perjantai 15. toukokuuta 2015

Ensimmäinen yö

Ensimmäinen yhteinen yö Hipun kanssa on takana. Se meni paremmin kuin hyvin. Pentu nukkui rauhallisesti omassa sängyssään liki seitsemän tuntia. Taisi väsyttää tulokasta jännittävän päivän jälkeen. Sain työkaveriltani hänen Papu-koiransa pentuajan sängyn, jossa Hippu nyt nukkuu. Ei siis tarvitsekaan siinä pahvilaatikossa maata...



Typy otti tulokkaan vastaan kohtuullisen neutraalisti. Mustasukkaisuutta on kyllä ilmassa sekä omistushalua. Keittiöön Typsy ei eilen päästänyt Hippua ollenkaan ja rähähti, jos pikkuinen lähestyi meitä tai Typyä itseään. Mutta alku on ehdottomasti lupaava ja uskon, että ensikankeuden jälkeen kaikki sujuu mainiosti. Typyn reaktiot ovat täysin luonnollisia ja olimme isännän kanssa varautuneet pahempaankin pomoiluun Typsykän suunnalta. Mutta suurta draamaa ei vielä ainakaan ole ilmassa ja siitä olemme eri iloisia.



Yhteiskuvaan en kaksikkoa ole vielä onnistunut saamaan. Mutta eiköhän sekin lähipäivinä jo onnistu. Typylle on annettava aikaa sopeutua tilanteeseen ja sitä se saa niin paljon kuin tarvitsee.

Lämmin kiitos teille kaikille blogikavereillemme palveluskuntineen, että olette niin mukavasti olleet meidän "odotuksessa" mukana ja kannustaneet minua pennun tuloon liittyvissä ajatelmissani. Kiitokseni esitän myös meidän läheisille sekä ystäville. Nyt, kun Hippu on kotona, on minullakin jo vahvana tunne, että kyllä tästä hyvä tulee! Pimu olisi varmasti ajatellut samoin.

18 kommenttia:

  1. Oletpas sinä Hippu suloinen tapaus! Kyllä se Typy sinut kohta kaveriksi hyväksyy, usko pois. Mustasukkaisuus vain on ihan luonnollista, kun on saanut olla talon ainoa koira. Minä en varmaan hyväksyisi kaveria, kun olen saanut olla pari vuotta yksin täällä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihmeellistä olisi ollut jos Typy ei olisi reagoinut mustasukkaisesti. Onhan se saanut olla koiravaltiattarena talossa noin 1,5 vuotta. Mutta en usko, että tässä kauaa menee kun kaverit löytää yhteisen sävelen.

      Mukavaa viikonloppua sinulle Eka ja kotiväellesi!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Mikä sulonen pikkunen ihana mussukka, sano äet ku kuvan näkj. <3 <3 Syvämmenkuvat silimissä istuu nyt.
    Nättihän tuo on ja pikkunen, sanon minnäe. Kyllä se Typy tottuu kuhan vähäaekoo kahtelloo. Ja huomoo ettee sen paekka oo mänössä toeselle.
    Tellä on nyt sielä iha oekee koeravaavva :) Onse sittä mukava asija.
    Pimu uattelis varmaa että teellä riittää rakkaatta jakkoo usseemmallehhii, eekä se oo toeselta poes. Että tervetulloo pikkunen tyttö uuteen rakastavvaan kottiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika hurmaaja tuo meidän Hippu. Ja Typyä on tosiaan huomioitu yhtä paljon, joten sillä ei pitäisi olla mitään uhkakuvia mielessä. Aika tekee tehtävänsä, vastahan tässä on vuorokausi yhteiseloa takana.

      Koiravauvat on ihania. Sitä en muistanut, miten vilkkaita ja jokapaikkaan ehtiviä ne on.

      Aurinkoista viikonloppua teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Voi että ompas Hippu suloinen<3 Onnea vielä uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Mukavaa viikonloppua teille Dinan kanssa.

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Párekin Palvelijatar15. toukokuuta 2015 klo 15.02

    Ihana suloinen mussukka, Hippu! Kuuluu koirien sosiaaliseen protokollaan, että tulokkaalle näytetään arvojärjestys. Ja Typyhän on aikuinen, joten myös arvoasteikon yläpäässä. Emokin pistää pentunsa järjestykseen, joten Hippu kyllä ymmärtää Typyn aseman laumassa. Ja Typyn ärähtelyt ja murahteluthan ovat vain neuvoja pennulle, ei siinä ole todellista agressiota mukana.
    Ihana Hippu! Ja Typyhän on itsestään selvästi supersuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy ei tosiaan ole agressiivinen. Pienellä murahduksella vaan osoittaa Hipulle paikan. Typy on päivä päivältä antanut Hipun lähestyä paremmin, joten "aikataulussa" ollaan 😊

      Aurinkoista lauantai-päivän jatkoa teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Tervetuloa Hippu ♥
    Ihana pieni, vauva
    Typylle terkkuja: olet rakas ja tärkeä blogikamu, isosisko. Onnellista pentuaikaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai kauniista sanoista! Lämmittää mieltä. Terkkuja Artulle ja mukavaa viikonloppua teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  6. Kylläpä teille tuli nätti vauva. Aika harvoin olen nähnyt kaksivärisiä, nyt ei ainakaan voi mitenkään sekoittaa tyttöjä toisiinsa sittenkään, kun ovat jo isoja.
    Parissa päivässä Hippu varmasti oppii uuden laumansa arvojärjestyksen ja tavat, sen verran viisas katse hänellä on.
    Lisää kuvia ja juttuja Hipun kehityksestä ja tyttöjen touhuista odotamme kieli pitkällä.
    PS Tänään ajelin kaksi kertaa Kangasniemen ohi ja kummallakin kerralla mietin, jokohan Hippu on kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksiväriset ovat hiukan harvemmassa. Hipun isä on kaksivärinen ja kuudesta pennusta neljä on kaksivärisiä. Meille ei värillä ollut väliä, joten otettiin kaksivärinen. Joillekin beagle- ihmisille kolmivärinen on kuulemma ainut oikea beaglen väri...

      Voi kun mieli mielii taas Puulalle. Isäntä lähtenee sinne kesäkuun alkupuolella yhdessä karvakuonojen kanssa.

      Leppoisaa viikonvaihdetta teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  7. Kyllä on nyt kaks niin nättiä koiratyttöä samassa huushollissa, että vallan. Tervetuloo Hippu! Muiskuja molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muiskaukset välitetty meidän likoille. Ja te taas olette kovin komeita poikia 😊

      Reipasta lauantain jatkoa toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  8. Voi mikä ihana beaglevauva! Meillä on kotona, vanhemmilla, 11 vuotias kaksivärinen beaglerouva ja kokemuksesta voin kertoo, että on ihan ehtaa beaglea! Ja se mikä värien määrässä kenties hävitään, voitetaan kyllä luonteen ja egon suuruudessa... Hän on ollut aina ainoa koira talossa ja pyörittänyt kaikki perheen jäsenet ja muut vallan alaisensa pikkurillinsä ympärille. Näin kotoa jo pois muuttaaneena hankimme pienen mäykkyneitin ja oli siinä beaglerouvalla ensitapaamisilla ihmettelemistä, että mikä on tämä pieni, ylivirkee ja ärsyttävä rääpäle, joka tulee ja vie osansa hänen huomiostaan ja makupaloistaan...
    Kiitos myös mukavasta blogista! Vaikka nyt olenkin sieluni ja sydämeni menettänyt mäyriksille, niin beagle vain on se ensirakkaus!
    Terkuin: Puolivuotias Hilma neito ja emäntä

    VastaaPoista
  9. Typy tuumaili varmasti aivan samoin kuin vanhempiesi vanha rouva, kun tapasi Hipun ensimmäistä kertaa. Ja ehkäpä tuota ajatusta on vieläkin Typsyn mielessä mutta hyvin yhteinen sävel on jo löytynyt.

    Mielestäni beaglen värillä ei ole mitään väliä. Beagle on aina ihana, aito beagle ja väreistä viis. Päädyimme itse kaksiväriseen sillä kolmivärisiä syntyi vain yksi tyttö ja poika. Kolmivärinen tyttö meni metsämiehelle, jolle oli ehdotonta, että koiran tulee olla kolmivärinen.

    Mäyrikset ovat ihastuttavia persoonallisuuksia! Hilmasta on varmasti teille paljon iloa ja riemua. Lämpimästi tervetuloa meidän reissuun mukaan, mukava kuulla että tykkäät blogistamme.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. On se! Ihan ihana kuten myös meidän Typsykkä.

      Kiitos, kun kävit meidän blogissa. Tervetuloa uudestaan!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.