perjantai 26. helmikuuta 2010

Koirien Aira Samulin

Sain eilen kuulla, että Pimun äiti oli täyttänyt tämän kuun alussa kunnioitettavat 16 vuotta. Makkaranmakuiset onnittelut Dinolle näin jälkikäteen! Beaglethan ovat tunnetusti pitkäikäisiä ja olen kirjoittanut tänne blogiinkin 18-vuotiaasta beaglevanhuksesta. Odotettavissa siis on, että meidänkin isokorvat elävät pitkän elämän. Ainakin toivon niin sydämeni pohjasta.

Joskus kuulemme hämmästelyä siitä, että Pimu on niin hyväkuntoinen ikäänsä nähden. Ja niinhän se on. Toki pienen laihiksen voisi pistää päälle, jotta kilo - pari saataisiin painoa pois (ei tekisi emännällekään pahaa...). Mutta kaiken kaikkiaan Pimu on varsin reipas ja terhakka, josta otan suuren kunnian meille omistajille. Vaikka beaglet ovat kerjääjiä ja herkkusuita, olemme pystyneet pitämään ahmatin aisoissa. Ruoassa ja herkkupaloissa on iänkaikkinen säännöstely päällä ja ihmisten herkkuja ei meidän koirat saa. En kuitenkaan laske tähän kategoriaan mukaan grillimakkaraa ja lihapullia, joita juhlahetkinä Pimullekin tarjotaan...

Jotta Pimu pysyy jatkossakin hyväkuntoisena vanhana neitinä, on liikunta herkkusääntelyn ohella kaiken  A ja O. Lenkkien määrät ja pituudet pysyvät tulevaisuudessakin samana vaikka ikää tulee lisää. Nykyään ulkoilu on "tehokkaampaakin", Typy pitää siitä huolen haastaessaan Pimun toistuvasti painimatsiin tai juoksukilpailuun. Ja miksi edes pitäisi oikoa vanhoja reittejä, kun koira jaksaa kulkea ulkona tuntikaupalla ja tassut nousevat entiseen malliin. Liikunta on tärkeää myös ikääntyvälle koiralle ja silloinkin, vaikka kintuissa olisi jo vähän kremppaa. Nivelissä pitää olla liikettä, paikalleen jämähtäminen ei auta tilannetta yhtään. Sama pätee tietysti meihin kaksijalkaisiinkin, ajatelkaapa vaikka valtakunnan nimikkovanhusta ja hänen tanssiuraansa.

Vanhuus ei tule yksin meille kenellekään. Toivon itse olevani Pimun ikäisenä (eli noin 78-vuotiaana ihmisen iässä) yhtä vetreässä kunnossa kuin Pimu nyt on. Tämän toiveeni yritän muistaa, kun herkkukipot ladataan kohta täyteen illan olympialätkän kisastudiota varten...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.