Hyvää Eläinten viikkoa!

Eilen sunnuntaina 4. lokakuuta vietettiin kansainvälistä Eläinten päivää. Siitä käynnistyi myös 51. kerran Eläinten viikko, joka kestää 10.10. saakka.

Pimu omistajineen toivottaa kaikille blogin lukijoille, Sogolle ja muille eläinystävillemme sekä niiden omistajille hyvää Eläinten viikkoa!

Nälkään kuoleva beagle

Pimulla on jostain syystä ruokahalu taas huipussaan. Tai ainahan sille ruoka on maistunut mutta nyt eletään taas aikoja, jolloin mikään ei tunnu riittävän (ruuan suhteen). Tänä aamuna jouduinkin taas kysymään Pimulta: oletko kuolemassa nälkään?

Koska syyssateet ovat saapuneet, on Pimu pestävä joka lenkin jälkeen. Suihkuoperaatio ei koskaan ole ollut siitä helpoimmasta päästä, mutta nyt se on erityisen hankalaa. Pimulla kun on valtava kiire ruokakupille, kun tullaan ulkoa sisälle. Siinä sitten käydään tahtojen taistelu siitä, pestäänkö vai syödäänkö ensin. Pimun mielestä pitäisi syödä mutta me omistajat taas ei anneta sen juoksennella kuraisena pitkin huushollia. Joten pesulle ensin ja Pimu pistääkin kaikin tavoin hanttiin suihkun aikana. En käsitä miten se jaksaa rimpuilla vastaan eikä alistu kohtaloonsa. Tämä tilanne on oiva esimerkki beaglejen itsepäisyydestä, periksi ei anneta! Ja kun vihdoin mokoman jääräpään saa pestyä ja kuivattua, se lähtee kuin ohjus kohti keittiötä ja ruokakuppia. Siinä saa matot ja kaikki muukin eteen tuleva kyytiä.

Pimu ei ole koskaan ollut ruuan suhteen ronkeli ja kaikki kelpaa. Mutta joskus tuntuu siltä kuin koira olisi nähnyt nälkää. Niin kova kiire sillä on ruokakupin ääreen ja ruoka suorastaan hotkitaan. Kuppi käydään myös nuolemassa useaan kertaan syömisen jälkeen. Kuitenkin on kai todettava, että hyvä kun ruoka maistuu! Ei ainakaan sen suhteen tarvitse vääntää Pimun kanssa kättä (tassua)...



Ps. Edellisessä kirjoituksessa lupaamani megauutinen saa vielä odottaa paljastumistaan. Pidän siis teitä lukijoita vielä hetken aikaa jännityksessä...

Odotettavissa paljastus!

Pimun elämä mullistuu kertaheitolla joulukuussa. Vanhaa neitiä odottaa todellinen yllätys vaikka sitä on jo ryhdytty "valmentamaan" tulevaa koitosta varten. Mikä se on, siitä lisää ensi kerralla... Muistathan siis seurata Pientä Suurta Beaglea!

Aarre

Viikonlopun mökkireissulla toiveet olivat korkealla, kun suuntasimme lauantaina taas kohti sienimetsää. Mutta eipä ollut onnea matkassa meillä sienestäjillä, muutaman hassun kanttarellin onnistuin ämpäriini keräämään. Onneksi edelliskerroilla saatiin pakastimen täytettä, joten pettymys ei ollut ihan kovin valtaisa. Ja karhuihinkaan ei törmätty, hyvä niin.

Pimu sen sijaan löysi metsästä varsinaisen aarteen (oheisessa kuvassa ylpeä löytäjä saaliinsa kera). Kyseessä oli jonkin eläimen luu, emme kyllä isännän kanssa pystyneet tunnistamaan, että minkä elukan. Pimulla meni pasmat aivan sekaisin, kun tällainen löytö tupsahti sen nenän eteen. Se nappasi luun suuhunsa ja lähti hölköttelemään pitkin metsää etsien sopivaa piilotuspaikkaa. Pitihän moinen aarre piilottaa, ettei kukaan vie sitä. Kun hyvä piilopaikka sitten löytyi, Pimu suurella hartaudella kaivoi ja kuopi luulle sopivan kolon, johon se laitettiin. Kolo peitettiin sammaleella ja mullalla, kuonon toimiessa hyvänä "puskutraktorina". Naurussa oli kyllä pitelemistä, kun Pimu niin keskittyneesti hoiti tämän piilotusoperaation. Kyllä se luu on nyt tallessa ja pysyy!

Susihukka ja Mesikämmen

Silmiini osui nettilehden juttu Virroilla susien suuhun joutuneesta Tiltu-ajokoirasta. Tämä jänistä ajamaan lähtenyt koiraparka joutui suden tai susilauman hyökkäyksen kohteeksi ja näin Tiltun elämä sai karmaisevan lopun.

Kävimme Pimun kanssa äitini luona alkuviikosta ja hän varoitteli Kangasniemellä nähdyistä karhuista. Huolena hänellä oli, että otsoja on nähty mökkimme lähiseuduilla ja Pimu olisi näille mesikämmenille oiva suupala. Tyynnyttelin Pimun "mummoa" toteamalla, että tuskin karhut sentään mökin pihalle tulee. Ja Pimu ei enää yksin lähde kovin pitkälle tontilta eikä edes saa lähteä, pidämme siitä huolen. Takaraivossa kun on tuoreessa muistissa toissakesäinen katoamistemppu, jonka Pimu lomamme lopulla järjesti. Ja tuon kyseisen seikkailun aikana kävi kyllä meillä omistajille mielessä, että onko beaglevanhus joutunut supikoiran tai muun pedon suuhun. Onneksi ei mutta kyllähän metsässä elämää on...

En ota kantaa siihen, pitäisikö susien ym. elukoiden kaatolupia myöntää enemmän metsästäjille. Kannattaa kuitenkin jokaisen luonnossaliikkujan muistaa, että metsää ja sen asukkeja tulee kunnioittaa. Ja koska peto on aina peto ja myös käyttäytyy sen mukaisesti, pidämme Pimunkin illan hämärtyessä visusti mökissä sisällä.