukavaa, että olet voinut kuitenkin välillä nauttia mökkeilystä ja lomailustakin. :)

    VastaaPoista
  3. Onpas harmi, ettei syytä sairasteluun ole vieläkään löytynyt, onneksi kuitenkin vointi on parempi. Oikein hyvää loppulomaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille, meidän hienot blogikaverimme! Pahoittelen, että olen ollut kurja vastaamaan teidän viesteihin kesän aikana. Hippu voi hienosti ja tulehdusarvo on nyt normaalin puitteissa. Olemme palanneet kotiin ja arki on taas alkanut. Ensi viikolla käymme vielä kerran lääkärissä kontrollissa, koska Hipun lääkekuurit lopetettiin nyt. Pitäkäähän meille tassut ja peukut pystyssä!

    Kaunista ja valoisaa elokuun loppua teille kaikille toivottelee Hippu, Myttö ja emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.