torstai 8. elokuuta 2019

Maalta taas kaupunkiin

Kalasääski kökötti rantakivellä kuin tullakseen toivottamaan meille hyvää kotimatkaa. Päättymässä oli mukava mökkiloma Puulalla. Viimeiset lomapäivät isäntä mökkeili Naantalissa. Me Hipun kanssa saimme Kangasniemelle vieraaksemme ystäviäni ja vietimme perinteisen tyttöjen möksäviikonlopun.

Kaiken kaikkiaan kesälomamme oli rentouttava ja hieno lepohetki pitkältä tuntuneen talven jälkeen. Kävimme isännän kanssa Berliinissä. Sieltä kotiuduttuamme läksimme Savonrannan kautta kohti Kangasniemeä. Kotona emme juuri lomaa viettäneet. Täällä betonin keskellä ehdimme taas olla koko syksyn ja talven.

Hippu ahtoi mahansa täyteen mustikoita siskoni
ja hänen miehensä mökillä Savonrannalla. 

Hilpuri innostui perjantaina niin kovasti mökkivieraiden saapumisesta, että riehaantui iloriemusekoiluun. Harmillisesti hepulit päättyivät oikean takajalan vinksahdukseen. Tarkkailimme Hipun vointia perjantain ajan ja lauantaina päätimme viedä sen eläinlääkäriin. Vamma ei ollut onneksi vakava. Tohtori diagnosoi sen venähdykseksi ja antoi Hilpulle kipulääkepiikin. Se tepsikin hyvin ja lauantai-iltana Hippu oli jo paljon pirteämpi. Vähän kurja päätös lomalle mutta hemmottelimme Hilpuria antamalla sille mm. paljon mustikoita sekä rapsutuksia.

Olemme siis palanneet kaupunkiin. Tästä se arki alkaa taas rullaamaan, pikkuhiljaa. Tämä elokuu tuo meidän perheeseen suuren mullistuksen. Hipun pikkusisko saapuu meille kotiin. Isäntää jännittää jo kovasti. Itse en osaa vielä jännittää sen kummemmin. Ajatukseni ovat hiukan ristiriitaisetkin. Mutta selvää on, että pennun ottamista harkittiin ja mietittiin suurella vakavuudella. Ja pikkubeagle on ehdottomasti enemmän kuin odotettu ja tervetullut.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Hippu saa pikkusiskon! Koirakaveri on mukava olla omasta takaa. Koirista on seuraa toisilleen ja on kivaa, kun on joku joka puhuu koiraa omassa laumassa, vaikka ihmiset ovatkin tärkeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, uskon että Hippu on onnellinen siskosta. Se tuo varmasti meille kaikille paljon iloa. Hippu on ollut vähän kuin orpo piru Typyn kuoleman jälkeen. Koirakaveri on varmasti oikein hyvä juttu.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Kyllä kuulkee jännittää meetähhii se teejjän koeravaavvan tulo :) Kaekkihan männöö tietennii hyvästi vuan se että minkänäkönen tyttelj se on ja ennenkaekkee mikä tulloo nimeks! Mukavata jännitystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa minullakin jännitys nousemaan, kun pennun luovutuspäivä lähestyy. Eilen kävimme katsomassa pentuja. Voi, miten pikkuisia ja suloisia ne olivat. Vielä pitää malttaa tovi, että saadaan pikkusisko meille kotiin.

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Nopeasti kuluvat vapaapäivät. Hienoa, että teillä oli onnistunut loma. Harmillinen juttu se Hilpurin jalan venähdys, mutta onneksi ei pahemmin käynyt.
    Jännittää meitäkin nähdä ensimmäiset kuvat pikkubeaglesta ja lukea miten Hippu ottaa vauvan vastaan. Saattaa olla yllätys Hipulle, kun vauveli ei lähde pois vaan asettuu taloksi ;) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Hippu on alkuun hieman mustasukkainen. Se on niin kovin huomionkipeä, kun on kyse minusta ja isännästä. Mutta uskon, että kaikki alkaa menemään mainiosti ja koirista tulee hyvät kaverit.

      Loma kuluu aina liian nopeasti. Onneksi sitä on vielä edessäkin päin. Hipun jalka on jo kunnossa. Onneksi ei tosiaan käynyt hullummin.

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.