maanantai 29. heinäkuuta 2019

Uuden käänteen äärellä Typyä muistellen

Typyn kuolemasta tulee tänään kuluneeksi kymmenen kuukautta. Ikävöin meidän uimamaisteria edelleen aivan valtavasti. Typsyn äkillinen poislähtö, asia joka tuli järkyttävänä yllätyksenä meille, on vaatinut toipumisaikaa. Pimun kuolemaan osasin jollain tapaa varautua ja surutyötä tein jo etukäteen. Toisin oli Typsykän kanssa. Siksi tämä on ottanut todella lujille.

Hippunen on selvinnyt Typyn kuolemasta paremmin ja nopeammin kuin emäntänsä. Ensimmäiset viikot se etsi kaveria ja ihmetteli, kun Typyä ei löydy mistään. Ei mökiltä, ei isännän vanhemmilta, ei isäni mökiltä eikä äitini luota. Eikä me tuotu Typsyä mukanamme, kun tulimme töistä tai kauppareissulta kotiin. Mutta kun aikaa kului tovi, taisi Hippuli todeta, että näin tässä nyt mennään. Kolmistaan. Eikä ole mitään hätää, me pärjätään kyllä.

Typyä ei voi kukaan koskaan korvata. Eikä ole tarkoituskaan. Eikä me unohdeta Tyyperiä ikinä. Kuten ei Pimuakaan. Paljon ihania ja mukavia muistoja jäi jäljelle ja niitä kannamme ikuisesti. Talven aikana ryhdyimme isännän kanssa miettimään ja harkitsemaan. Pohdimme ja keskustelimme. Seurasimme Hippua ja sen touhuja. Ja päätimme lopulta laittaa viestin Päiville Räntäsään kenneliin. Sen viestin lopputulema on, että Hipusta tulee isosisko. Haemme beaglevauvatyttösen kotiin elokuun lopulla.

6 kommenttia:

  1. Ooi mikä ihana uutinen! Nyt odotellaan jännityksellä ensimmäisiä kuvia hauvavauvasta sekä itsekseen että isosisko Hipun kanssa. Upeaa!!! Onnea etukäteen.

    VastaaPoista
  2. Voi miten ihania uutisia! Uusi pentu tuo uudenlaista eloa perheeseen. :) Vaikka mekin kaivataan yhä vuosi sitten poisnukkunutta Roosa-tätiämme, on myönnettävä, että Moona on tuonut iloa mukanaan. Sydämessä on aina tilaa uusillekin ihanuuksille, vaikka vanhat siellä yhä kulkevatkin mukana. :)

    VastaaPoista
  3. Voe miten ihana uutinen! Kohta nähhään sittä vaavvakuvija <3 <3 Paljo onnee koko sakille, ja etennii tulovalle isosiskolle :)

    VastaaPoista
  4. Hieno uutinen! Pentukuulumisia odotellessa...

    VastaaPoista
  5. Lämpimät kiitokset teille kamut Párek, Iivari, Tuulinen kolmikko, Sylvi ja Lucy&Roni!

    Se, että Hipusta tulee kohta isosisko, oli vakaan harkinnan päätös. Mietimme asiaa monelta kantilta. Erittäin iso painoarvo oli sillä, että koimme Hipun olevan vailla kaveria. Hilpu on luonteeltaan melko erilainen kuin Pimu ja Typy. Se kaipaa seuraa, sen näimme pitkin loppuvuotta sekä talvea.

    On iso askel ottaa pentu taloon. Toki meillä jo kokemusta löytyy. Uskon, että Hilpu on onnellinen siskosta ja uskon senkin, että se olisi Typylle enemmän kuin ok.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.