perjantai 22. marraskuuta 2019

Ilon tuojat

Melkoisen kuluttava viikko alkaa olemaan takanapäin. On valtavan suuri voimavara, että kotona on kaksi isokorvaa, jotka tuovat hymyn huulille raskaankin päivän jälkeen. Työkuviot alkavat kuitenkin selkiytymään. Olen päätökseni tehnyt. Onko se hyvä vai huono, sen vain aika näyttää. Luotan kuitenkin omiin fiiliksiini ja tuntemuksiin, paperilla esitettyjen tietojen lisäksi. Paljon olen saanut myös ystäviltä, isännältä sekä siskoltani ja hänen mieheltään tukea päätöksentekoon. Edessä on suuri muutos, paljon uutta ja haastavaakin. Mutta eiköhän tuosta selviä.


Tiistaina kävimme Hilpun kanssa lukukoirailemassa naapurikirjastossa. Leppoisa tunnelma ja kivat tarinat tekivät kirjastoreissusta taas mukavan mieluisan. Joulukuussa Hipulla on vielä työvuoro, jonka jälkeen se siirtyy hyvin ansaituille joululomalle. Tammikuussa taas jatkamme ja silloin käynnistyvät kuuntelukeikat myös kotikirjastossamme. Myttö on näiden kirjastoreissujen ajan jäänyt yksin kotiin tunnin, kahden ajaksi. Hienosti se kaiketi on pärjännyt, sillä mitään tuhoja ei ole syntynyt. Eikä naapurit ole tulleet kertomaan, että se itkisi tai meluaisi meidän poissaollessamme. Mielestäni on tärkeää opettaa Myttönen siihen, että joskus joutuu jäämään kotiin yksin. Näin opetettiin myös Typylle ja Hipulle.

Reilun viikon päästä avaamme ensimmäisen luukun joulukalenterista. Syksy on juossut hurjaa vauhtia ja talvi on edessä. Toivottavasti kuiva ja luntakin saisi hiukan tulla. Olen jo hankkinut tyttösille joululahjoja. Ei mitään suurta ja ihmeellistä mutta uskoisin, että mieluisia. Mytöllä on edessään sen ensimmäinen joulu. Mitähän pikkuriiviö mahtaa tuumata kuusesta, kinkun tuoksusta ja lahjapaketeista... 

4 kommenttia:

  1. Onnea tekemääsi päätökseen ja kaikkea hyvää ja mielenkiintoista tulevaisuudessa!
    Varmasti Myttö ja Hippu tuovat paljon iloa elämäänne. Onnelliset ja energiset tytöt pitävät huolen päivittäisistä ohjelmista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivottavasti työasiat järjestyvät parhain päin. Jännityksellä odotan tulevaa. Hippu ja Myttö ilahduttavat aina ja tuovat onnea elämään. Sillä jaksaa jo pitkälle.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Joolukalenterin aakasu lähestyy vaahilla :) Ja teelle sittä jooluloma. Entistä haaskempata aekoo tiijjossa.
    Kyllä seon elämä ilosempata ja kaekimpuolin parempata ku on huushollissa nelj´jalakasija. Sano äettii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä te nelijalkaiset olette elämän suola. Niin paljon teistä on iloa ja tuotte onnen hetkiä meidän kaksijalkaisten elämään.

      Huomenna avataan ensimmäinen luukku joulukalenterista! Jippii!!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.