Kohta taas kuunnellaan ja kaarretaan Kangasniemelle

"Ai minäkö söisin rusakon jätöksiä...
en kai..."

Vahvimmallekin rautamahabeaglelle voi käydä hullusti, kun mättää suuhunsa monta päivää putkeen rusakon sontaa. Typsy kaiveli papanoita antaumuksella jopa lumen alta ja hyviä näyttivät olevan. Ei auttanut kiellot, ei huutaminen, ei jämäkkä komentaminen eikä houkuttelu. Tuloksena oli pari päivää kestänyt vatsatauti, joka tietysti saattoi johtua jostain muustakin. Mutta epäilen...

Ikävää oli se, että lauantaina vierailimme isännän veljen ja hänen avovaimonsa luona. Siellä meitä odotti myös Esco ja Risu, joiden kanssa olisi ollut mukava laittaa pelit pystyyn. Ja kyllähän Typy yritti riekkua poikien kanssa ja samalla myös paeta liian tuttavalliseksi käynyttä Risua. Vatsa ei kuitenkaan tykännyt moisesta riehumisesta ja tuloksena oli oksennukset olohuoneen matolle. Vieraskoreus on siis tuntematon sana meidän Typsykälle. Uloskin piti päästä usempaan kertaan mutta onneksi vatsavaivat alkoivat loppuillasta hellittämään. Bussimatka kotiin sujui jo mallikkaasti ilman, että matkakavereina olisi ollut meidän kaksijalkaisten lisäksi myös yrjö ja ripuli.

Tällä viikolla teemme järjestyksessään toisen lukukoirakeikan lähikirjastoomme. Tänään aion treenailla Typyn kanssa kuunteluhommaa, jotta suoriutuisimme tulevasta työkomennuksesta hyvin. Ja varaan kirjastoreissulle mukaan herkkuja, sillä uskon, että lukijoihin saadaan parempi kontakti, kun annan heille mahdollisuuden tarjota Typylle makupala ennen kuin kirjan kannet aukeaa. Pitäkääpä peukut ja tassut pystyssä, että operaatio Kuuntelu sujuu kommelluksitta!

Kuraa, loskaa, vesisadetta, kuraa, rapaa... Minne katosi se talvi? Vai loppuiko syksy vielä ollenkaan? Isäntä oli jo kuullut mustarastaan laulua ja talitiaiset pitävät myös kovia konsertteja. Itse yhdistän lintujen laulun kevääseen ja nyt on vasta helmikuu. Mutta siivekkäiden viserrys nostaa mieleen Kangasniemen ja pienen punaisen mökin. Kevättä ja tulevaa mökkikautta kohti siis mennään jo kovaa kyytiä, jippii jeeee!