maanantai 25. toukokuuta 2015

Tutustumisjakso

Iso ja pieni.
Koiravauvalomani viimeinen päivä on kääntynyt kohti iltaa. Tämä 1,5 viikkoa on mennyt hujauksella. Olen saanut tutustua vauhdikkaaseen ja uteliaaseen pikkubiigeliin, joka tykkää roikkua tukassani, kiskoa pyykkejä pois kuivaustelineeltä, vetää Typyä korvista ja syödä kuusenkäpyjä. Niin, Typy ja Hippu ovat jo melkoisen hyvää pataa keskenään ja se on eri hieno juttu! Olen iloinen, että voin melko hyvällä omallatunnolla jättää tytöt huomenna puoleksi päivää keskenään kotiin, kun käyn toimistolla. Olemme järjestäneet aikataulumme siten, että isokorvien ei tarvitse tässä tutustumisvaiheessa olla vielä paljoakaan kahdestaan. Teen tällä viikolla etäpäiviä ja ensi viikolla isäntä puolestaan lomailee.

Kyllähän me kaksinoloa ollaan toki harjoiteltu ja muutaman tunnin poissaolon jälkeen huusholli näyttää kohtuullisen entisenlaiseltaan. Hippu on hienosti oppinut käymään sen omissa vessoissa; pahvilaatikoissa, jotka olen vuorannut sanomalehdillä, kertakäyttöisillä sängynsuojilla sekä pyyhkeillä. Mattoja emme voi kokonaan ottaa pois, sillä lattiamme ovat liian liukkaita Typyn operoiduille jaloille. Mutta paremmat matot ovat komerossa ja tilalle on laitettu vanhoja räsymattoja, joita voi huoletta pestä (ja pureksia) mielin määrin. Pyykkiä riittää sillä vahinkojakin sattuu mutta tämähän on vain väliaikaista. Sisäsiisteyttä opetellaan ahkerasti.

"Miksi tuo syö omaa huussiansa?"
Ketunleipä (eli virallisesti käenkaali) ja metsätähti kukkivat. Samoin myös tuomi. Illat ovat pitkälle myöhään valoisia ja lintujen konsertti on aamuyöllä kuuluvimmillaan. Kesäkuu koputtelee jo ovella. Toivotan sen ilolla tervetulleeksi. Saavuthan aurinkoisena ja lämpimänä!





8 kommenttia:

  1. Hianoa Hippu! Hyvin näyttää sujuvan teijän yhteiselo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei Typy kauaa jaksanut esittää välinpitämätöntä ja kopeaa...

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Hippu tuntuu olovan tomera ja toemelijas pikkuneeti :)
    Vuan niihhän sitä pittäähii. Arvasin kyllä että Typy ottaa pikkuneetin huomaasa ja tulloovat hyvästi toemeen.
    Pikkukoeran ensmäenen kesä... se on semmonen joka jiäpi mieleen :) Toevotaan ihanata ja lämmintä kessee.
    Muiskuja sulosille tytöelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu on touhukas tapaus. Usein se kyllä ottaa pienet torkut. Tänä aamuna isäntä löysi Hipun Typyn vierestä nukkumasta, joten kaveruus on nyt solmittu.

      Tuleva kesä on varmasti sellainen, josta jää paljon muistoja tuleville vuosille. Jännittävää nähdä, mitä tytöt esim. mökillä keksivät touhuta. Toivotaan tosiaan lämmintä kesää!

      Kiitos terkuista. Täältä lähetetään muiskauksia takaisinpäin ihanalle Iivarille!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar25. toukokuuta 2015 klo 21.32

    Kyllä nuo teidän tytöt kumpikin ovat ihania ja suloisia! Typy katselee pentua huvittuneena ja varmaan suojelevastikin. Hipulla on vielä maailmassa paljon ihmeteltävää ja seikkailumieli on korkealla. Kesästä tulee hieno teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Täytyy itsekin myöntää, että nättejä likkoja ovat. Typyllä on välillä ilme "koska tuo lähtee omaan kotiinsa". Ulkona se suojelee Hippua, jos joku vieras koira lähestyy. Ei Typy varmaan oikeasti enää halua, että Hippu häipyisi.

      Odotamme innolla tulevaa kesää, siitä tulee varmasti tapahtuma- ja muistorikas!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Hienoa, että Typy on ottanut Hipun tavoille opettamisen tehtäväkseen. Hellästi ohjaava isosisko on parasta, mitä pieni tyttökoira voi omistaa.
    En halua pelotella, mutta tänä vuonna tuntuu käärmeitä olevan liikkeellä tavanomaista enemmän, ainakin Puulan täällä päässä. Kannattaa selvittää etukäteen lähin 24/7 eläinklinikka. Toivottavasti (ja luultavasti) sitä ei tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, käärmeitä.... Pitääkin selvittää, päivystääkö mikään Kangasniemen parista eläinlääkäristä myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kiitos vinkistä!

      Täytyy todeta, että on onni, kun Hipulla on kaveri. Koira on laumaeläin ja kyllä niiden on kaksistaan varmasti paljon kivempaa kuin yksin. Itselläkin on hyvä mieli siitä, että niistä on toisilleen seuraa.

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.