Onneksi alalaatikko jätettiin rauhaan

H-hetki lähestyy sillä huomenna suuntaamme eläinlääkäriin ja patti Typyn korvanlehdessä saa huutia. Pikkuisen jännittää, miten operaatio sujuu. Uskoisin, että hyvin ja pahkura saadaan tällä kertaa viimeistäkin juurenhiventä myöten pois. Silti hiukan pelottaa... en kestäisi huonoja uutisia. Lisäksi tiedän lääkärireissun olevan itselleni hirmuisen kova paikka siitäkin syystä, että samaiseen eläinlääkäriin veimme rakkaan Pimun jouluyönä. En tiedä, kestänkö katsella, kun Typsykkä nukutetaan patin poistoa varten... Nousee liian vahvasti mieleen ne karmeimmat muistot ja sitten tulee itku. Taas ja iso sellainen.

Ei tämä kuitenkaan pelkkää surua ja pelkoa ole, tämä meidän pääsiäisviikko. Isäntä on hionut opiskelutöitään valmiiksi öitä myöten ja pääsiäiseen mennessä urakka on melkein maaliviivalla. Olen äärettömän ylpeä isännästä! Pääsiäisen aikaa vietämme kotosalla leväten ja ulkoilusta iloiten. Rajasaareenkin voisi piipahtaa, sillä eiköhän meri ole jo sula. Aiomme myös nauttia klassisesta musiikista konsertin muodossa ja syödä pääsiäismunia sekä lammasta. Ennen kaikkea pääsiäinen muistuttaa meitä siitä, että pääsiäisen pyhistä on vain reilu viikko vappuun, jolloin pakkaamme kapsäkit autoon ja huristelemme kohti Kangasniemeä.

Sunnuntaina ovellamme piipahti virpojia. Typy alkoi murista noita-akoille. Minua alkoi hävettää, sillä miten pitkäkoipi kehtasi ryhtyä pärisemään pienille tyttösille. Isännän mielestä noita-asut eivät olleet Typyn mieleen ja sitä alkoi pelottamaan. Näin se taisi ollakin, sillä kun virpojat olivat lausuneet lorunsa ja saaneet palkkionsa, Typsy oli jo sinut trullien kanssa. Ei ne sitten olleetkaan niin pelottavia. Eikä emäntä onneksi kaivanut kummallisen näköisille tyypeille jotakin annettavaa sieltä keittiön alalaatikosta. Sieltä, jossa on Typyn herkut.