perjantai 13. lokakuuta 2023

Terveen paperit; tulehdus selätetty

Kävin maanantaina Hippusen kanssa eläinlääkärissä kontrollissa. Tulehdusarvo oli edelleen hieman koholla. Sen vuoksi tohtori määräsi, että Hipulle syötetään loppuun antibioottipaketti, jonka viime viikon päivystysreissulla sain mukaani. Uutta kontrollia ei kuitenkaan tarvita. Voitiin todeta, että Hippu oli taas kunnossa. Munuaisaltaan tulehduksesta ei tämä eläinlääkäri puhunut mitään mutta virtsarakossa tulehdusta joka tapauksessa oli ollut. Toinen sanoo toista, toinen toista... Lääkäri sanoi, että Hippu on ylipainoinen. Meinasin tokaista siihen, että itse olet... Hippu ei meidän mielestä ole lihava. Myttö kaipaa kyllä laihdutuskuuria. 

Voiko onnellisempi beagle olla, kun 
huilaa isännän jaloissa sohvalla.

Eläinlääkäri totesi, että mikäli virtsarakontulehdus uusiutuu, kannattaisi mennä sisätautien erikoislääkärille. Hän pystyisi tutkimaan asiaa tarkasti ultralla. No, minähän kävin Hippusen kanssa elokuussa sisätautien erikoislääkärillä. Toki silloin tulehdusarvo oli ok ja koira kaikin puolin kunnossa elämänsä ekan virtsarakontulehduksen jälkeen. Ultrassa ei silloin näkynyt mitään erikoista. Joten jos käy niin surkeasti, että Hippuun taas iskee tämä vaiva, menemme samalle sisätautilääkärille, jonka luona kesäloman jälkeen kävimme. 

Kirjastokeikalla.

Hippu oli jo viikonloppuna täysissä voimissaan. Mytön kanssa ne riehuivat kuin vähäpäiset ja ruoka maistui. Ulkona oli reipasta menoa. Sen vuoksi pystyimme tiistaina suuntaamaan Hilpan kanssa naapurikirjastolle lukukoirailuihin. Lukijoita oli tällä kertaa niukalti mutta rapsuttajia riitti. Kotikirjastossa meillä ei lokakuussa vuoroa olekaan syysloman vuoksi. Mutta loppuvuodesta käymme siellä sitten useammin. 

Myttö tykkää kovasti keväällä
ostetusta avaruuspatjapedistä.

Mytölle varaan rokotusajan lokakuun lopulle. Hipulla piti olla menneenä maanantaina hammaskiven poisto mutta sattuneesta syystä jouduin sen perumaan. Palataan asiaan loppuvuodesta... Jonkin verran on julkisuudessa puhuttu eläinlääkäreiden hurjasta laskutuksesta. Rahaa voi mennä aivan valtavia summia, että eläinkaverin saa kuntoon. Ei meidänkään tarvitse etelänmatkoista haaveilla kesän ja tämän kuluvan syksyn eläinlääkärikäyntien vuoksi. Mutta koska olemme Hipun ja Mytön halunneet ottaa, ne ilman muuta hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten tehtiin myös Pimun ja Typyn kanssa. Mutta ymmärrän erinomaisen hyvin niitä, joilla on taloudellisesti tiukka tilanne. Onhan nuo lääkärikäynnit törkeän kalliita. Ja kuten sanoin, ei meilläkään raha kasva pihapuussa. Nyt olemme tietysti äärimmäisen helpottuneita, että Hippu on taas kunnossa. Murehditaan niitä laskuja myöhemmin...

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että Hippu on taas terve! Toivottavasti pysyykin terveenä. :) Eläinlääkärilaskun suuruus johtuu ilmeisesti myös osittain paikkakunnasta. Olen ymmärtänyt, että Etelä-Suomessa on jonkin verran kalliimpaa kuin täällä kauempana provinsissa. Meillä tosin on koirilla vakuutukset juuri siksi, ettei hoitaminen jäisi rahasta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa noiden eläinlääkärien suhteen olemaan kohta kartelli. Yksi ketju pyörittää joka asemaa. Ei siis synny hintoihin kilpailua. Meillä oli Typylla ja Pimulla vakuutukset mutta Hipulla ja Mytöllä ei. Ja Hippu on tänä vuonna jo käynyt niin kalliissa hoidossa, ettei vakuutus enää korvaisi. Olen kyllä niin iloinen, että Hippu on taas kunnossa.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.