Uudessa löhöpaikassa ruohon sulattelua ja juhlaan virittäytymistä

Lumesta ei ainakaan täällä Etelä-Suomessa ole vielä tietoakaan, joten isokorvat syövät innolla heinää ulkoilureissuillamme. Tämä omituinen tapa on ollut molemmilla neideillä jo pennusta pitäen ja eipä tuosta haittaakaan ole ollut. Syökööt ruohoa, jos se kerran niin makoisalta maistuu. Otin tätä blogijuttuani varten eilen kuvia kahdesta beaglesta laiduntamassa, mutta sateisen ja pimeän sään vuoksi kuvat eivät olleet julkaisukelpoisia. Niin, iltapäivällä työpäivän jälkeen, kun lähdemme ulos, on jo hämärää. Ja kun lenkki on heitetty, on pimeää.



Mikäs tässä köllötellessä, uudella sohvalla!

Meitä reilut kymmenen vuotta palvellut sohva lähti viime viikolla viimeiselle matkalleen. Olen jo vuoden verran haaveillut, että saisimme tulevaksi jouluksi uuden sohvan. Ehkä sen nyt uskaltaa hankkia, kun Tyyperikin on jo rauhoittunut. Ainakin vähän. Eikä pikkuneiti ole onneksi huonekaluja syönytkään lukuunottamatta yhtä kirjahyllymme osaa. Isäntä luki viime viikolla paikallislehteä ja tämän lukutuokion seurauksena meillä on nyt hieno, iso, uusi sohva. Ainut miinus tässä kapistuksessa on vaalea väri (ei paras vaihtoehto koiraperheessä) mutta muuten kyllä kelpaa! Mahdumme koko poppoo sohvalle löhöilemään eikä ole edes ahdasta!

Pimun 13. syntymäpäivä lähestyy. Kuohujuomaa nautitaan 3. joulukuuta hyvien ystävien seurassa, kuten aikaisempinakin vuosina. Lahjaksi rakas Pimulimme saa uudet valjaat, sillä vanhat ovat jo kulahtaneet ja kuluneet. Myös vierasjoukkomme muistaa varmasti ikäneitoa runsain huomionosoituksin ja lahjapaketein. Juhla-ateriaksi juhlakalu saa perinteiden mukaisesti lenkkimakkaraa ja kaksijalkaisille tarjoamme jotain muuta. Ei sen puoleen, että makkarassa jotain vikaa olisi... On vaikea uskoa, että Pimulla on ikää yli kymmenen vuotta. Se on pirteä, elinvoimainen ja iloinen koira. Toivon hartaasti, että saamme nostaa Pimun kunniaksi vielä monen monta maljaa!

Vaihtokauppaa

"Älä nyt tyhmä tänne tule". Näin tokaisin rusakolle, joka aamulenkillä tonttuili reitillämme. Toivoin ettei isokorvat hoksaisi pitkäkorvaa mutta toivo oli turha. Ja sitten mentiin ristiin, rastiin, oikealle ja vasemmalle. Beagleilla kiristyivät remmit ja emännällä pinna. Välillä kun tuntui, että käsivarteni irtoavat muusta kropasta tai vähintään sormet murtuvat vetovoiman alla. Meno oli sen verran reipasta, että lenkin alussa vaatteiden alle hiipinyt kalsa muuttui lämmöksi ja puski kotiin päästyämme hikenä piponi alta.

Pimulle on näin talvea kohti mentäessä iskenyt taas luunhimo. Typsy tykkää järsiä ja jäkertää puruluita. Lemppareita ovat etenkin valkoiset, pötkylän muotoiset kevytluut sekä "kenkäluut". Pimu on jättänyt luut rauhaan. Innostus luiden syöntiin, joka heräsi Typyn tullessa meille, on pikkuhiljaa hiipunut. Mutta viime aikoina vanhuskin on intoutunut luiden jauhamisesta ja siitä saadaan myös oivallisia yhteenoton aiheita kaksikon välille. Typy vahtii mustasukkaisena luitaan, murisee ja ulisee Pimulle, kun vanha neiti lähestyy Typyn aarretta. Pimatsu taas kyttää Typyn liikkeitä ja sen pehmeiksi järsimiä luita. Kun Typyn huomio kiinnittyy toisaalle, tekee Pimu hyökkäyksen ja varastaa limaisen luun.

Jostain syystä Pimulle maistuu Typyn valmiiksi pureskelemat luut paremmin kuin omat ja ne se lahjoittaakin suosiollisesti Typylle, ilman tappelua. Typy taas tarttuu innolla Pimun lahjoittamiin luihin ja aloittaa niiden työstämisen välillä jopa raivoisasti. Ehkä kaverukset ovat tehneet sopimuksen; Typy tehköön alkupehmittelyt Pimun säästellessä vanhoja leukalihaksiaan. Hienoa yhteispeliä kähinöistä huolimatta!

Polkupyörällä ajo kielletty

En ole talvipyöräilijä, joten yleensä lokakuun lopulla laitan fillarin talviteloille. Mutta kiitos tämän ihanan lämpimän syksyn, poljen edelleen työmatkat pyörällä. Tämä on harvinaista, sillä en muista olenko sitten lapsuusaikojen huristellut polkupyörällä vielä isänpäivän tienoilla. Koska en itse ole talvi-ihmisiä, en pistä ollenkaan pahakseni vaikka voisin fillaroida vielä joulukuussakin. Jouluksi toki pitää tulla lunta!

Typy ei tykkää, kun ajan pyörällä. Silloin tällöin isäntä tulee yhdessä kaveruskaksikon kanssa minua työmatkareittini varrelle vastaan, kun poljen kotia kohti. Pimulla vispaa häntä iloisesti, kun lähestyn kolmikkoa ja soitan kelloa merkiksi, että täältä tullaan. Typy sen sijaan pistää kamalan rähinän pystyyn ja hyppii pyöräni eteen. Kun nousen pois satulasta, rauhoittuu myös Tyyperi. Mutta annas olla, jos hyppäänkin takaisin pyörän selkään ja lähden hiljakseen polkemaan kolmikon rinnalla. Siitä ei tule pitkässä juoksussa (polkemisessa) kuin ruumiita, joten on parempi hypätä taas pois satulasta ja tyytyä kävelemään itsekin. En tiedä, mistä tämä pyörätrauma on Typylle tullut, mutta isännän mielestä Typy luulee minun karkaavan, jos ajan pyörällä. Ja ehkä pikkuakka niin ajatteleekin; tuolta se emäntä nyt tulee ja meinaakin jatkaa matkaa tuon kummallisen vempaimen kanssa. Mitä peliä tämä on?! Tämä toiminta vaatii, että emännälle esitetään haukkuva ja ulvova vastalause.

Huusholli oli yllättävän entisellään, kun palasin eilen töistä kotiin. Pelkäämäni kaaos ei kävellyt jo heti ovella vastaan. Suotta kai siis huolehdin tyttöjen reaktiota, kun ne olivat pitkän tauon jälkeen jääneet keskenään kotiin koko päiväksi. Mutta piti sitä kuitenkin jollain tavalla mieltään osoittaa; Typy kieri taas sontakasassa. Tämä tapahtui koirapuistossa, joten tällä kertaa läjä taisi olla toisen koiran jättämä. Lenkin jälkeen pääsin taas pesemään Typyn ja Pimulle esitin suuret kiitokset, ettei se häärännyt paskakasassa. Ehkäpä tänään... Yök!

Haiseva paluu arkeen



PPP eli pask...nen Pimu poseeraa.

Siitä vierähtikin jo tovi. Nimittäin siitä, että Pimu pyörii ihan siinä itsessään. Nimittäin sonnassa eli paskassa, mitä sitä kaunistelemaan. Perjantaisen iltapäivälenkin tuloksena oli kaksi todella pahalta haisevaa beaglea, jotka olivat löytäneet metsästä jonkin elukan läjät. Kyseessä ei ollut koiran tai ihmisen jätökset vaan todennäköisesti supikoiran tai ketun sontaa.

Mitä vanha edellä, sitä siis nuori perässä. Typy innostui sonnassa läträämisestä niin paljon, että pitkäkoiven turkista suorastaan valui tätä lääryä. Pimulla sentään pahimmat sotkut olivat akselilla pää-kaula-etujalat. Loppulenkki meni reippaasti kohti kotia ja haju oli suorastaan tyrmäävä, kun pääsimme kylpyhuoneeseemme saakka. Pesuun joutuivat isokorvien lisäksi myös remmit, valjaat sekä emännän kengät, takki ja housut. Ja kun koirat oli pesty, menin itsekin suihkuun. Tuntui, että olin itsekin yltä päältä paskassa!


pPp 2

 Huomenna on aika palata taas arkeen ja töiden ääreen. Kuntoni on sen verran hyvä, että sairauslomailu loppuu ja työ kutsuu. Nämä kuluneet viisi viikkoa ovat menneet kuin siivillä. Pimu ja Typy ovat rytmittäneet päiväni vaikken ensi alkuun pystynyt itse tyttöjä ulkoiluttamaan. Eikä sovi tietenkään unohtaa mukavaa lomaviikkoa mökillä vaikken saunaan saanut mennäkään. Hieman olen huolissani, mitä kaksikko tuumaa, kun huomenna en olekaan päivällä kotona antamassa herkkuja tai ottamassa nokosia tyttöjen välissä meidän sängyssä. Mutta eiköhän ainakin Typy keksi itselleen ohjelmaa päivien ajaksi. Eli viimeistään aamulla nostetaan kaukosäätimet hyllyn päälle, tuikkukynttilät piiloon ja kengät eteisen kenkäkaappiin talteen. Ja teen lyhyen työpäivän, jonka jälkeen kiiruhdan kotiin katsomaan päivän tuhosaldon.

Röhkimistä ja huomioähky

Tiistaina juhlistimme Typsykän synttäripäivää. Mieluisia vieraita Keravalta kävi tervehtimässä päivänsankaria ja voi sitä vauhdin hurmaa! Siinä meni matto jos toinenkin kasaan, kun kierroksia otti sekä juhlakalu että vierasporukan pienimmät. Mutta hauskaa oli ja synttärikakku maistui makoisalta, myös Pimun ja Typyn suissa. Lahjapaketeista paljastui herkkuja ja leluja, joista ylivoimaiseksi ykköseksi on osoittautunut oranssinvärinen röhkivä possu. Typy antaa sille aikamoista kyytiä ja vielä enemmän pikkuneiti innostuu, kun saa sian röhkimään. Leluparka, kauankohan se mahtaa Typyn käsittelyssä kestää... Kiitos kaikille teille, jotka onnittelitte Typsyä! Viestinne on välitetty eteenpäin synttärisankarille.

Niinhän siinä sitten kävi etten ole työkuntoinen ihan vielä. Senpä vuoksi lääkäritädin määräyksestä "lomailen" vielä ensi viikon kotosalla beaglein kanssa. Lenkkiä ollaan jo tehty mutta kieltämättä leikelty kroppani ei oikein tykkää Typyn vetohaluista. Äkkinäiset vetäisyt ja nykäisyt eivät edistä toipumistani, joten nyt on hihnan pää suosiolla luovutettava ainakin pitkillä lenkeillä isännälle. Myönnän häpeilemättä, että olen kivuista huolimatta tykännyt tästä "lomailusta". Poden alituiseen huonoa omaatuntoa siitä ettei isokorville ole tarpeeksi aikaa (isäntä sanoo, että aiheetta). Nyt olen saanut olla ja seurustella  tyttöjen kanssa  mielin määrin ja mikäs sen mukavampaa. Aion siis ottaa vielä sairauslomani loppusuorastakin kaiken irti ja antaa ylenpalttista huomiota kaverikaksikolle. Voin sitten töihin palattuani muistella koirien saamaa huomioähkyä ja yrittää hiljentää omaatuntoani, joka varmasti alkaa taas talven tullessa soimaamaan.