maanantai 16. joulukuuta 2019

Juhlaa ja jalkavaivoja

Joulu lähestyy ja myös odotettu joululoma. Meillä molemmilla isännän kanssa on tänä vuonna pitkä loma ja palaamme työmaillemme vasta loppiaisen jälkeen. On mahtavaa, että saamme viettää nyt koko joulun ajan ja muutkin loppuvuoden pyhät oman perheen ja eritoten meidän isokorvien kanssa. Odotan sitä jo kovasti.



Lauantaina juhlimme ystäviemme  kanssa pikkujoulua. Isäntä mietiskeli, kuinka monta kertaa näitä kemuja olemme jo järjestäneet. Juhlaväen kanssa päädyimme siihen lopputulokseen, että varmaankin jo liki 20 kertaa. Vierasväki on vuosien saatossa hiukan muuttunut. Joku on tipahtanut joukosta pois ja uusia kasvoja on tullut tilalle. Meillä oli hauska ilta. Nauru ja laulu raikui (naapureita oltiin varoitettu). Söimme hyvin ja kilistelimme maljoja. Hippu ja Myttö jaksoivat olla menossa mukana reilusti yli puoleen yöhön. Sitten nukkumatti kaappasi biigelit syleilyynsä. Eritoten Myttö oli varsin riemuissaan näistä kekkereistä. Sillä riitti valtavasti energiaa olla vieraidemme kimpussa ja molemmat tyttöset saivat paljon sylittelyä, rapsutuksia ja silityksiä. Eikä niiden ilman tuliaisiakaan tarvinnut olla. Eräs ystävistämme totesi, "nämä bileet on jo vakiintunut perinne eikä näistä jäisi pois mistään hinnasta". Voiko enää hienompaa kiitosta isäntäväki saada.

Sunnuntaina koko lauma oli hiukan nuutuneita.
Pikkujoulujuhlat kun venyivät aamun pikkutunneille saakka. 

Meillä Hipun kanssa on vielä yksi lukukoirailu ennen joululomaa. Hippu jatkaa töitä taas tammikuussa, sekä koti- että naapurikirjastossa. Hippunen on hoitanut oikein mallikkaasti syksyn hommat ja olen nauttinut meidän kirjastokeikoista. Hyvillä mielin jatkamme keväällä.

Minulla on oikean jalan nilkka reistaillut jo muutaman viikon. Perjantaina sain lääkäriltä tiedon, että peroneusjänne on tulehtunut. Kovasti paljon ja on myös hyvin turvoksissa ultrakuvan perusteella. Kipeä se kyllä on ollutkin mutta sisulla olen pistellyt  menemään, myös Hippulin ja Myttösen kanssa. Tohtori määräsi minulle jouluun saakka kestävän lääkekuurin sekä liki täyden kävelykiellon. Ainoastaan töihin saan konkata mutta eipä juuri muuta. Joten biigeleiden ulkoilutukset ovat nyt täysin isännän kontolla. Vasta joulun tienoilla saan ryhtyä kokeilemaan, miltä pidemmät kävelyt tuntuvat. Todella harmillista, että kinttuni meni tällaiseen kuntoon. Mutta nyt ei auta muu kuin noudattaa lääkärin määräyksiä, jotta pääsisin jo joulun pyhinä ulkoilemaan taas meidän karvakaksikon kanssa.

8 kommenttia:

  1. Voi harmi sitä nilkkaa! Kunhan nyt malttaisit pitää kunnon levon, ettei vaiva pitkity ihan kohtuuttomaksi. Mutta onpa hienoa, että teillä on niin pitkä perinne pikkujoulun järjestäjinä. Ei yhtään ihme, että ihmiset viittyvät juhlissanne, olette ilmiselvästi oikein mukava isäntäpari. Ja tietenkin biigeleillä on ansionsa viihdyttäjinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut jalan kanssa nyt rauhassa. En ole viikkoon vienyt koiria kertaakaan ulos. Lepo jatkuu jouluun saakka. Lääkekuurikin jatkuu vielä.

      On mukavaa, että ystävämme jaksavat vuodesta toiseen tulla pikkujouluilemaan. Nuo kemut ovat tärkeä juhla myös meille.

      Leppoisaa viikonloppua ja joulunalusaikaa teille ja Párekille muiskuset meidän likoilta!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Joo, ekaks toivotetaan teijän äipälle ja hänen jalalleen pikasta paranemista. Se on kurjaa, ku on koipi kippiinä. Tytöille muiskut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivon itsekin, että koipi tulisi pian kuntoon. Harmittaa kovasti, kun en pysty nyt ulkoilemaan meidän tyttösten kanssa.

      Terkkuja ja muiskusia teille Hipsulta ja Myttiseltä!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Nyt vuan koepi leppoon ettee pahene! Pikasta paranemista emännän jalalle.
    Juhliin jäläkeen suattaa olla vähä nyykähtännä olo. Oon kuullunna sanottavan. Meellä ku ee kummemmin oo niitä ollunna ni ee oo paljoo kokemusta:) Vuan ompa hienoo että teellä on nuin pitkät perinteet nuista juhlista. Vanahoen ystäviin kansa on aena haaskoo. Sano äet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Jalka on ollut levossa nyt viikon verran. Pakkohan sillä hieman on kulkea mutta koiralenkit on olleet pois ohjelmistosta.

      Nämä pikkujoulujuhlat ovat siitä mainio juttu, että saamme meidän ystäviä yhteen kerran vuodessa saman katon alle. Kaikki eivät pääse aina mukaan mutta suurin osa kuitenkin.

      Mukavaa joulun odotusta ja viikonloppua teille! Hippu ja Myttö lähettävät muiskusia valtakunnan vilosofille.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Onpa ikävä kuulla, että jalkasi on kipeytynyt noin pahoin! Onneksi siellä on toinen lenkittäjä, joka voi hoitaa homman sillä aikaa, kun itse olet kävelykiellossa.
    Juhlat kuulostavat hauskalta tapahtumalta! :) Yhteisistä perinteistä on hyvä pitää kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tästä mitään olisi tullut, jos isäntä ei voisi kiikuttaa isokorvia lenkille. Onneksi näin joulun alla työpäivät ovat hiukan lyhyempiä. Ja hätätilanteessa olisi pitänyt yrittää värvätä sukulaiset ja kaverit apuun. Toivon kovasti, että kinttu tulee pian kävelykuntoon.

      Pikkujoulukekkerimme ovat tosiaan perinne. Ja varsin mukava sellainen. Toivottavasti ystävämme jaksavat tulla juhlimaan vielä toisetkin 20 vuotta.

      Kivaa ja leppoisaa joulun odotusta teidän laumalle!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.