lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kuinkas sitten kävikään...

Nelijalkaiset ystävämme jaksavat aina vaan yllättää. Niin tapahtui nytkin, kun kaverukset vietiin Nummelan maisemiin koirahoitolaan. Olimme varautuneet siihen, että vanha neiti pistää äläkän pystyyn eikä suostu vapaaehtoisesti jäämään hoitopaikkaan. Siinä väännettäisiin tassua kerran jos toisenkin. Ja Tyyperi säntäilisi uteliaana pitkin hoitolaa ja ei olisi moksiskaan.

Pimu oli viihtynyt hoitolassa hyvin. Ruoka oli maittanut ja päivät oli vietetty omassa pienessä ulkotarhassa, joka sijaitsi tyttöjen oman yksiön yhteydessä. Ikäneito oli iloisesti tervehtinyt hoitotätiä aina tämän saapuessa yksiöön. Olihan hän se, joka antaa ruokaa ja makupaloja. Päivittäiset lenkitykset olivat valitettavasti jääneet väliin, joten ulkoilu oli tapahtunut vain omassa tarhassa. Ja miksi...

Siksi, että Typy ei tykännyt hoitoreissusta pätkääkään. Se oli murissut ja uhitellut hoitajalle, koska oli kokenut rouvan vaaralliseksi ja uhkaavaksi tyypiksi. Ensimmäisenä päivänä Typsy-raukka ei suostunut menemään edes ulkotarhaan vaikka Pimu oli sitä kuulemma sinnikäästi houkutellut. Ja ne lenkit olivat jääneet väliin molemmilta, sillä Typy ei antanut laittaa remmiä kaulaan vaan oli pärissyt vihaisena hoitajalle. Hoitaja taas ei halunnut jättää Typyä yksin yksiöön, jotta se ei olisi mennyt vielä enemmän paniikkiin. Sen vuoksi Pimulinkin oli siis tyydyttävä ulkoiluun vain tarhassa. Ruokakuppikin Typylle oli pitänyt pikaisesti laittaa lattialle, koska murina oli ollut sen verran äänekästä, ettei hoitaja halunnut riskeerata omia nilkkojaan tai käsiään... Ruuan ärripurri oli kyllä syönyt.


Hyvät on tuliaiset.
 Itsestäni voin sanoa, että olin rauhallisin mielin enkä stressannut koirien vuoksi. No, ehkä ihan pikkuisen... Hoitolan olosuhteet vaikuttivat hyviltä ja tiesin, että parivaljakko pärjää yhdessä lyhyen reissumme ajan. Vaikka Typy ei tästä keikasta pitänytkään, voimme jatkossakin hyödyntää koirahoitolan palveluita lyhyiden reissujemme ajaksi. Viikoksi saatika pidemmäksi aikaa en koirimuksia kyllä halua hoitolaan jättää. Joten sori vaan suku ja ystävät, aiomme vaivata teitä jatkossakin.


Kotiin, jeee!!!

Ja kuten kaikista reissuista, myös Turustakin toimme tytöille tuliaisia. Niitä nautittiin jo kotimatkan aikana ja Typy vaikutti niiiin onnelliselta, kun se hoksasi, että menemme kotiin. Pimukin rouskutti herkkuaan tyytyväisenä ja nuoli emännän ja isännän naamaa kiitollisena. Minä taas kiitin Pimua siitä, että se piti pikkuneidistä huolta ja oli reipas hoidokki.

Ensi viikolla jatkamme lomailua Savonrannassa. Tiedossa on ainakin uintireissuja, hyvää ruokaa ja ehkäpä pääsemme isännän kanssa lillumaan kylpytynnyriin. Tähän reissuun lähteekin ihan joka nokka meidän poppoosta, siispä ei enää hoitoloita tänä kesänä!

2 kommenttia:

  1. Noh, sehän meni tosi hyvin, siis tyttöjen hoito ja teidän matka. Mutta olipa tytöillä muikean onnelliset ilmeet kotimatkalla.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, etenkin Typy oli vallan onnellinen, kun pääsi takaisin kotiin. Hoitolareissusta ei kuitenkaan tainnut jäädä pysyviä traumoja, hyvä niin. Tulaisilla taisi ehkä olla osuutta asiaan, niin hyviä kuivatut poronkorvat ovat!

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.