maanantai 31. joulukuuta 2012

Ovella kolkuttaa vuosi 2013!



On taas aika kääntää katseet uuteen vuoteen ja uusiin seikkailuihin. 
Lämmin kiitos Teille, hyvät blogin lukijat, että olitte päättyvän vuoden aikana mukana matkassamme. Tarina jatkuu... 

Kaikki lähettämänne kommentit on otettu ilolla vastaan ja isokorville lähetetyt terveiset on toimitettu perille. Kiitos niistä!

Säkenöivää ja kimaltavaa vuodenvaihdetta
sekä Onnellista uutta vuotta 2013!

Toivottaa
Pimun ja Typyn emäntä, karvakuonot ja isäntä myös 

perjantai 28. joulukuuta 2012

Uusia tuttavuuksia

Vietimme mukavan ja rauhallisen joulun. Aattoiltana Typy vahti mustasukkaisesti kuusen alle laitettuja lahjapaketteja ja osallistui lahjojen avaamiseen innolla riippumatta siitä, oliko paketti pitkäjalalle tai vaikkapa isännälle. Pimu tyytyi katselemaan hiukan kauempaa kakaran paketti-intoilua ja pidimme huolen siitä, että Pimulille osoitetut paketit löysivät tiensä ikäneidolle. Ja vaikka Typy kyräilikin paketteja niiden ollessa vielä jakamatta, nauttivat isokorvat sulassa sovussa paketeista paljastuneita herkkuja pitkin pyhiä.

Joulupäivänä vierailimme Escon ja Risun luona. Espanjasta tuotu sekarotuinen Esco on varsinainen vauhtiveikko ja Typy leikki latinon kanssa touhukkaasti. Risu, rodultaan kääpiösnautseri, ihastui kovasti Typyyn. Typsykkä ja Risu olivat tavanneet aikaisemminkin, kun Typy vietti elämänsä ensimmäisen hoitoreissun Risun kotona. Snautseriherra ihasteli Typyä rauhallisin ottein mm. nuolemalla sen korvia. Ja Typy nautti ihailusta.

Tänään ulkoilimme meidän poppoolle uudessa koirapuistossa Helsingin Pitkäkoskella. Puisto on laajuudeltaan melko iso ja alueella on omat puolensa sekä isoille että pienille koirille. Olimme molemmilla puolin puistoa, sillä isojen koirien puolella riitti Typylle mukavasti juoksukavereita. Pimu taas käyskenteli pitkin poikin tutustuen mielenkiintoisiin hajuihin. Vierailemme Pitkäkoskella varmasti toistekin. Erityisesti kesällä, kun ei tarvitse kahlata puolen metrin korkuisessa lumihangessa, on puistossa varmasti enemmän mielenkiintoisia polkuja talsittavana (ja haisteltavana).

Joululomailen ensi viikon puoliväliin saakka isännän suunnatessa Manseen vasta loppiaisen jälkeen. Uskon, että karvakuonot tykkäävät, kun normaaliin arkeen ei tarvitse palata vielä ihan heti. Vuotta 2013 otamme vastaan kotona yhdessä mukavan vierasjoukon kera. Mutta ennen niitä kekkereitä nautimme viikonloppuna reippaista lenkeistä ja sulattelemme jouluherkkuja, me kaikki neljä.




sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluiloa!


Hiljaa leijaa maahan hiutaleet
kimmeltäen matkallaan.
Hiljaa loistaa valot kynttilöiden
ne luovat joulun tunnelmaa.

Mukavaa ja Rauhallista Joulua
blogin ystäville!


Toivottaa

Pimu & Typy kera emännän ja isännän



lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulua odotellen

Ryhdymme rauhoittumaan joulun viettoon. Edessä on leppoisa joulu, jolloin syödään hyvin ja nautitaan olostamme. Tänä vuonna olemme joulun pyhät pääosin kotona, mutta tapanina teemme kyläilyreissun Malmille tapaamaan äitiäni ja hänen miestään. Aattona tervehditään puhelimitse lähisukulaisia, jotka kukin tahoillaan viettävät joulua mm. mökkeillen.

Tänään isäntä kävi yhdessä Pimun kanssa perinteisellä kuusenhakureissulla. Reissu on jokavuotinen perinne ja Pimu pääsee hakureissulle mukaan niin kauan kuin kintut kantaa. Me Typyn kanssa teimme sillä välin reippaan lenkin kirpeässä pakkassäässä ja nyt laitoin Typyllekin nutun niskaan. Hyvin tarkenimme molemmat vaikka pellonlaidalla kävikin melkoinen tuuli, joka viilensi säätä entisestään.

Joulukonsertissa on kuultu Tarja Turusen tulkintaa. Kauneimmat joululaulut kävimme laulamassa tänään vaikka kurkussa vielä rohisikin flunssan jäljiltä. Joulutortut on paistettu, kinkku sulaa ja kuusi saa koristeensa oksille. Huomenna piipahdamme vielä hautausmaalla ja isokorvatkin pääsevät matkaan mukaan. Pimua ja Typyä on muistettu runsain lahjapaketein, jotka laitamme kuusen alle vasta kyllä maanantaina. Muuten ne saattaisivat hävitä lahjansaajien kuonoihin jo ennen aattoiltaa.

torstai 20. joulukuuta 2012

Elävät lämpöpatterit


Kun palasin viikonloppuiselta merimatkalta kotiin, iski päälle aikamoinen flunssa. Eipä siinä auttanut muu kuin antautua petiin ja viettää siellä alkuviikko. Mutta yksin ei toki tarvinnut flunssaa parannella, sillä saimme isännän kotiin Tampereelta jo viime viikolla ja kuten oheisesta kuvasta näkyy, isokorvista oli kiitettävästi lepäilyseuraa potilaalle. Ja kun koiria on kaksi, riitti lämpöpatteria sekä jaloille että yläkropalle. Ei päässyt vilu tulemaan.

Kohta on joulu, ihan kohta! Potemani tauti sekoitti hiukan meidän joulunalus"rutiineja" mutta huomiseen Tarja Turusen joulukonserttiin pääsen jo melko tervein paperein. Lähipäiviksi on lupailtu kovia pakkasia, joten Pimulle onkin syytä pukea takki päälle, kun lähdemme ulkoilemaan. Viime päivinä lenkit ovat olleet isännän vastuulla mutta nyt uskaltaudun itsekin jo matkaan mukaan. Kun on tottunut vuosikausia käymään ulkona monta kertaa päivässä, tuntuu aina yhtä kummalliselta, kun tulee päiviä, jolloin lenkille ei voikaan lähteä.

Entäs ne laivareissun tuliaiset? Toin karvakaksikolle lupaamani makkarapaketin, luita sekä "hammasharjoja". Makkarat maistuivat hyvin, samoin luut. Hammasherkut säästän jouluksi, jotta kaverusten hampaat putsaantuvat porkkanalaatikon ja kinkun rippeistä. Itse odotan joulupöydän kalaherkkuja mutta niitä ei koirimuksille tarjoilla niiden runsaan suolapitoisuuden takia. Pimu ja Typy joutuvat odottamaan siis kesää ja Kotkan savukalarippeitä sekä Kangasniemen muikkuja.