Päivä kerrallaan kohti parempaa

Elämäni kamalin helmikuu on takana ja olemme keväässä. Eikös maaliskuu voida laskea jo kevätkuukaudeksi... 🌞

Maaliskuu alkaa meidän osalta yhtä synkissä tunnelmissa kuin mitä helmikuu alkoi. Ensi viikolla meillä on edessä valtavan raskas ja voimia vievä päivä, äitini hautajaiset. Sinne olemme siskoni kanssa kutsuneet vain ne äidillemme kaikkein tärkeimmät ja läheisimmät. Kaikki järjestelyt tuon tilaisuuden suhteen on nyt hoidettu, joten pitää alkaa kerätä voimia itse hautajaispäivään.

Emännän etätyökaverit lepotauolla.

Arki toki pyörii vanhaan tuttuun malliin, ainakin melkein. Isäntä on hoitanut paljon kotihommia ja pitänyt huushollia pystyssä, koska omat voimani ovat olleet heikot. Olen tehnyt pääasiassa etätöitä ja periaatteella, että teen töitä sen mukaan, miten jaksan. Etähommissa jatkan paljolti koko tämän maaliskuun. Ensi viikolla pidän myös hieman vapaata.

Hilpun ja Myttösen kanssa olemme ulkoilleet ja lenkkeilleet. Se on ollut ihana henkireikä. Ja on varsin lohduttavaa ja terapeuttista maata sohvalla Mytön torkkuessa jaloissani ja Hipun tuhistessa kainalossani. Meillä täällä etelässäkin on ollut mukavasti lunta, jota kaksikko rakastaa. Hipun lenkeistä ensimmäinen vartti menee siihen, että se parin metrin välein mätkäyttää itsensä selälleen ja myllää lumessa.  

Saamistamme kukkatervehdyksistä suuri osa
on jo kuihtunut mutta vielä muutama
sinnittelee ilahduttamassa meitä.

Alkuviikosta kävimme Hipun kanssa lukukoirakeikalla Vantaalla, Länsimäen kirjastossa. Viime vuoden lopulla Hippu sai Länsimäestä pyynnön, jos voisimme tulla käymään myös siellä. Kävimme siellä ennen korona-aikaa pari kertaa, joten paikka on tuttu. Lupauduin menemään Länsimäkeen Hilpusen kanssa tässä alkutalvesta sekä loppukeväästä. Vakiovuoroa en valitettavasti sinne voinut luvata, sillä ajattelen, että vakkarivuorot sekä koti- että naapurikirjastossamme ovat sopiva työmäärä Hipulle. 

Hippu Länsimäen kirjastossa.

Länsimäessä ei lukijaryntäystä nähty mutta rapsuttelijoita sekä moikkaajia kyllä. Kuulin eräältä lapselta, että he olivat koululuokassaan katsoneet Hesarin videojutun Hipusta ja sen jälkeen opettaja oli pyytänyt luokan oppilaista jokaisen kirjoittamaan tarinan Hipusta! Tämä oli valtavan hauskaa kuulla. Harmi. että en pääse näkemään ja lukemaan noita kertomuksia. Toissa viikolla piipahdimme kotikirjastossamme, jossa lukijoita riitti koko kuunteluvuorolistan täydeltä. Helsingin Sanomien jutulla on ollut suuri vaikutus Hipun suosioon, se on suorastaan Itä-Vantaan kouluissa julkkis! 

Ja mitäpä meidän Myttö... no, Myttöselle kuuluu oikein hyvää. Olemme saaneet sen painoa laskemaan ja nyt likka näyttää jo melko sutjakkaalta. Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, Myttö rakastaa tutkia ulkona ojanpohjia ja lumipenkkoja. Se haistelee rauhallisesti ja nuuhkii suurella antaumuksella hajuja, joita maa sille tarjoaa. Mytön kanssa lenkit eivät ole nopeatahtisia ja usein "joudumme" Hipan kanssa odottelemaan, että Myttö saa haisteluhommansa valmiiksi. 

Esitän pahoitteluni meidän tärkeille blogikamuillemme 😍, että en ole hetkeen teidän kirjoitelmia käynyt lukemassa enkä kommentoimassa. Olette kyllä ajatuksissani. Kun maaliskuu tästä etenee, uskoisin palaavani taas tiiviimmin tänne blogimaailmaan. On meillä tiedossa iloisiakin juttuja, sillä Hippua juhlitaan kuun puolivälissä sen täyttäessä kahdeksan vuotta. Itse piipahdan teatterireissulla Mikkelissä ja lukukoirailujakin on tiedossa parin viikon päästä. Joten kyllä se tästä, mukaviakin päiviä siis tiedossa...