tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuoden 2020 kynnyksellä

Vuosi vaihtuu ihan pian. Takana on hyvin leppoisa joulu, jonka vietimme pääosin kotona. Pyhien molemmin puolin tapasimme hiukan lähisukua, kävimme elokuvissa ja ulkoilimme isokorvien kanssa. Luettiin kirjoja, kuunneltiin joulumusiikkia, levättiin ja käytiin aattoiltana hautausmaalla sytyttämässä kynttilät isännän mummolle ja vaarille. Aattona tein ensimmäisen koiralenkkini lenkkeilykiellon jälkeen. Jalka tuntuisi kestävän hyvin. Toivottavasti se tulee lopullisesti kuntoon.

Hippu ja Myttö saivat odotetusti isoimman määrän lahjapaketteja. Paketeista paljastui leluja ja herkkuja. Joulukuusi on pysynyt hienosti pystyssä. Myttöä ei juurikaan ole puu kiinnostanut. Paria alaoksaa on pitänyt hieman käsitellä. Luulin, että se olisi kuusen kimpussa aivan villinä mutta leikkiminen Hippusen kanssa kiinnostaa pikkuriiviötä enemmän. Hyvä niin.



Otamme vuotta 2020 vastaan kotona. Vieraaksemme saapuu jo tuttuun tapaan joukko isännän lähisukua sekä minun isäni vaimonsa kanssa. Pikkujoulujen lisäksi nämä kemut ovat perinne, josta pidämme kiinni. Luvassa on varmasti iloinen ilta. Hippu ei piittaa raketeista mutta Mytölle tämä on sen elämän ensimmäinen vuoden vaihtuminen. Jännittävää nähdä, reagoiko Myttinen paukkuihin ja räiskeeseen. Myttö on kyllä niin reipas ja peloton likka, että yllätys olisi, jos se pauketta hätkähtäisi.

Lämmin kiitos kaikille PSB:n lukijoille ja blogikamuille menneestä vuodesta. Paljon ilon ja onnen hetkiä tulevalle vuodellenne. Toivotamme koko meidän jengi

säkenöivän riemukasta uutta vuotta!


6 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta teillekin!
    Mukava kuulla, että jalka on kestänyt kävelyä. Toivottavasti Myttö kestää hyvin vuoden vaihteen paukuttelun. Mukavampi viettää uusiavuosia, kun ei tarvitse pelätä. :)

    VastaaPoista
  2. Oekeen ilosta ja hyvvee uutta vuotta sinnehhii! :) Kiitos mukavista ja lämminhenkisistä plokijutuista vuuen varrella, matka jatkuu eelleennii yhessä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos sitä samaa teille kaikille ihanille tytöille!
    2020 on nyt korkattu ja eipähän tämän päivän säässä ollut moittimista. Voi kun tulisi oikein leppeä, kuiva ja sopivan luminen talvi koko maahan. Muiskuja Párekilta Mytölle ja Hippuliinille!

    VastaaPoista
  4. Isot kiitokset teille kamut ja kotiväkenne! Toivotamme teille oikein iloista ja onnellista alkaneen vuoden jatkoa ja kiitämme blokikaveruudestanne, joka toivottavasti jatkuu tänäkin vuonna!

    Hippu, Myttö ja emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.