Viime viikolla vietettiin Koiranpäivää ja Lukuviikkoa. Hippu oli kutsuttu keskiviikkona vierailemaan meidän naapurikirjaston Koiranpäivän tapahtumaan. Tunnin verran kiertelimme kirjastossa Hipan ottaessa vastaan runsaasti rapsutuksia, silityksiä ja halauksia. Kerroin muutamalle kiinnostuneelle vanhemmalle lukukoiratoiminnasta. Meillä oli oikein onnistunut kirjastoreissu 😀
Koiranpäivänä käytiin kirjastossa. Tässä fanitapaaminen Hipun ihailijoiden kanssa. |
Tuo yllä kertomani kirjastokäynti tehtiin hetkittäisen takatalven saartamana. Karmea keli ja lunta satoi ihan reilusti maahan 😠 Onneksi se alkoi loppuviikosta ripeästi sulamaan ja pääsimme juhlimaan synttäripäivääni hiukan harmaassa mutta lumettomassa säässä. Olin kutsunut pienen joukon lähisukua ja ystäviä nauttimaan valmiin ruokapöydän antimia ravintolaan. Sieltä tulimme tänne meille kotiin jatkamaan juhlintaa. Voitte uskoa, miten iloisia ja riemua täynnä Hippu ja Myttö olivat, kun tapasivat näitä niillekin niin tärkeitä kaksijalkaisia.
Juhlat sujuivat iloisissa ja hilpeissä tunnelmissa 🍹 Olen kovin kiitollinen, onnekas ja etuoikeutettu, että minulla on nämä ihmiset elämässäni 💕 Juhlien jälkeisenä päivänä biigletytöt olivat melkoisen väsyneitä, kun vieraita piti pitkin iltaa, myöhään yöhön asti, viihdyttää 😁 Ja niin olimme mekin isännän kanssa. Sohvallamme riittikin tunkua, että mahduimme koko lauma keräilemään voimia hauskojen kekkereiden jälkeen.
Myttö nuuskuttelee kevään kukkasia. |
Toivomme, että Kangasniemen jäätilanne alkaisi olla se, että Puula olisi sula. Näin pääsisimme lähiviikkoina avaamaan mökkikauden. Hippusella on toukokuussa vielä pari lukukoirakeikkaa. Isännällä on tulossa kiireinen kuukausi töissä. Pidän tänä vuonna ihan hurjan pitkän kesäloman ja olemme joitakin lomasuunnitelmia jo laatineet 🌞 Toivon vähäpunkkista kesää ja superhelteetkin saisivat pysyä poissa. Säälittää jo etukäteen, miten meidän Hilpa tuon valtavan karvaloimensa kanssa jaksaisi kamalaa kuumuutta.
Koska synttärikemuistani on vain hetki aikaa, vietämme rauhallisen ja leppoisan kotivapun. Kaupasta on ostettu simaa ja munkkeja. Hippuselle ja Myttöselle on varattu vappuherkuiksi hirvestä tehtyjä puruluita sekä kuivattua peuraa. Tänään olen viettänyt lomapäivää ja palasin äsken isokorvien kanssa lenkiltä. Sieltä alla ottamani kuvan kera toivotan koko meidän pesueen puolesta kaikille Teille
Onnea syntymäpäivän jatkoonkin! Nyt on ollut vallan kesäiset päivät, mutta alkavasta viikosta ennustetaan jopa räntäsateista. Ei anneta sen lannistaa, ainahan kevät on keikahdellen tullut ja kesä tulee ajallaan. Teillä on ihana mökkipaikka, missä kaikki viihdytte loistavasti. Tytötkin nauttivat, kun saavat vapaasti liikkua ja pulahtaa Puulaan. Odotamme Párekin kanssa raportteja teidän kesästänne. Niitä on aina hauska lukea. Voikaa hyvin!
VastaaPoistaKiitos kovasti Párek ja Palvelijatar! Nyt on synttärit juhlittu mutta vielä niihin liittyen on kesällä tiedossa kivoja juttuja.
PoistaOlemme valtavan iloisia tuosta mökkipaikastamme. Suuri kiitos toki äidilleni, saimme käydä siellä mielin määrin jo hänen eläessään. Ja nyt se on vuoden verran ollut virallisesti meidän. Hipusta ja Mytöstä se on varmasti maailman parhain paikka.
Voikaa tekin hyvin, ihanaa kevään jatkoa! Ensi viikolle on luvattu jo lämpöä ja aurinkoa.
Hipun ja Mytön emäntä