perjantai 27. maaliskuuta 2020

Ei vielä Puulalle ja lukukoirakin lomautettu

Eipä muutama viikko sitten olisi uskonut, miten maailma muuttuu. Suomea myöten. Uusimaa pistetään mottiin. Mökkipääsiäinen voidaan siis unohtaa ja minua harmittaa kovasti 😞. Juu, pienihän tämä murhe on monen muun ikävyyden rinnalla. Mutta häpeilemättä myönnän, että kurjalta tuntuu ettemme pääse vielä Puulalle. Mökki ei toki sieltä mihinkään karkaa. Asetamme uuden tavoitteen vappuun. Ja toivomme kaikille läheisillemme kovin paljon hyvää. Tähän porukkaan kuuluu riskiryhmäläisiä, lomautetuksi tulevia ja pari yksityisyrittäjää. Nämä meille tärkeät ihmiset ovat paljon ajatuksissamme.

Etätyöt meillä isännän kanssa jatkuvat. Miten pitkään, sitä ei kukaan tiedä. Hurjimissa veikkauksissa minulla ei olisi toimistolle asiaa ennen juhannusta. Hippukin on "lomautettu" lukukoirahommista huhtikuun loppuun saakka. Toivottavasti pääsemme toukokuussa päättämään kevätlukukauden sekä koti- että naapurikirjastossa.

Päivälenkit keväisessä metsässä ovat
nyt parhautta. 

Isännän työt etänä hoitaen tuottavat hänelle melkoisesti ylimääräistä hommaa. Kaikki ammatit eivät etätyönä tahdo toimia. Onneksi isäntä on rautahermoinen ja ammatissaan mielestäni huippua. Hän kyllä pärjää. Eikä me kumpikaan olla ahdistuneita tästä tilanteesta vaikka elämä kulkeekin nyt pitkälti oman porukan kesken, neljän seinän sisällä. Toki ulkoilemme paljon isokorvien kanssa. Ainut asia, josta minä välillä kitisen, on musiikki. Siinä kun meillä on melkoisen eri maku. Esimerkiksi tällä kuluneella viikolla isäntä on soittanut kolmatta päivää Remu Aaltosen 80-luvulla julkaistua Live at Cafe Metropol-levyä. Totesin isännälle, että kun posti kiikuttaa minulle pääsiäisen nurkilla jo ennakkoon tilaamani uuden Nightwish-levyn, pauhaa kiteeläinen hevimusiikki ainakin pari viikkoa yhtä soittoa 😁.

Siirrymme kesäaikaan viikonloppuna. Kevät tuo iloa ja aurinkoa päiviin. Minä nautin tänään ja maanantaina lomapäivistä. Aprillipäivänä minulla vaihtuu taas työnantaja. Nähtäväksi jää, miten työkuviot uudessa firmassa järjestyvät näin etäilyn ollessa päällä. Kokemus tämäkin. Pysyttehän kaikki terveinä. Voikaa hyvin 💗. 

8 kommenttia:

  1. Juu, on tää outo kokemus, totes meijän vanha äippäkin, mut noudatetaan ohjeita, pihaillaan ja soitellaan sit vaikka sitä suasikkimusaa. Terpat tytöille muiskujen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeita on tosiaan syytä nyt noudattaa. Onneksi saa ulkoilla ja nauttia keväisestä luonnosta. Ja ne parhaat kamuthan on täällä kotona. Terveisiä ja hännänheilutuksia meidän likoilta teille kolmikolle!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Omituiseksi on mennyt elämä, mutta kaikesta selvitään. Teidän palveluskunnan hippasen eroava musiikkimakunne kuulostaa hauskalta. Kummallakin on tilaisuus tutustua toisen suosikkimusaan vähän syvällisemmin, kun työskentelevät saman katon alla ;)
    Ja teillähän, Hippu ja Myttö, on nyt hauskaa, kun isäntäväki on kotosalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikkimakumme eroavat tosiaan melkoisesti toisistaan. Isäntä on kaikkiruokaisempi kuin minä... mutta kyllä vaan, tässä on saanut kuulla mitä ihmeellisempiä esityksiä viime vikkoina. Eikä kaikki ihan kovin huonoja.

      Päivä kerrallaan ihmetellään, mihin suuntaan virus on mennäkseen. Toivottavasti kesä vietetään jo kohtuullisen normaaleissa oloissa. Muiskuja Pàrekille meidän tyttösiltä!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Nyt tapahtuu paljon erikoisia asioita, joita ei ole Suomen historiassa saati meidän kenenkään elinaikana sattunut! Eivät varmasti päättäjätkään osanneet vielä joku aika sitten kuvitella, millaisia rajoituksia joutuvat lailla säätämään. Toivottavasti näistä rajoituksista vielä joku päivä päästään eroonkin.
    Mukavia keväisiä päiviä teille kuitenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tähän tosiaan kukaan osannut varautua, että näin hurjaksi menee. Varmasti päättäjät parhaansa tekevät ja toivottavasti tilanne kääntyy pian parempaan suuntaan. Kivoja ja aurinkoisia huhtikuun päiviä teidän laumalle!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Kyllä on männynnä kummaks tämä kaekkiin eläminen. Hankalata jos joellae helepompatahhii.
    Etteempäen vuan männään, sinneppäen sitä kelloen viisarijahhii kiännettiin. Naattikee yhteesestä aejjasta,vaekkee aena mussiikki miellyttäskää :) ja nattikee kevväästä kuitennii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me keväästä nautitaan ja ulkoillaan paljon. Onneksi löytyy vielä rauhallisia reittejä talsittavaksi. Elämä on nyt varsin erilaista kuin vaikkapa pari kuukautta sitten. Mutta yritämme olla murehtimatta liikoja. Yli tästä mennään ja selvitään.

      Muiskut meidän tytöiltä ja mukavaa alkaneen huhtikuun jatkoa teille sinne Savoon!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.