Arvatkaapa mikä alkaa taas pakkaskelien myötä? No, sonnansyönti tietenkin. Pimu alkaa toteuttaa jokatalvista ruokavaliota, johon kuuluu omistajien antaman koiranruuan ja -herkkujen lisäksi pökäleet tienvarsilta ja metsistä. Se on aivan sama, ovatko ne ihmisen vai eläimen (luojan kiitos harvoin törmäämme ihmisen jätöksiin). Eikä kyseessä ole vitamiininpuutos tai väärä ruokavalio, kuten olen jo aiemmin todennut. Ei; kyseessä on inhottava tapa, jota karvanaama toteuttaa ihan piruuttaan meitä omistajia ärsyttääkseen. Tätä mieltä minä olen. Ja menepä kieltämään pökälettä napsivaa Pimua ja saat nähdä, miten se suorastaan hotkii kielletyn "herkun" ettei kukaan ehdi tulla väliin. Olen muutaman kerran kaivanut sen suusta näitä "makupaloja", jotta koiramme ei ehtisi niitä nielaisemaan. Ei ole kiva operaatio enkä mielelläni sitä tee. Ja kun siitä ei siis ole mitään apuakaan, syököön sontaa! Ei kai tuo niin vaarallista ole, kun koskaan siitä ei mitään vaivoja ole tullut (beagleillä on tunnetusti rautamaha) ja matolääkkeen isokorvamme saavat kaksi kertaa vuodessa.
Toivon silti sydämestäni, että Typsy ei opi tätä oksettavaa tapaa. Tänä aamuna se uteliaana seurasi, kun Pimun suu jauhoi lajitoverin tuotoksia. Kielsin kovasti Pimua ja toivon, että viesti meni sitä kautta Typylle perille. Eikä pikkuneiti onneksi ainakaan vielä ollut katselua enempää kiinnostunut Pimun suupielestä roikkuvasta pötkylästä. Pimun suhteen olen siis luovuttanut mutta vetoan sinuun, vanhus; kerro Typylle koirien kielellä, että sille saa jatkossakin riittää siansaparot, lampaankorvat ja koirankeksit. Pökäleherkut pysykööt sinun yksinoikeutenasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.