Möksä on mukava juttu: ensimmäinen näytös

Paneudutaanpa nyt tarkemmin meidän viisipäiväiseen mökkimatkaan Puulan rannalle. Kuten jo edellisessä kirjoitelmassani kerroin, oli reissu mitä mainioin. Totesimme taas, miten mukavaa on, kun meillä on tuollainen paikka, missä käydä. Erityisesti siksi, että isokorvat saavat elää siellä kuin pellossa, vanhaa sanontaa lainatakseni.

Mökki pihapiireineen oli säilynyt talven jäljiltä ehjin nahoin. Viime keväästä poiketen veden pinta oli harvinaisen matalalla mutta se ei estänyt meidän Tyyperiä painelemasta uimaan rantakivikkoon, usein. Veden lämpötila hilasi 12-14 asteen välillä, joten me kaksijalkaiset emme veteen vielä pulahtaneet. Aurinko jaksoi aika ajoin paistaa hyvinkin lämpimästi ja ennusteissa povatut saderintamat kiersivät lahdenpoukaman suurelta osin. Ja eipä pieni sade haitannut ja teki kukkaistutuksilleni hyvää.

Pimu teki  lauantaina erikoisen tempun jättämällä välipalaksi grillaamani makkaran syömättä! Eipä olla moista nähty yli 14 vuoteen ja epäilin, onkohan meidän vanhus sairas... Mistä lie johtui, ettei makkara maistunut ja Pimuli päätti haudata sen mökin taakse sammaleisen kiven juureen. Arvatkaapa, kuka sen sitten lopulta kävi sieltä syömässä... Tällä samaisella rosmolla alkoi äitienpäivänä juoksu, jota ollaankin jo odoteltu alkavaksi.

Typyn lisäksi rantakivillä köllötti myös isokoskelopariskunta. Siinä ne kylki kyljessä kyhnöttivät eikä viis veisanneet Typsystä, joka yritti häätää niitä pois räksyttämällä suureen ääneen. Tukkasotka, telkkä ja kalatiira ilahduttivat myös läsnäolollaan, vanhaa tuttua kuikkapariskuntaa unohtamatta. Ja kukas muu kuin kettu hiiviskeli eräänä iltana mökin takana ja onnistui säikäyttämään minut. Koskaan ennen ei niin lähelle mökkiä ole eksynyt ajokoiraa isompaa elukkaa.

Mökkikuulumiset jatkuvat seuraavassa bloggauksessani, jossa kerron mm. maasta kaivetun betonimöykyn tarinan. Lisäksi turisen kevään ensimmäisestä punkkilöydöksestä ja Pimun uudesta ihastuksesta, saunomisesta. Siihen saakka heissuli hei!