Erillisiä polkuja mutta risteyksessä tavataan!

Pimu on tähän saakka sinnikkäästi pysytellyt Typyn perässä lenkkipoluilla. Viime päivinä on kuitenkin tullut yhä selvemmäksi se, että Pimu ei jaksa eikä edes halua tehdä maratoonilenkkejä. Ikäneito pistää jarrut päälle ja jää ihmettelemään pihamaalle, miksi taas pitää lähteä viipottamaan pitkin metsiä ja männiköitä. Tämä on toki päiväkohtaista. Joinakin päivinä Pimulia näyttää tympivän enemmän lenkille lähtö kuin toisina. On kurjaa vetää vanhusta perässä kuin kivirekeä, sillä en usko, että Pimu tykkää siitä yhtään sen enempää kuin remmin toisessa päässä oleva osapuolikaan. Tuntuu kovin harmilliselta, kun näkee ettei Pimu haluaisi askeltaa metriäkään ja yritämme sitten kiskoa vanhaa liikkeelle väkisin.

Siirrymme siis vähitellen lenkittämään tyttöjä erikseen. Aamu- ja iltalenkit, jotka ovat pituudeltaan lyhyempiä kuin päivälenkit, tehdään edelleen yhdessä. Mutta pidempien päivälenkkien kohdalla toimimme siten, että joko isäntä tai emäntä ottaa Typyn hoteisiinsa ja toiselle jää sitten Pimu. Pimun kanssa kuljetaan verkkaisen rauhallisesti ja sovitaan treffipaikka, jossa kohdataan meidän pitkäkoipi. Siitä matka jatkuu yhdessä kohti kotia. Työpäivinä, kun lenkittäjiä on vain yksi, teen ensin isokorvien kanssa lyhyemmän lenkin kolmeen pekkaan, jonka jälkeen vien Pimun kotiin. Jatkamme tämän jälkeen ulkoilua vielä Typyn kanssa, nimittäin sillä kaverilla tuntuu virtaa ja energiaa riittävän.

Isäntä sanoi, että liki 15-vuotiaaksi koiraksi Pimu on hyväkuntoinen ja osasyy siihen varmasti on se, ettei vierivän kiven ole annettu sammaloitua. Komppaan edellistä puhujaa. Pimun kanssa on tähän saakka tehty täysin samanpituisia lenkkejä kuin Typynkin kanssa, koska yhdessähän parivaljakko on ulkoilemassa käynyt. Mutta nyt on ymmärrettävä, että Pimun voimat eivät ole samanlaiset kuin Typsyllä. On aika antaa vanhuksen kulkea polkuja omien voimiensa ja halujensa mukaan.