maanantai 13. kesäkuuta 2011

Samaa sakkia

Vietimme perjantaina iltapäivää Rajasaaressa, sillä kuuma oli ja koirien piti päästä uimaan. Typystä on kaiketi turha mainita. Se juoksi heti puistoon päästyään suoraan mereen. Pimulle isäntä heitteli keppiä, jotta vanhuskin saatiin uimahommiin. Pimusta huomaa, että valtava kuumuus vie jo voimia ja kun ei jäärä itse mene vapaaehtoisesti  kastautumaan, on se houkuteltava uimaan muilla keinoin. Kepinheitto on näistä parhain.

Koska emännälle sattui hullunkurinen juttu ja housuni kirjaimellisesti repesivät, oli minun tyydyttävä istumaan viltin päällä takapuoli tiiviisti maassa. En siis voinut osallistua kepinheittoon enkä saarella kiertelyyn. Sehän harmitti vaikka harmitti myös sekin, että monta vuotta hyvin palvelleet lempi-shortsini oli aika pistää roskakoriin kotiin päästyämme. Onneksi kuljemme Rajasaareen omalla autolla, koska puoli persuusta paljaana en bussin tai junan kyytiin olisi kehdannut lähteä.


"Mun eväät, mun viltti, mun emäntä!"
Mutta ei minun yksin tarvinnut istuskella ja nauttia retkieväistä sekä helteisestä säästä. Parin metrin päähän leiriytyi nimittäin beagle-kaksikko, joista toinen näytti hieman iäkkäämmältä herralta ja toinen taas oli nuorempi neitokainen. Ja nämä kaverukset haistoivat eväskassimme alta aikayksikön. Lisäksi tyttöbeagle oli perso rapsutuksille, kuten meidänkin tytöt, joten se iski melko vantteran olemuksensa viltillemme ja sain rapsutella neitiä omien isokorviemme viilettäessä isännän matkassa pitkin saarta. Välillä Pimu ja Typy kävivät tarkastamassa tilanteen, vanhalle herralle annettiin häätö ja Typy vahti mustasukkaisesti eväitämme tyttöbeaglen lähestyessä kassiamme. Ja kyllähän kaveri kaverin tuntee! Nelikko myös yhteistuumin räyhäsi isoille, mustille koirille ja kieri mahat pystyssä ruohikossa. Tavat on siis samat oli beagle kuin beagle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.