keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Talvimökkeilyä

Perjantaina pakkasimme nyytit ja kassit autoon. Hurautimme läntiselle Uudellemaalle, Raaseporiin. Olimme vuokranneet sieltä möksän viikonlopuksi. Vuokramökkiin turvauduimme siksi, että Puulan rannoille emme talvisin pääse. Mökkivanhus ei ole tehty talvikäyttöön ja perille pääsy talvikeleillä on hankalaa. 

Koska tässä ollaan kökötelty pääosin kotona ja kotimaisemissa jo pitkän aikaa, totesin isännälle, että pieni irtiotto tutuista ympyröistä tekisi varmasti hyvää. Ja koska mökkireissu tehtäisiin omalla porukalla ja omalla autolla, uskaltaisimme mökkeilemään lähteä. 

Järven jäällä riitti paljon 
mielenkiintoista katseltavaa.
Ja hajuja.

Mökki osoittautui ihan ok-kelpoiseksi viikonlopun viettoon. Täytyy toki myöntää, että kun on paikka, jota voi käytännössä kutsua omaksi mökiksi, tuppaa noilla vuokramökeillä haikailemaan sen oman möksän perään. Hyvin kuitenkin pari yötä pärjäiltiin. Sauna lämpeni molempina iltoina. Paikallisia palveluja emme käyttäneet vaan kokkasimme ruuat itse. Lauantai-iltana katseltiin telkkarista, kun Suomelle valittiin edustaja euroviisuihin 🎵. Mökkipaikka oli todella rauhallinen. Kun olimme noutaneet avaimet huoltomieheltä, emme muihin ihmisiin törmänneet koko viikonloppuna. 

Teimme useammankin ulkoilureissun viikonlopun aikana. Näimme paljon valkohäntäpeuroja, joista Hippu ja Myttö olivat enemmän kuin innoissaan. Ne olisivat jaksaneet tuijotella ja ihmetellä peuraporukoita vaikka miten kauan. Kävimme lauantaina tekemässä pitkän kävelylenkin järven jäällä 🐾. Eipä meidän isokorvakaksikko ole koskaan ennen järven jäällä käppäillyt! Jäällä oli hirmuisen paljon peuran ja ketun jälkiä. Hippuli ja Myttöskä nuuskuttelivat niitä remmit kireinä ja isännän kanssa totesimme, että sen lenkkireissun jälkeen taisi kaverusten nenät olla kipeinä. 

Mökillä myös rentoiltiin ja levättiin.

Sunnuntaina läksimme ajelemaan kohti kotia. Tiet olivat kovin liukkaita ja isäntä sai olla tarkkana, ettei ajauduttu lumipenkkaan. Onneksi tilanne helpotti, kun pääsimme isoille teille. Mökkireissu oli tervetullut piristysruiske koko meidän poppoolle 😄. Oli valtava ilo nähdä, miten onnellisia Hippu ja Myttö olivat järven jäällä seikkaillessamme. Ne niin nauttivat ja rakastavat ulkoilua ja luonnonilmiöitä. Peuralaumojen näkeminen kruunasi tyttösien reissun 🐶.

Nyt jäämme odottamaan kevään etenenemistä ja pääsyä sinne omaan, punaiseen tupaan. Pari kuukautta vielä ja eiköhän sitten kaarreta autolla kohti nelostietä! 

12 kommenttia:

  1. Voi, ihana lukea ihanaa möksäreissua <3

    Ne peurat on kyllä ihan best. Niin tuumaa ainakin innoissaan oleva Otto. Ottokin käpsytellyt jo parikin kertaa järven jäällä, tosin nenä maassa koko ajan. Jäniksiä, peuroja ja kettuja ilmeisesti mennyt jäällä. Otto kova nuuskija on, ja Nose Work on aloitettu! Hyvin meni! Se on hyvä harrastus metsästyskoirille, suosittelen Hilpulle ja Myttöskälle.

    Leppoisia viimeisiä helmikuun päviä <3

    Keväisin terveisin:

    Pian jo on maaliskuu,
    Ja kevät kutsuu.

    Otto ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peuroja ollaan nähty meidän mökillä mutta tuolla vuokramöksällä niitä riitti todella paljon. Kovasti ne meidän likkoja kiinnostavat. Hipun velipoika harrastaa muistini mukaan Nose Workia. Se on varmasti oiva harrastus.

      Kevät etenee ja on tämä hienoa vuodenaikaa! Nautitaan auringosta ja vielä noista lumen rippeistä!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen mökkireissu! :) Peurat ovat varmasti olleet tosi kiinnostavia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peurat kyllä kiinnostivat kovasti. Noin paljon ja noin läheltä ei olla koskaan päästy niitä näkemään. Luonnossa riittää kyllä ihmeteltävää ja kun sattuu osumaan oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan, voi nähdä hurjan hienoja juttuja. Mökkireissu oli mukava piristysruiske arjen keskelle.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Ompa ollunna haaska reessu teellä! Kyllä siinä semmosessa nuuskuttelussa männöö jo kerrassaan koko nokka ylj´rasitustillaan :) Ja hyvästi nukuttaa semmosten reessujen jäläkeen.
    Tuommoset turvalliset irtiotot aresta on kyllä tosj mukavija. Jaksaa sittä ootella sitä oman mökin reessuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipulla näytti nenä ihan punoittavan, kun se niin intensiivisesti haisteli järven jäällä. Myttö pysyi kyllä perässä hyvänä kakkosena. Reissu oli mukava ja päästiin vähän muihin maisemiin näistä kotioloista. Vaikkei näissäkään mitään vikaa toki ole.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Helppo kuvitella miten hyvää tuollainen reissu tekee niin ihmisille kuin koiruuksillekin. Ihanat kuvat isokorvista, muiskuja Párekilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muiskuja meidän tyttösiltä Pàrekille! Rentouttava reissu tämän arjen aherruksen keskelle oli hyvä juttu. Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä, kun oltiin metsässä, luonnon keskellä.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  5. Teil olikin tosi virkistä möksäreissu, Tytöt. Jäällä käppäily on hauskaa, varsinkin ku on niitä jälkiä nuuskittavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää oli mielenkiintoinen elementti. Hippu ja Myttö eivät järven jäällä olleet koskaan vielä käppäilleet. Hajuja riitti paljon. Ja nähtiin niitä peuroja. Kivaa oli!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  6. Mökkireissut on aina niin mukavia! Ja kohtahan on kevät ja pääsette taas omaan mökkiin Puulan rannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Sylvi, mökkeily on parasta. Kovasti odotellaan, että kevät etenee. Tavoite on, että vappu vietettäisiin Puulalla. Toivottavasti se toteutuu.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.